Teksti kahden vuoden takaa-
teksti, jonka voisin kirjoittaa sanasta sanaan tänäänkin.
Tässä kuussa tulee puoli vuotta elämää ilman sinua.
Se tuntuu niin uskomattomalta, tuntuu kuin eilen olisi ollut päivä jolloin sinut vietiin minulta.
Puolen vuoden aikana ei ole ollut tuntiakaan, ettenkö olisi miettinyt sinua.
Suljen silmäni ja kuulen askeleesi.
Pienet, terävät ja kiivaat tömähdykset tai pehmeät läpsähdykset.
Tai sitten askeleistasi ei kuulu ääntä, silloin kävelet varpasillasi kuten sinulla on pienestä saakka ollut tapana.
Näen sinut, kävelet keittöstä olohuoneeseen luurankoyöpaita päälläsi. Se, joka hohtaa pimeässä.
Pysähdyt.
Hierot silmiäsi, pieni nenäsi menee kippuralle.
Nostat leukaasi, katsot minuun vielä unisilla silmilläsi ja näen hymysi, poskillesi painuvat hymykuopat.
Huomenta äiti.
Kiipeät syliini, tulet niin kiinni minuun kuin pystyt.
Painat pienen pääsi rintaani vasten ja heiluttelet jalkojasi.
Nuuhkaisen hiuksiasi, ne tuoksuvat shampoolle.
Kiedon käteni ympärillesi, jäntevä kehosi hohkaa lämpöä.
Annan otsallesi suukon.
Keinutan sinua sylissäni, olemme ihan hiljaa.
Tässä kuussa tulee puoli vuotta elämää ilman sinua.
Se tuntuu niin uskomattomalta, tuntuu kuin eilen olisi ollut päivä jolloin sinut vietiin minulta.
Puolen vuoden aikana ei ole ollut tuntiakaan, ettenkö olisi miettinyt sinua.
Suljen silmäni ja kuulen askeleesi.
Pienet, terävät ja kiivaat tömähdykset tai pehmeät läpsähdykset.
Tai sitten askeleistasi ei kuulu ääntä, silloin kävelet varpasillasi kuten sinulla on pienestä saakka ollut tapana.
Näen sinut, kävelet keittöstä olohuoneeseen luurankoyöpaita päälläsi. Se, joka hohtaa pimeässä.
Pysähdyt.
Hierot silmiäsi, pieni nenäsi menee kippuralle.
Nostat leukaasi, katsot minuun vielä unisilla silmilläsi ja näen hymysi, poskillesi painuvat hymykuopat.
Huomenta äiti.
Kiipeät syliini, tulet niin kiinni minuun kuin pystyt.
Painat pienen pääsi rintaani vasten ja heiluttelet jalkojasi.
Nuuhkaisen hiuksiasi, ne tuoksuvat shampoolle.
Kiedon käteni ympärillesi, jäntevä kehosi hohkaa lämpöä.
Annan otsallesi suukon.
Keinutan sinua sylissäni, olemme ihan hiljaa.
Nostat katseesi. Suuret, kirkkaat silmäsi loistavat iloa ja elämää.
Uteliaisuutta.
Mitä me tehdään tänään?
Halaan sinua ja olen niin onnellinen, kun minulla on sinut.
Olet minulle kaikkeni, olet ollut siitä asti kun sain sinut.
Rakastan sinua niin paljon, etten pysty sanoilla kertomaan.
Enemmän kuin taivaalla on tähtiä, niinhän sanoin sinulle joka ilta.
Et rimpuile irti, annat minun halata sinua.
Olet siinä.
Kun avaan silmäni, kaikki tuo katoaa.
Sinä katoat.
On vain tyhjä, hiljainen asunto.
On vain suru, sen ikävä ja tuska.
Välillä tuska tulee niin voimakkaana, ettei siitä meinaa selvitä.
Silloin olen halunnut kuolla, tuska loppuisi.
Näkisin sinut.
Niinä epätoivon hetkinä mieleeni tulee elävästi muisto, jonka tiedän olevan merkki siitä, että minun tulee vain jaksaa.
Se on hetki, joka tapahtuisi varmasti uudelleen, jos kiirehtisin luoksesi.
Siinä muistossa seisot tarhan pihalla, olen tullut hakemaan sinua.
Katsot minuun, muljautat silmiäsi ja huokaat syvään.
”Äiti, miksis tulit jo nyt?”
Nyt en halua keskeyttää leikkejäsi, annan sinun leikkiä rauhassa.
Tulen sitten, kun on aika.
Ja silloin sinä olet minua vastassa.
<3 Olette yhdessä, aina, vaikkei tällä hetkellä fyysisesti <3 Lämpimiä halauksia sinulle Mari <3
? Mitkään sanat ei voi lohduttaa tarpeeksi eikä voi sanoa että voin kuvitella surusi. Ei voi. Kiitos kun kerrot Veerasta niin elävästi. Voin nähdä hänet sieluni silmin iloisena eskarilaisena pienen tytön haaveineen. Hän on poissa mutta silti täällä. Pala taivasta ja pala sinua.
???
Sydäntä riipaisee❤️ . Voimia
?
Voimia ikävääsi Mari❤Olet rukouksissa❤
Niin kauniisti kirjoitettu ja ajateltu tuo loppu❤
?
Hei Mari, mietin pitkään, tohdinko edes kommentoida, koska sanat joita voin löytää, ovat niin mitättömiä kokemuksesi rinnalla. Ja entä jos sanoo vahingossa jotain typerää, ajattelematonta tai satuttavaa..? Yritän silti.
Tarinasi koskettaa minua valtavasti, tuntuu kuin sydän repeäisi rinnasta. Luen itse sitä siitä kulmasta, että olen se tytär, jonka äiti ei koskaan uskaltanut lähteä sairaalloisen kontrolloivan, väkivaltaisen alkoholisti-isän luota. Sitä pimeyttä ja vankilaa on vaikeaa ymmärtää, jos sitä ei ole kokenut. Miten upea äiti oletkaan, että valitsit rohkeuden yrittää luoda paremman elämän tyttärellesi, et jäänyt siihen helvettiin ja vankilaan.
Nyt Veeralla on kaikki hyvin, hän on rauhassa ja saa kulkea enkelinä ilossa ja onnessa. Ja vielä kerran, kun on sen aika, olette yhdessä jälleen <3
Voisinpa ottaa palan tuskaasi kannettavakseni, mutta kun en voi, niin tyydyn toivottamaan voimia ja valonpilkahduksia <3
Meitä on monta jotka ovat päässeet ”tuntemaan” Veeran sinun tarinoittesi kautta. Me jokainen kaipaamme häntä. Voimme vain kuvitella sitä tuskaa ja surua jota sinä tunnet, mutta yritämme rukouksin ja ajatuksin auttaa sinua.
<3 <3 <3 tänäänkin