Mitä pidemmälle viime viikko kului, sitä väsyneempi olin. Viikon viimeisinä päivinä tuntui, että voisin heti herättyäni alkaa takaisin nukkumaan. Sunnuntaina kaikki se väsymys purkautui itkuisena ja ylitsepääsemättömän tuntuisena romahduksena ja se pakotti minut miettimään missä mennään. Onhan kulunut pian jo vuosi. Minulla on paha tapa vaatia itseltäni paljon, liikaa. Olla armoton. Ehkä se pohjautuu suhteeseen…
Avainsana: Veera
Miksi ja miten
Muut kysyvät miksi. Minun ei tarvitse kysyä, minä tiedän kyllä miksi. Tapahtuneen jälkeen olen törmännyt monessa yhteydessä kysymykseen miksi? Miksi näin tapahtui?Minä tiesin alusta alkaen, miksi näin tapahtui. Veeran isä ampui oman tyttärensä, koska halusi kostaa minulle sen, etten halunnut elää elämää hänen kanssaan. Hän tappoi oman lapsensa kostona, käytti pientä viatonta lasta kostovälineenä. Hän…
Ajatusten ristiriitoja
Pysähdyn, ihailen ruskan värejä, vedän keuhkoihin raitista syysilmaa ja hymyilen. Olo on hyvä. Kaikki on hyvin.Sitten havahdun pelkoon, että olenko unohtamassa sinut?Oman lapseni. Samaan aikaan haluaisin unohtaa. Haluaisin olla, kuin sinua ei koskaan olisi ollutkaan. En sen vuoksi, että sinussa olisi ollut jotain huonoa. Ei, ei, ei. Haluaisin unohtaa nimenomaan siksi, koska sinä olit jotain…
Ikävä iskee iltaisin
Olen viikonloppuna menossa käymään pohjoisessa. Kotona. Tiedän, että minun pitäisi käydä myös Veeran haudalla. Tiedän, etten pysty. Tiedän, että oikeasti pystyisin. Minä en halua. Ajatus tuntuu niin vaikealta, pahalta. Ahdistavalta. Haudalla käyminen muistuttaa minua siitä, mitä siellä on. Pakottaa minut ymmärtämään. Minun pieni aarteeni. Hento tyttöni. Rakas lapseni. Minun rakas Veerani, joka kuoli toisen ihmisen…
Suurta vääryyttä
Tänään vietetään kuolleiden lasten muistopäivää. Se kuulostaa kamalalta, ei sellaista päivää pitäisi olla olemassakaan.Ei lasten kuulu kuolla, lapsilla on elämä elettävänä.Jokaisen lapsen kuolema on yhtä väärin ja yhtä vaikea uskoa.Ja silti jokaisen lapsen kuolema on yhtä totta.Minunkin lapseni kuollut, minun Veerani on kuollut. Kuollut. Lapsen ajatusmaailmassa vain vanhat ihmiset kuolevat.Niinhän meille hyvin vahvasti opetetaankin.Muistan erään…
Ei enää varpaillaan
Pitkä hiljaisuus ei tarkoita, että olisin unohtanut blogin.Se tarkoittaa, että minulla ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa.Häiden ja muuton järjestäminen samaan aikaan ei ole ehkä se fiksuin idea, mutta niistäkin selvittiin. Häät olivat kertakaikkisen täydelliset: hääpari oli kaunis ja hehkui rakkautta.Silti minulla oli tunne, että jotain puuttui.Alttarin reunalla seisoessa katsoin etupenkissä istuvia vanhempiani, enkä voinut olla…
Iloa ja surua käsikkäin
Pitkää hiljaisuutta seuraa pitkä teksti.Viime viikkoina on tapahtunut paljon. Vietin kesän etelässä.Kannoin surua mukanani, mutta se oli kevyempää.Nautin lämmöstä ja auringosta, ihmisistä.Hymyilin ja nauroin.Minun oli hyvä olla.Viimein pystyin suunnittelemaan tulevaisuutta.Viimein pystyin näkemään, että tulevaisuus on. Ajatus pohjoiseen palaamisesta tuntui koko ajan huonommalta ajatukselta ja pari viikkoa sitten tein päätöksen, että palaisin pohjoiseen vain muuttamaan sieltä…
Elämän vaikein tehtävä: elää
Olen aina elänyt ”sittekun ja joskus minä vielä”-elämää.Haaveillut ja päättänyt, että jonain päivänä vielä toteutan ne haaveet. Elämän varrella on tullut monia tilanteita, jotka ovat osoittaneet, että olisi aika lopettaa haaveilu ja alkaa toteuttamaan niitä.Joka kerta olen vakaasti päättänyt lopettaa ja aloittaa.Yhtä monta kertaa olen päätynyt vain kasvattamaan haaveiden määrää toteuttamatta niistä yhtäkään. Viime kesänä…
Elämän ja ajatusten järjettömyys
Veeran kuoleman jälkeen hänen ajattelemisensa, kuvittelemisensa ja muistelemisensa on ollut voimavara.Olen sulkenut silmät ja nähnyt hänet. Se on helpottanut. Nyt tilanne on toinen. Pystyn puhumaan Veerasta, pystyn lausumaan hänen nimensä.Pystyn katsomaan kuvia ja videoita hänestä.Mutta en pysty ajattelemaan häntä En pysty kuvittelemaan hänen kasvojaan, ilmeitään.En hänen liikkeitään ja tapojaan.En muistelemaan hetkiä, kun hän oli vielä…
Mikä on totta ja mikä ei?
Lueskelin pienen Vilja Eerikan järkyttävää tarinaa ja se sai minut ajattelemaan asioita uudella tavalla. Olen erostamme asti ajatellut, että Veeralla on hyvä, onnellinen ja turvallinen elämä isänsä kanssa.Olinko sittenkin vain kuvitellut niin, toivonut niin? Kuinka paljon todellisuudessa olen tiennyt Veeran elämästä isänsä kanssa?Sen tiedän varmasti, että aika jolloin Veeran vierellä oli myös isän uusi avopuoliso,…