Pieni ihmeeni.Hento keijukaiseni, takkutukkainen menninkäiseni.Sädehtivä prinsessani, lumoava balettitanssijani.Rakas tyttäreni. On vieläkin niin vaikeaa ymmärtää, ettet ole täällä.Etten voi halata sinua, pitää kiinni pienestä kädestäsi.Kuulla ääntäsi, nähdä tuikkivia silmiäsi.Antaa suukkoa otsallesi.Kuiskata korvaasi, kuinka paljon rakastan sinua. Kaipaan sinua niin valtavan paljon.Niin paljon, ettei sitä voi sanoin kuvailla.Joka hetki.Tekisin mitä vain, että saisin sinut takaisin – että…
Kuukausi: kesäkuu 2019
Enää ei ole kiire
7 vuotta sitten tänä päivänä oli Veeran laskettu aika. Veeralla ei eläessään ollut koskaan kiire mihinkään ja tyttöä sai aina odottaa.Hän oli kaikkialla kyllä ensimmäisenä, mutta myös viimeisenä.Syömässä, lähtemisessä, pukemisessa.Kaikessa. Veera ei hidastellut ilkeyttään, vaan tyttö oli vain rauhallinen.Teki kaiken omassa tahdissaan.Monesti, varsinkin arkiaamuisin hoitoon ja töihin lähtiessä hoputin häntä, mutta tyynenrauhallinen tyttö vain tuumasi:”Ei…
Kuva, jota ei haluaisi nähdä
Katselin viereisen päiväkodin pihalla leikkiviä lapsia – pari poikaa leikki sotaa sählymailoilla.Toinen oli ampuvinaan toista ja uhri jäi liikkumattomana makaamaan maahan. Takauma iski lujaa. Mieleni näytti, kuinka luoti lävistää pahaa aavistamattoman, pienen tyttäreni pään. Kuinka hänen pieni kehonsa nytkähtää luodin voimasta ja romahtaa elottomana entisen kotimme lattialle. Vatsa kouristaa, kädet tärisevät.Oksettaa. Usein iltaisin mieleni näyttää…
Suuri, pelottava suru
Surevan ihmisen kohtaaminen on vaikeaa – jopa pelottavaa.Teenkö jotain väärin, sanonko jotain väärin?Tällaisia ajatuksia olen kuullut niiltä, jotka ovat pelänneet minun kohtaamistani.Henkilökohtainen vihjeeni on: älä kohtaa surevaa ihmistä. Kohtaa ihminen. Suru ei ole sairaus – se ei tapa kantajaansa, eikä se tartu.Sitä ei tarvitse pelätä.Se on kaikista mahdollisista tunteista koostuva kokonaisuus, jonka kulkua ei voi…
Onko olemassa rakkautta?
Viime aikoina olen miettinyt paljon parisuhdetta, rakkautta ja luottamusta.Ennen kaikkea sitä, tulenko koskaan enää kokemaan niitä. Olen avoin ja suora ihminen – sen kertonee jo se, että kirjoitan tätä blogia.Kaikesta avoimuudesta ja suoruudesta huolimatta olen rakentanut ympärilleni muurin, en päästä ihmisiä lähelleni.Se lienee luonnollista tällaisessa tilanteessa.Mutta sen muurin kuuluisi jossain vaiheessa murtua.Pelkään, ettei se murru.Enemmän…
Tunteiden hautajaiset
Moni on ihmetellyt sitä, miten olen saattanut mennä Veeran isän hautajaisiin.Se on hyvä kysymys.Jos hautajaiset olisivat nyt, en tiedä menisinkö.Ehkä.Ehkä en. Tapahtuneen jälkeen tunsin Veeran lisäksi surua myös hänen isäänsä kohtaan.Sääliä.Elettiin vielä sitä vaihetta, kun tapahtunutta ei ollut sisäistänyt kunnolla.Mielessä he olivat tavallaan vain kuolleet – miten ja miksi eivät olleet silloin vielä täysin tajunnassa.Syytin…
Ikuinen ikävä
Eilisiltana näin pienen tytön pyöräilemässä – se tyttö oli juuri niin kuin Veera.Näky sai aikaan romahduksen. Istuin lattialla ja itkin.Itku tuli voimalla, se puristi rintaa ja vaikeutti hengittämistä.Itkin ikävää, itkin tuskaa.Itkin elämän epäreiluutta, itkin vihaa.Itkin kaipausta, menneitä onnellisia hetkiä.Itkin kaikkea sitä, mikä jäi tekemättä. Meidän piti tehdä niin paljon.Meidän piti mennä katsomaan balettia, meidän piti…
Pinnan alla
Päällepäin elämäni on normaalia.Herään aamulla ja menen illalla nukkumaan.En itke enää päivittäin.Käyn kaupassa, lenkillä, juhlissa, tapaan ihmisiä.Hymyilen ja nauran.Päällepäin näytän normaalilta.Elämäni näyttää tavalliselta. Mutta silti kaikki on aivan muuta, kuin normaalia tai tavallista. Ajattelen Veeraa ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.Kaikki ajatukseni kulkee edelleen Veeran kautta;pitäisikö Veera tästä, mitä Veera nyt sanoisi tai tekisi.Kaipaan tytärtäni valtavasti.Alkuun…