Illalla en saanut unta.
Makasin hiljaa paikoillani, pidin silmät kiinni ja kuvittelin Veeran mieleeni.
Kuvittelin jokaisen suuhun menevän hiussuortuvan, jokasaisen silmän vierelle ilmestyvän naururypyn.
Naurun, käkättävän ja eläväisen naurun.
Voisinpa vielä kuulla sen.
Soimasin itseäni.
Miten olen voinut olla niin sokea?
Miten olen voinut antaa tytön sellaisen ihmisen käsiin?
Millainen äiti tekee niin?
Sellainen, joka ei ansaitse olla äiti.
Aivan, kuten ex-puolisoni sanoi.
Ehkä hän oli oikeassa.
Syyllisyys puristi rintaa niin lujaa, etten pystynyt hengittämään.
Itkin hiljaa, en halunnut herättää Koota.
Mitä jos Veeran elämä isänsä kanssa onkin ollut täynnä pelkoa, epävarmuutta ja turvattomuutta?
Miten olen saattanut ottaa sellaisen riskin?
Pelkkä ajatus Veeran hätääntyneestä olemuksesta, siitä kuinka pelätessään hän kiipesi syliin ketterästi kuin pieni eläin, teki pahaa.
Kenen syliin hän olisi kiivennyt?
Ajatukset ovat turhia, tiedän sen mutta niiden väistäminen on vaikeaa.
Mahdotonta.
Pyöritän mielessäni jälleen ampumahetkeä.
On syytä olettaa, ettei Veera ole ehtinyt tajuta mitään.
Syytä olettaa mutta ei täyttä varmuutta.
Ei voida olla varmoja siitä, etteikö ex-puolisoni olisi kertonut Veeralle mitä tapahtuu.
Sairasta, kyllä, mutta mahdollista.
Uskon, että ihminen joka kykenee tappamaan oman lapsensa kykenee mihin vain.
Huomenna tulee puolitoista vuotta Veeran kuolemasta.
Puolitoista vuotta.
Vasta pari viikkoa sittenhän laskimme hänet hautaansa,
kuukausi sitten sain tiedon hänen kuolemastaan.
Juuri äskenhän minä vein hänet kouluun.
Hetki sittenhän hän oli sylissäni.
On niin hirveä ikävä.
”En unohda koskaan kuinka kauniilta näytit,
nuo aamut on poissa en niitä saa.
Ulapan korkeat kuohut mua vievät,
eikä ne säästäneet sinuakaan.
Olen maksanut kalliisti vapauden hintaa,
hävinnyt kaiken mut noussut vaan.
Vielä mä toivon et siipemme kantaa,
viimeiseen hiljaiseen poukamaan”
Tulkoon mitä vaan- Lauri Tähkä
Sinä et tehnyt mitään väärää, eikä myöskään Veera. Olette molemmat uhreja, samoin lähipiiri. Osuvat sanat tuossa biisissä. Valoa kevääseesi ?
<3
Halaus.
Emme ymmärrä elämän tarkoitusta. Elämällä ei varmaankaan edes ole tarkoitusta.
Suloinen, eläväinen pikku tyttäresi haluaisi sun ihan varmasti jatkavan elämää. Hän tietää olevansa sydämessäsi aina <3
Kylmääbä väre kulki taas koko kehoni lävitse lukiessani tätä. Ei vain ole yhtään rakentavaa sanaa. Niin surullinen olen puolestasi. Rukoilen et saisit vielä lapsen, vaikkei se koskaan korvaa rakastasi. :””(
Erilaisia ajatuksia tulee varmasti mieleen, mutta sinä et ole tapahtuneeseen syyllinen. Olet kärsinyt varmasti niin paljon, joten toivon, ettet lisää tuskaasi enempää syyttämällä itseäsi lapsen isän teosta. ❤️
Nin äärettömän kaunis kuva teistä… :'(
Muistan nähneeni teidöt joskus Veeran kanssa kylällä. Sinä juosten ja Veera pyörällä. Se rakkaus… Se näkyi teistä. Sydämeni särkyy aina uudellen ja uudelleen…
Kukaan ei koskaan tule tietämään mitä oikeasti lopulta tapahtui mutta haluan loppuun saakka uskoa että se oli vain erittäin musta ja pimeä hetki joka nieli kaiken alleen ja muulloin tytärtäsi rakastettiin.
Voimia jokaiseen hetkeen.
Varmasti miehesi rakasti veeraa, rakasti paljon, niin ettei halunut antaa häntä sinulle, sinä kuitenkin elät jokaisen päivän veera sydämessä ja muistoissa.
Äitienpäivä varmaan on koskettava päivä, veera laulaisi sinulle laulun ” Äideistä parhaimman sain…”
Voimia jokaiseen päivääsi!