Mun tavoista käsitellä surua ja näin ihmismielen vastaista tapahtumaa, on kyselty yllättävän paljon, joten ajattelin sitä vähän yrittää sanoittaa. Veeran kuolema oli shokki, luonnollisesti ja mun ensimmäinen ajatus oli hyvin samanlainen kuin monen seuraajankin; minä en selviäisi Tulevaisuuden tai edes seuraavan päivän kuvitteleminen oli mahdotonta- Veera oli elämäni, joten hänen menetettyäni menetin kaiken. Niin ajattelin silloin mutta onneksi…
Tekijä: Mari
Ei voi pysähtyä
Olen päivittänyt blogia viimeksi yli kolme viikkoa sitten ja siihen kolmeen viikkoon mahtuu paljon- mm. yksi vaikea kausi, jolloin suru tuntui taas sietämättömältä. Olin itkuinen, todella itkuinen enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Vaeltelin epämääräisesti paikasta toiseen, pysyin paikoillani vain hetkiä.En voinut pysähtyä.Aloitin asioita mutta en saanut niitä loppuun, ne jäivät lojumaan keskeneräisinä. Kipeät muistot ja itsesyytökset…
Syksy
Eilen huomasin kaupassa, että satsumat on tulleet myyntiin.Syksy on siis virallisesti täällä. Satsumat on ehdottomasti mun lempihedelmä- ehkä osittain siksi, että niitä saa vain tietyn aikaa tiettyyn aikaa.Ne eivät ole makeita vaan sopivan kirpeitä ja niitä syödessä C-vitamiinin oikein kuulee kohisevan. Uskokaa tai älkää mutta tuo aivan tuikitavallinen hedelmäkin liittyy minun surutyöhöni; Veeran kuolema seisautti…
Huumoria huumoria
Olin alkuviikosta sirkuksessa ja se oli moneltakin osin enemmän tai vähemmän tunteita herättävä käynti. Ensinnäkin, olen ollut sirkuksessa viimeksi Veeran kanssa hänen kuolemaansa edeltävänä kesänä. Veera nautti näytöksestä (ja poppareista) suunnattomasti vaikka kovat äänet vähän pelottivatkin. Kesken kaiken pujahdettiin teltan liepeiden alta vessaan. Toisekseen, inhoan sirkuksia. En pelkää pellejä, kuten moni muu sirkusta karttava vaan…
.. on vain tyhmiä vastauksia.
Huhhuh, tulipas taas ihan älyttömästi kysymyksiä- kiitos jokaisesta. Eilen muuten huomasin, että Surupäiväkirjan Instagram-sivuilla on 3000 (!!!) seuraajaa! Oli hämmentävää tajuta kuinka moni seuraa Veeran ja siinä sivussa väkisin minunkin, tarinaa. Unohtamatta tietenkään kaikkia Teitä, jotka seuraatte tarinaa blogin kautta. Veerallahan oli se suuri haave olla isona maailman kuuluisin balettitanssija mutta sen haaveen toteuttamisen mahdollisuus…
Kotoa kotiin
Takana pikainen reissu pohjoiseen, kun kävimme juhlimassa isäni syntymäpäiviä. Pitkä viikonloppu täynnä naurua ja hyvää ruokaa mutta myös syviä ajatuksia. Oli hyvin ristiriitaset tunteet koko reissun ajan- yhtäaikaa niin onnellinen ja surullinen. Juhlan tuomaa iloa ja onnea rakkaista ihmisistä mutta samalla tunsin, kuinka jotain puuttui. Veeran poissaolo näyttäytyi kaikeassa; päivänsankarin saamissa korteissa ruokapöydän herkuissa ja…
Jonain päivänä
18.4.2019 Tässä kuussa tulee puoli vuotta elämää ilman sinua.Se tuntuu niin uskomattomalta, tuntuu kuin eilen olisi ollut päivä jolloin sinut vietiin minulta.Puolen vuoden aikana ei ole ollut tuntiakaan, ettenkö olisi miettinyt sinua. Suljen silmäni ja kuulen askeleesi.Pienet, terävät ja kiivaat tömähdykset tai pehmeät läpsähdykset.Tai sitten askeleistasi ei kuulu ääntä, silloin kävelet varpasillasi kuten sinulla on…
Se kaikki
”ISIII”Lapset juoksivat isän luo jajälleennäkemisen onni oli käsinkosketeltavissa.Isä laskeutui polvilleen ja sulki pienet lapset syliinsä.Koko hetki huokui rakkautta,siinä hetkessä kaikki oli oikein. Seurasin tilannetta pienen matkan päästä, se tuntui siltä kuin sydämeni olisi revitty rinnasta.Puhkesin itkuun keskellä kauppakäytävää. Itkin onnea lasten puolesta-heidän tulostaan ja olemassaolostaan iloittiin.Heitä oli odotettu-aivan kuten jokainen jollain tavalla odottaa sitä mikä…
Irti
Olen ollut nyt 4 päivää kokonaan ilman venlafaksiinia ja voin kertoa, että olo on aivan kamala. Ensimmäisten kolmen päivän fyysiset vieroitusoireet (eli voimakas pahoinvointi, sähköiskumaiset tuntemukset koko kehossa, motoriikkavaikeudet, huimaus, säpsähtely ja kaikki ne loput vähintään yhtä kivat) ovat ehkä aavistuksen hellittäneet mutta tämän päivän perusteella mentaalipuoli onkin sitten eri asia. Olen huomannut olleeni normaalia itkuisempi…
Jumissa
Haluaisin sanoa, kirjoittaa, mutta en tiedä mitä- tuntuu, että olen aivan jumissa.Ehkä olen väsynyt, ehkä olen paljon töissä tai ehkä Veeran ajatteleminen sattuu liikaa.En tiedä. Miksi kaikki meni näin? Sitä mietin toistuvasti. Ei pienten suloisten tyttöjen kuulu kuolla, eikä varsinkaan sillä tavoin.Heidän kuuluu pyörähdellä balettimekossaan takapihalla ja puhaltaa saippuakuplia, ei maata yksin haudassa kylmän maan…