On ollut jännä huomata, kuinka paljon mieleni jäi työstämään haastattelun poikimaa palautetta sekä keskusteluita.
Ei siis mitenkään ahdistavassa mielessä vaan lähinnä analyyttisessä.
Palaute mitä olen suoraan saanut, on ollut positiivista-
kannustavaa ja osaaottavaa.
Lohduttavaa.
Keskusteluissa taas on noussut esille muutama negatiivissävyinen teema, joita huomaan erityisesti pyöritelleeni mielessä.
- ”Miksi näistä täytyy jauhaa”
Siksi, että asia ei katoa mihinkään vaikka siitä ei hiiskuisi sanaakaan,
hiljaisuus ja piiloon painaminen ei vähennä perhesurmia.
Tai muutakaan pahaa.
On ymmärrettävää, että ihmiset ahdistuvat ikävistä uutisista eivätkä haluaisi niistä lukea mutta se miltä joku haluaisi sulkea silmänsä ja siten suojella itseään pahalta mieleltä, on jollekin toiselle totisinta totta.
Minä haluan naiivisti uskoa, että jos asiasta (oli se mikä vain) puhutaan ääneen ja jos se tuodaan kaunistelematta valoon, sille olisi mahdollista myös tehdä jotain. - ”Minä en selviäisi”
Tämän olen kuullut usein, yleensä se on esitetty hyvässä mielessä vahvuuden vertauskuvana.
Minun mielessäni se kuitenkin kääntyy toisin-
aivan kuin olisin selvinnyt paremmin kuin muut, koska en rakastanut lastani.
Ihminen selviää mitä uskomattomimmista asioista jos vain päättää selvitä.
Raakasti sanottu mutta se on totta,
ihmisen suhtautumisella on monessa asiassa valtava merkitys.
Pitää nyt kuitenkin muistaa realiteetit ja se, ettei tämä ihan kaikkeen päde-
jokainen tietää, että parantumaton syöpä ei parane päätöksellä.
Mutta asenne paranee. - ”Ei voinut olla hyvä isä jos tappoi lapsensa”
Edelleenkin, kyllä voi.
Ymmärrän, että sivusta seuranneiden tai sattumalta asiasta lukeneiden on vaikea ymmärtää asiaa, koska heidän asian käsittely on täysin eri tasolla kuin minun. He eivät myöskään pysty katsomaan asioita laajalla skaalalla, koska yksinkertaisesti eivät tässä tapauksessa tunne historiaa;
minun, ex-mieheni, Veeran ja meidän perheenä.
Hän oli hyvä isä ne 6 vuotta, 4 kuukautta ja 4 päivää-
niin kauan, kunnes sinä maanantaina päätti tappaa oman lapsensa.
Niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Omiin kokemukseen nojaten olen luullut tietäväni, kuinka pahaan ihminen kykenee mutta viime aikoina olen joutunut huomaamaan olleeni valitettavasti väärässä.
Tällaiseen pahuuteen ei minulla ole edes sanoja.
Vilpittömin suruvalitteluni Koskelan surmassa menehtyneen nuoren läheisille.
Mä ainakin arvostan suuresti kun olet rohkeasti kertonut ja kirjoittanut avoimesti näinkin kipeästä asiasta.
Mä kyllä uskon, että on ollut hyvä isä. Oli vain sairas mieleltään suhteessa suhun, halusi kostaa mitä hirveimmällä tavalla.
Musta on kiva huomata, että olet elämässä kiinni vaikka suru on varmasti koko ajan jollain tapaa läsnä. ?
Komppaan varsinkin ensimmäisen kohdan: asioista täytyy puhua ääneen niin kuin ne ovat.
Asioiden tiedostaminen ainakin itselle tuo mukaan tiettyä vastuutta. Mielestäni tiedostamalla tulevia vastaavia tilanteita voi tunnistaa ja ottamalla vastuutta (jo ihan perustasolla) voi auttaa ajoissa. Ilman asioiden tuomista esille niiden tiedostaminen ja auttaminen on mielestäni vaikeampi kuin voisi olla.
