Laitoit takkisi naulakkoon, asettelit kengät siististi. Halasit lujaa, pieni kylmä poskesi tuntui omaani vasten. Taputit selkään, teit niin aina. Hauskaa päivää! Kipitit lähteäksesi mutta pyörähdit ympäri. Silmäsi tuikkivat, poskesi kirpeän pakkasilman punoittamat. Hymyilit,paljastit puuttuvat etuhampaasi. Pieni eskarilainen. Vilkutit. ”Nähdään viikon päästä äiti” Ne olivat viimeiset kuulemani sanasi. En nähnyt sinua enää, se oli viimeinen kerta….
Tekijä: Mari
Mitä sinä mietit?
Veera makasi selällään, kädet olivat koukussa. Nilkat olivat suorina, kuin balettitanssijalla. Koko pieni vartalo oli harmaa ja täynnä suuria mustelmiamutta kasvot olivat sileät, virheettömät. Yhtä kauniit kuin aina. Aivan kuin Veeralla olisi ollut vain sinertävää huulipunaa. Unessa olin rauhallinen vaikka tiesin mitä siinä katsoin.Herättyäni sydän takoi lujaa. Oksetti.Hetken vain istuin sängyllä ja yritin rauhoitella itseäni. Se oli vaikeaa. Itketti.Olin juuri nähnyt…
Kipua
Päivä oli hyvä-olin virkeä ja kasvojen kipukin on alkanut hellittää. Jaksoin töissä paremmin kuin pitkään aikaan. Kotona söin hyvin ja lähdin rakennukselle maalaamaan. Olin hyväntuulinen. Pirteä.Pesin paistinpannua, kun jokin iski lujaa ja varoittamatta-jokin, joka puristi keuhkoja kasaan ja kuristi kurkkua. Tuntui etten saa happea,hengittäminen oli katkonaista haukkomista.Ajatus viilsi nopeasti mutta kivuliaasti, kuin kesän maassa lojunut ruosteinen…
Tervetuloa tavallisuus
Unessa istuin lapsuuden kotitaloni portailla ja pidin pientä Veeraa sylissäni-halasin lujaa ja itkin.Tiesin, että hänet viedään minulta pois.Veera on käynyt unissani joka yö jo jonkin aikaa;jokaisessa unessa olen surullinen, sillä tiedän sen olevan vain unta.Se on kipeä, julma muistutus siitä mitä olen menettänyt jayhtä aikaa ihana muisto siitä, mitä minulla oli. Olen viime aikoina ajatellut…
Syksy on täällä
Mihin tämä aika oikein menee?Hitsi vieköön, kohta on lokakuu!En tiedä onko viime aikoina ollut niin paljon kaikkea vai olenko vain niin väsymyksestä lamaantunut, etten ymmärrä ajankulua. Viime viikolla vietettiin kuolleiden lasten muistopäivää.Päivä oli alakuloinen ja haikea-ei kuitenkaan erityisen tuskainen, kuten edellisvuonna.Luin paljon tarinoita perheistä, joissa oli jouduttu luopumaan liian aikaisin.Illalla ajelin rakennukselta kotiin ja Spotifyssa…
Muistikuvia
Eron jälkeen ajan kuluessa olen hiljalleen muistanut asioita. Tajunnut asioita. Muistanut, kuinka jotkin asiat menivät ja tajunnut, kuinka niiden olisi oikeasti kuulunut mennä. Kesällä 2015 jouduin sydänoireiden vuoksi sairaalaan Rovaniemelle, 300km:n päähän kotoa. 5 päivää makasin kiinni johdoissa ja valvontamonitoreissa, ravasin kuvauksissa ja verikokeissa. Ex-puolisoni tuli Veeran kanssa pari päivää myöhemmin ja muistan ikuisesti Veeran väpättävän alahuulen, kun hän…
Alamäissä
Olen jo useamman päivän ollut huonovointinen- sekä fyysisesti, että henkisesti. Ja varmasti molemmat vielä provosoivat toisiaan. Pari viikkoa sitten hampaisiini tehtiin mittava remontti, jossa mm. parsittiin useampi lohkeama ja poistettiin yläviisaudenhampaat. Toimenpiteet onnistuivat tunnottomaksi puudutettuna hienosti mutta jälkikivut ovat saaneet hermot tiukalle. Ja tottakai alkaneen syksyn kunniaksi myös oikeanpuoleinen poskionteloni päätti tulehtua ja sen vuoksi hetkittäin paine tuntuu…
Maailman palkka
Huomaan olevani hyvin allerginen ihmisten ahneudelle-monesti ihminen on sitä huomaamattaan.On ok olla kunnianhimoinen ja haaveilla asioista mutta tunnistetaanko me niiden ja ahneuden raja?Sanotaan, että nälkä kasvaa syödessä-tunnistammeko milloin syömme liikaa?Huomaammeko, että meistä on tullut kiittämättömiä? Ihminen on usein sellainen, että se haluaa enemmän;materiaa, kokemuksia, ruokaa, tunnustuksia, tunteita, mitä vain.Jahtaamme kokoajan jotain mitä meidän on saatava-juoksemme…
Kynnysten yli
No huhhuh mikä fiilis EDELLEEN! Keväällä mie sain viestiä ihanalta Peipon Lauralta, joka on oikee hyvinvoinnin monitoiminainen pohjoisen Leviltä.Hän kysyi olisiko mitenkään mahdollista, että tulisin puhumaan hänen ja yrityksensä luotsaamaan tapahtumaan.Minäkö?Minä inhoan olla ihmisten edessä, huomion keskipisteessä. Sydämeni inhoaa sitä vielä enemmän ja pyrkii ko. tilanteissa pakenemaan rinnasta ulos.Tajunnan vievän jännityksen lisäksi koen olevani surkea…
Voimaa vai rohkeutta?
Eilisiltana olin jo nukahtamassa, kun mieleeni iski ajatus:mitä jos Veera tiesi mitä tulee tapahtumaan? Mitä jos hänen isänsä on heti siinä koulun pihassa, autoon istuttuaan kertonut, että aikoo tappaa tämän?Normaali ihmismieli torjuu ajatuksen;ei, ei kukaan voi tehdä niin.Ei kukaan ole niin julma. Eikö?Ihminen, joka kykenee tähtäämään oman lapsensa päähän, kykenee mihin vain. Ajatuksen tuoma ahdistus…