Veeran kuoleman jälkeen hänen ajattelemisensa, kuvittelemisensa ja muistelemisensa on ollut voimavara.
Olen sulkenut silmät ja nähnyt hänet. Se on helpottanut. Nyt tilanne on toinen.
Pystyn puhumaan Veerasta, pystyn lausumaan hänen nimensä.
Pystyn katsomaan kuvia ja videoita hänestä.
Mutta en pysty ajattelemaan häntä
En pysty kuvittelemaan hänen kasvojaan, ilmeitään.
En hänen liikkeitään ja tapojaan.
En muistelemaan hetkiä, kun hän oli vielä täällä.
En pysty niihin ilman, että tuskainen ikävä ja itku iskee välittömästi.
On niin väärin, että Veeran elämä päättyi.
Tytöllä oli kaikki edessään – haaveet ja tulevaisuus.
Elämä.
On niin väärin, että toinen ihminen vei Veeralta sen kaiken.
Ja sellaisella tavalla.
Niin rumalla ja julmalla, niin käsittämättömän väärällä tavalla.
Sanotaan, että jos ajassa pystyisi matkustamaan, ei saisi muuttaa tapahtumien kulkua.
Pienikin muutos voisi hyvästä tarkoituksesta huolimatta olla kohtalokas.
Uskon tarkoitukseen ja jollain muotoa kohtaloon.
Se on ollut yksi voimavarani tapahtuneen käsittelyssä;
niin järjetöntä kuin se onkin, näin oli tarkoitettu tapahtuvan.
Uskominen on välillä todella vaikeaa, koska eihän tällaista saisi tapahtua.
Mutta näin järkyttävä asia tapahtui, eikä sitä voi selittää muutoin kuin siten, että sillä on oltava jokin tarkoitus.
Jos minä pääsisin ajassa taaksepäin, en puuttuisi tapahtumien kulkuun.
Niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Jokainen varmasti ajattelee, että tottakai sitä estäisi tapahtuneen esimerkiksi hakemalla Veeran jo aamulla koulusta.
Mutta totuus on, että minä en uskaltaisi.
En uskaltaisi ottaa sitä riskiä, että Veeran kohtalo olisi vielä kauheampi.
Jos Veeran isä oli niin sairas, että kykeni tekoonsa, mistä tiedän mihin kaikkeen hän olisi kyennyt?
Tai kuinka monta ihmistä hän olisi kyennyt surmaamaan?
Asiantuntijat ovat sanoneet minulle, että vainajia olisi voinut olla paljon enemmän.
Mitä jos Veeran isä olisi totetuttanut tekonsa joka tapauksessa, mutta eri tavalla?
Ajamalla rekkaa vasten, täyttämällä auton pakokaasulla tai sytyttäen kotitalon palamaan?
Jollain oudolla tavalla olen kiitollinen, että hän valitsi tavan, jolla Veeran kuolema oli välitön.
Ei pelkoa tiedosta, kivusta, pelosta ja tuskasta.
Tapa oli tietyllä tapaa armollinen.
Järjettömiä ajatuksia, eikö?
Mutta ne ovat totta.
Jos voisin olla 100 % varma siitä, että asiat kääntyisivät kaikkien kannalta parhain päin, puuttuisin tapahtumien kulkuun.
Aivan varmasti puuttuisin.
Mutta sellaista takuuta ei valitettavasti ole.
Jos pääsisin ajassa taaksepäin, tekisin kuitenkin jotain.
Palaisin 22.10.2018 aamuun.
Viimeiseen aamuun Veeran kanssa.
Kiireen ja hoputuksen sijaan istuisin sohvalle, ottaisin tytön syliini.
Halaisin häntä lujaa, pitäisin kiinni pienistä käsistä.
Antaisin suukon poskelle.
Kävelisin koulumatkan rauhallisesti, hoputtamatta.
En päästäisi tytön kädestä vaikka tämä kuinka rimpuilisi.
Eskarin eteisessä halaisin ja kuiskaisin hänen korvaansa kuinka paljon rakastan häntä.
Ikuisesti.
Onneksi ajassa ei kuitenkaan pääse taaksepäin.
En ikimaailmassa kykenisi tuohon kaikkeen.
