”Äiti!” Havahduin eilisen päiväunesta ääneen ja tuntui, että sydän pysähtyi hetkeksi.Veera? Ääni toistui ja tajusin sen kuuluvan kodimme läheiseltä leikkikentältä. Vaikka tiedän realiteetit, oli pettymys valtava. Ei se ollut minun Veerani. Ei tietenkään ollut, minun Veeranihan on kuollut. Minun pieni, viaton Veerani.Itku puristi rintaa, tuli valtava ikävä. Siitä on 437 päivää, kun minua on viimeksi…
Avainsana: vuosi
Surun aika
Vuosi. Haluaisin kamalasti kirjoittaa mutta en tiedä mitä. Tai tiedän.En vain uskalla, yritän työntää ajatukset pois. Niiden läpikäyminen sattuu liikaa, tekee pahaa. Ei haluaisi enää muistaa. Vuosi sitten tähän aikaan olin toimistolla, töissä. Vastaanotan viestejä, käskyjä, joita en noudata. Jos olisin noudattanut, olisiko Veera vielä täällä? En tiedä. Ehkä. Ehkä ei. Olisinpa noudattanut; tuntuu kuin…
Uskomatonta mutta totta
Mainitsin jo aiemmin, että pian tulee vuosi Veeran kuolemasta. Tuo vuosi tuntuu menneen hetkessä, aivan kuin kaikki olisi tapahtunut ihan vasta. Se kertoo osaltaan siitä sumusta, jossa elin pitkän aikaa. Järkytys, lamaannus ja suunnaton suru muodostivat sen sumun; pimeän,sakean ja tiiviin sumun, jossa oli vaikea nähdä eteensä. Nähdä yhtään mitään; ihmisiä, maailmaa. Valoa.Nyt, vuosi myöhemmin,…
Päässä pyörivät päivämäärät
Veeran kuolinpäivä on mielessä kokoajan.Siihen on 20 päivää. Olen jopa merkinnyt päivän kalenteriini; yksi koruton risti 29.10 kohdalla. Ihan naurettava merkintä, aivan kuin sitä päivää tarvitsisi merkitä muistiin. Se päivä pelottaa. Tai ehkä enemmänkin pelkään omaa reaktiotani siihen.Oloani.Pääsenkö ylös sängystä? Itkenkö vain koko päivän?Toisaalta sen miettiminen on ihan turhaa, se menee miten menee. Oman lapsen…