Huhhei!
Me ollaan Koon kanssa alettu remppaamaan taloa.
Otimme vastaan projektin, joka varmasti monen mielestä oli mahdoton.
Ensin harjoiteltiin nykyisen asunnon kylppärillä ja sitten aloitettiinkin homma koko talon mittakaavassa uudessa paikassa.
Täydellisessä paikassa lähellä merta.
Talo puretaan kauttaaltaan vanhoista pinnosta ja rakennetaan uudestaan.
Työtä on tehty paljon ja vielä enemmän on tehtävänä.
Se selittänee tämän blogihiljaisuudenkin.
Aika on mennyt nopeasti.
Päivän työmaalla touhuamisen jälkeen on ollut niin poikki, että loput voimat on menneet suihkussa käymiseen ja sieltä sänkyyn raahautumiseen.
Luulisi unen tulevan nopeasti?
Niinhän sitä luulisi.
Pyörin tunteja, ennenkuin saan unta.
Ajatukset pyörii Veerassa, muistoissa.
Ikävässä ja kiitollisuudessa vuoron perään.
Ajattelin, että työmaalla touhuaminen veisi päivisin ajatukset muualle.
Ei se nyt ihan niin mene.
Usein seison olohuoneen ikkunassa ja katson pihalle;
näen Veeran.
Juoksemassa pitkin nurmikkoa ja roikottamassa jättisaippuakuplakeppiä perässään tai laulamassa kädet suurieleisesti liikkuen ja hypähtelemässä keijumaisesti puiden juurella.
Harjoittelemassa juuri oppimaansa hihalyöntiä vaaleanpunaisella lentopallolla tai istuttamassa vaaleanpunaisia pioneja-
niitä meillä oli viimeisenä kesänä.
Sitten hän häviää.
Puhuimme terapeuttini kanssa talon remontoinnista.
Se toimii osana surutyötä.
Talon kautta rakennan uutta elämää, konkreettisesti ja omilla käsilläni.
Minun ja Koon yhteistä elämää, meidän näköistämme.
Sellaista, missä näkyy molempien työ ja toiveet eikä pelkästään toisen.
Rakennamme meidän toivottavasti jokin päivä tulevien lasten,
koko meidän perheen elämää.
Uutta elämää, jossa Veera on mukana näkyinä olohuoneen ikkunasta.
Kauniina, arvokkaina muistoina ja tarinoina.
Enkelisisko.
Haluan istuttaa Veeralle oman kukkapenkin.
Se tulee johonkin ihan omaan paikkaan.
Pienen ja sievän, sellaisen mikä ei vaadi erityistä huomiota.
Aivan, kuin Veerakin.
Siihen tulee Veeran lempikukkia,
talvisin vien siihen kynttilän tuomaan valoa.
Pieni mutta niin loistava ja lämmin liekki.
Aivan, kuin Veerakin.
Ihana kuulla, onnea tulevaan! Voimia jokaiseen hetkeen❤ Kirjoitat niin kauniisti!
Kaikkea hyvää ❤️ ?️??☀️
Kuulostaa ihanalta❤️
Mukavaa lukea uusista tuulista. Kohti parempaa aikaa; kaksi askelta eteen ja yksi taakse mutta eteenpäin kumminkin, Veera ajatus-apulaisena.
Ihanaa, näin se vaan menee. Uuden alku tuo toivoa ja kiva kun kirjoituksestasi huokuu jo ilo tulevaan. Veerahan tykkäsi olla rannalla ja heitellä kiviä, meren rannalla voit unelmoida ja ”nähdä” Veeran siellä myös. Teidän projektista tulee upea, uskon niin. Joko olet löytänyt Veeran haudalle kiven?
???
Mie oon tehny surutyötä purkamalla ja rakentamalla uutta monta vuotta. Toimi minun kohdalla kun sai tehdä omassa tahdissa ja rauhassa ideoiden, aina tulee yllätyksiä vastaan kun remppailee. Lopputulos onkin sitte just oman näkönen ja se on ihanaa! Onnea ja iloa!
En vielä muutamia vuosia sitten ymmärtänyt koskaan kun joku sanoi rankempien hetkien ja kokemuksien keskellä, että elämä kyllä kantaa. Nyt ymmärrän sen. Ja se on luettavissa myös sinun kirjoituksistasi. Elämä kantaa.
❤️
Onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa. Anna Veeran kulkea mukana talossa, tulet yllättymään vielä.