Tekemään tuon kaiken tietäen, että teen sen viimeistä kertaa.
En pystyisi katsomaan nauravia kasvoja tietäen, että näen ne viimeistä kertaa.
En pystyisi päästämään irti.
Viimeistä kertaa.
Voi Mari.. Sinä olet minunki ajatuksissa niinku tämä kaikki kamaluus ja suru ja ikävä ja pelko. Kaikki. Voisinpa auttaa! Kerrothan jos voin. Mutta muista, että olet hyvin rakas! Koko universumi on sinun puolella ja tukena, takaan sen ❤
Uskon myös, että mitään, ei kerrassaan mitään tapahdu ilman tarkoitusta. Myös ne järjettömimmät ja ahdistavimmat asiat ja tapahtumat. Se on vaan se suuri taakka kannettavaksi, kun tarkoituksen oivaltaa yleensä paljon myöhemmin. Esimerkiksi Vilja Eerikan kamala kohtalo nosti lastensuojelun ahdingon aivan uudelle tietoisuuden tasolle. Niin kamalaa kuin tapahtunut on, se on kenties ja toivottavasti pelastanut elämiä ja tulee näin tekemään. Siitä huolimatta kuolema on aina turha, kun toinen ottaa tästä ohjat ja päätäntävallan itselleen. Mutta toivoa on aina, ettei niin paljon pahaa, ettei edes rahtusen hyvääkin. Uskon, että Veeran tarina sinun kauttasi saa suuren merkityksen, on sitä monelle varmasti jo nyt.
Voimaa ja halaukset maan toiselta puolen. ♡
Samalla tavalla yritän minäkin ajatella. Että jokaisella on tietty päivä milloin elämä täällä päättyy. Yritän kovasti uskoa siihen vaikka niinkö sanoikki että se on välillä niin vaikeaa. Jos tyttäreni ei olisi kuollut synnytykseen olisiko saanut hänet hetkeksi kotiin ja hän kuitenkin olisi nukkunut pois? Jos. Tuo maaginen sana, jos. Olet suuresti minun ajatuksissa.
Minä yritän oppia pysähtymään. Pitämään kädestä ja sylissä. Ottamaan yhteisiä, merkityksellisiä hetkiä. Elämässä on tapahtunut niin paljon, että on alkanut elää niin kuin viimeistä päivää. Tänään ostimme minun takkutukalleni eskarirepun. Tänään minun piti tulla kurkistamaan mitä sinulle/teille kuuluu. Voimia sinulle ystävä kallis.
Tuntuu niin epäreilulta, että kaltaisesi maailman paras ja huolehtivaisin äiti joutui luopumaan lapsestaan mitä ikävimmällä tavalla. Se on niin väärin. Onneksi muistot säilyvät aina.
Kirjoittamisesi antaa kaikelle merkityksen. Älä lopeta kirjoittamista. ❤
Olet ajatuksissa <3
Oletko lukenut Leo Näreahon Kuolemanrajakokemukset-tutkimuksista tulkintoihin.
Se on yhteenveto maailmalla koetuista kuolemanrajakokemuksista ja tutkimuksista. Tieteellinen ja vakuuttava. Lohduttavakin.
Luin kaikki kirjoituksesi tänään ja itkin maailman epäreiluutta. Niin paljon pahaa ja yleensä uhrina viattomat kauniit ihmiset.
Olen niin pahoillani, toivon että vuodet helpottavat sisäistä tuskaasi ja löydät rakkautta joka ei satuta.
– Nuori nainen joka pelkää maailmaa
❤️❤️
Hei, luin viimeisen tekstisi ja toivon sinulle paljon rakkautta. Minua kosketti muuttoiltana löytynyt tyttäresi piirtämä kuva, joka kuvastaa hänen rakkauttaan maailmassa.
Ripustin pitkästä aikaa keittiön ikkunaan pienen lasisen enkelin roikkumaan ja ajattelin tytärtäsi ja hänen rakkauttaan isäänsä. Minun päähän tuli ajatus ja viesti, jonka kirjoitin ylös luomiskirjaani. Se sanoo näin:
”Moi minun nimeni on Veera ja minä olen mahdottoman ylpeä teistä kaikista jotka elätte rakkaudessa”
❤️