Olen Mari,
33-vuotias avopuoliso, tytär, sisko, lapsenlapsi, ystävä, kummitäti ja serkku.
Olen myös äiti-
ikuisesti 6-vuotiaan enkeliballerinan äiti.
Menetin tyttäreni Veeran 29.10.2018 perhesurman uhrina.
Alunperin syy tämän päiväkirjan perustamiselle oli hyvinkin itsekäs:
se toimisi terapiamuotona minulle itselleni.
Vatvoin aloittamista pitkään, sillä tämän kaltainen aihe on arka sekä vaiettu ja minä ehkä liian suora ja rehellinen kirjoittamaan siitä.
Sitten tajusin, että ehkä minun tarinallani ja sanoillani voisi olla tavalla tai toisella apua jollekin toiselle.
Jos minä voisin pelkästään kertomalla omaa tarinaani auttaa toista, miksi en tekisi sitä?
Ajan myötä Surupäiväkirjasta on tullut myös rakennuspäiväkirja-
se seuraa projektia, jossa rakennetaan uudelleen kokonainen elämä.
Se kertoo kompuroinneista ja uudelleen yrittämisistä,
voitoista ja vastoinkäymisistä.
Mutta ennenkaikkea tämä blogi kertoo miltä tuntuu menettää
ja jatkaa elämää ilman jotain mitä rakastaa
enemmän kuin taivaalla on tähtiä.