Olen viikonloppuna menossa käymään pohjoisessa. Kotona. Tiedän, että minun pitäisi käydä myös Veeran haudalla. Tiedän, etten pysty. Tiedän, että oikeasti pystyisin. Minä en halua. Ajatus tuntuu niin vaikealta, pahalta. Ahdistavalta. Haudalla käyminen muistuttaa minua siitä, mitä siellä on. Pakottaa minut ymmärtämään. Minun pieni aarteeni. Hento tyttöni. Rakas lapseni. Minun rakas Veerani, joka kuoli toisen ihmisen…
Kuukausi: syyskuu 2019
Suurta vääryyttä
Tänään vietetään kuolleiden lasten muistopäivää. Se kuulostaa kamalalta, ei sellaista päivää pitäisi olla olemassakaan.Ei lasten kuulu kuolla, lapsilla on elämä elettävänä.Jokaisen lapsen kuolema on yhtä väärin ja yhtä vaikea uskoa.Ja silti jokaisen lapsen kuolema on yhtä totta.Minunkin lapseni kuollut, minun Veerani on kuollut. Kuollut. Lapsen ajatusmaailmassa vain vanhat ihmiset kuolevat.Niinhän meille hyvin vahvasti opetetaankin.Muistan erään…
Ei enää varpaillaan
Pitkä hiljaisuus ei tarkoita, että olisin unohtanut blogin.Se tarkoittaa, että minulla ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa.Häiden ja muuton järjestäminen samaan aikaan ei ole ehkä se fiksuin idea, mutta niistäkin selvittiin. Häät olivat kertakaikkisen täydelliset: hääpari oli kaunis ja hehkui rakkautta.Silti minulla oli tunne, että jotain puuttui.Alttarin reunalla seisoessa katsoin etupenkissä istuvia vanhempiani, enkä voinut olla…