”Äiti, pyyhi jo kyyneleet,tiedän, sun on ikävä,mutta minä olen tässä,vierelläsi, vaikka et minua näkisikään. Äiti, katso ulos.Olen poutapilven hattarassa,tuulessa kosketan hiuksiasi.Sadepisarassa annan suukon poskellesi.Auringon säteessä tunnet lämpöni.Linnun laulussa helkkää nauruni.Tähtien tuike on minun silmäniskuni. Olen joka hetkessä,jokaisessa askeleessasi.Äiti, en ole mennyt minnekään.Olen tässä, ikuisesti, sydämessä” Osa ”tuntemattoman” runosta.
Kuukausi: huhtikuu 2020
Syyttävä sormi
Illalla en saanut unta. Makasin hiljaa paikoillani, pidin silmät kiinni ja kuvittelin Veeran mieleeni.Kuvittelin jokaisen suuhun menevän hiussuortuvan, jokasaisen silmän vierelle ilmestyvän naururypyn.Naurun, käkättävän ja eläväisen naurun.Voisinpa vielä kuulla sen. Soimasin itseäni.Miten olen voinut olla niin sokea?Miten olen voinut antaa tytön sellaisen ihmisen käsiin?Millainen äiti tekee niin?Sellainen, joka ei ansaitse olla äiti.Aivan, kuten ex-puolisoni sanoi.Ehkä…
Sanat hukassa
Tänään tapahtui se mitä olen pelännyt.Tuli puhetta lapsista, mm. siitä, että minulla ja Koolla ei ole minkäänlaisia lapsia- ei yhteisiä eikä omia.Ai, kuka se Veera sitten on? Viaton kysymys, joka johtui ainoastaan minun siihenastisesta huonosta artikulaatiostani.Siitä, että puhun Veerasta niin paljon.Niin paljon, että kuulostaa kuin hän olisi elossa.Tänään minä häkellyin. Tuntui, etten osaa puhua enää;yritin…
Uuden äärellä
Mihin tämä aika oikein menee?! Voisi ajatella, että kirjoittamattomuus on hyvä juttu- että olo olisi ollut sen verran hyvä, ettei ole ollut tarvetta purkaa tuntoja sanoihin. Totta osittain tuokin, olen kyllä voinut hyvin mutta totuus on, että en ole kirjoittanut koska en ole yksinkertaisesti ehtinyt. Minäpä kerron miksi. Viime viikolla olen nimittäin palannut töihin!Enkä mihin…