Joten kuunnellaan ja kuullaan toisiamme <3
Maailma tarvitsee sinun kaltaisiasi jotka nostaa kissan pöydälle. Kaikki siihen ei pysty mutta sinä teit sen. Emme koskaan voi tietää kuinka monta perhesurmaa jää tekemättä tämän rohkean esilletulosi ansiosta.
Mielenkiintoista luettavaa jälleen kerran ja tapansa mukaisesti tapasi kirjoittaa herätti minussa taas paljon ajatuksia, vaikka en aina kommentoikkaan tänne.
Kiitos, että kirjoitat. Oikeastaan mistä tahansa kirjoitatkin, se on aina kiintoisaa luettavaa. Olen jo kerran aikaisemmin sanonut, että sinulla on mielestäni lahja kirjoittaa. Perustelen sen sillä, että sanasi saavat minut aina pohtimaan, kaiken muun kerronnan taitojesi lisäksi.
Tällä kertaa väistämättä jäin miettimään mitä kaikkea oletkaan kuullut; kaikkea kamalaa, mikä saa palan kurkkuun ja kyyneleet silmiin sekä kaikkea hyvää, joka saa sydämesi pakahtumaan rinnassasi.
Kolmannen teeman kohdalla mietityttää kuinka moni rinmastaa ajatuksen hyvä isä =hyvä ihminen, vaikka todellisuus on se, että ihminen suhtautuu kaikkiin toisiin ihmisiin eri tavalla. Variaatio voi olla laidasta toiseen ”hyvälläkin ihmisellä”, joka on usemmalle ihmiselle esim. ystävällinen, mutta voi käyttäyttyä aivan karmealla tavalla jota kuta yhtä ihmistä kohtaan.
Tarkoituksenani oli siis sanoa, että ei niin hyvä ihminen voi silti olla hyvä isä mielestäni.
Hyvä isä ei kohtele lapsen äitiä noin huonosti kuin sinua. Anteeksi.
Olen samaa mieltä. Lapsi on varmasti kuullut ja nähnyt yhtä sun toista, jota tuonikäisen lapsen ei tarvitsisi kokea.
Varmaan oli niin , että isän roolin hän hoiti hyvin siihenasti kunnes sekosi lopullisesti . Puolisona hän oli täysin epäonnistunut ja sairaalloinen . Kun perheessä on tilanne , että toinen puolisoista on käytännössä vanki , täysin toisen kontrollin alla . Semmoista elämää ei kukaan kestä , vaikka kalterit olis kultaa . Eikä tarvitsekaan kestää . Valitettavasti tälläisestäkin suhteesta on vaikea irrottautua . Usein uhri , joksi häntä täydellä syyllä voi kutsua , kokee syyllisyyttä , häpeää , pelkoa , alemmuutta , tunteiden kirjo on monenlainen , koska siinä suhteessa eletty elämä on vienyt terveyden ja itsetunnon nollille . Mari rakas sinä teit kaikkes , yritit jopa suojella Veeran isää , et halunnut kertoa todellista tilannetta missä silloin elit ja miten sinua kohdeltiin .
Sitte tulee aina myös ajatuksiin tämä . Kaikki me synnymme tänne maailmaan viattomina . Eletty elämä näkyy meissä jokaisessa kun vartumme . Olemme eletyn elämän tuotoksia . Nyt mietityttääkin , mitä Veeran isä on elämänsä aikana kokenut , mitkä on ne tekijät jotka sairastuttivat hänet noin pahoin . Siihen tuskin koskaan saamme vastausta . Sairas hän varmasti oli , etkä sinä , eikä kukaan muukaan häntä olis voinut auttaa . Hän olis tarvinnut apua jo paljon , paljon aikaisemmin . Ei apua voi aikuiselle kukaan väkisin antaa jos ei ole henkilöllä itsellään sairauden tunnetta .