Viime yönä näin unta siitä maanantaista;
tällä kertaa Veera tuli kotiin.
Poliisi piti tyttöä kädestä, ohjasi hellästi pois oviaukosta.
Veeralla oli samat ulkovaatteet kuin kuolinpäivänään.
Se sama pinkki pipo.
Romahdin polvilleni, kun tyttö juoksi syliini.
Itkin ja halasin.
Veera taputti lohduttavasti selkääni kuten hänellä tapana ja sanoi;
miksi sinä itket, minullahan on kaikki hyvin.
En pystynyt lopettamaan itkemistä, olin niin onnellinen kun sain hänet takaisin.
Tai ehkä itkin, koska tiesin kaiken olevan vain unta, en tiedä.
Tiedän vain sen, että seuraavaksi heräsin.
Ja puhkesin itkuun.
Sinä maanantaina uskoin viimeiseen saakka, että Veera tulee kotiin.
Kaikki on hyvin, pelkkää väärinkäsitystä tai ex-puolisoni kiusaa.
Minulla ei käynyt hetkeäkään mielessä, että hän vahingoittaisi tyttöä.
Ei kertakaikkiaan edes käväissyt.
Minä luotin häneen.
Minä hemmetti soikoon luotin häneen!
Ainoa asia maailmassa mihin niihin aikoihin pystyin luottamaan.
Ja ainoa asia, joka minut petti.
Muistan kuinka poliisia odottaessa ajattelin hänen tulevan kertomaan, etteivät he löydä ex-puolisoani ja Veeraa.
Muistan, että mielessäni pyöri sanat kidnappaus ja kaappaus.
Ei murha.
Muistan, kuinka mietin, oliko ex-puolisoni etsintäkuulutettu ja miten asiassa toimittaisiin seuraavaksi.
Kauanko menisi, että he löytyisivät ja saisin Veeran kotiin?
Onneksi ostin hänelle sen prinsessaponilehden.
Sitten poliisi tuli ja näin hänen ilmeensä.
Se ilme on jäänyt mieleeni-
kun suljen silmäni, näen sen tarkkaan.
Muistan millainen hänen takkinsa oli.
Muistan ajatuksen;
ex-puolisoni on kuollut. Mutta missä Veera on?
Sitten tuli sosiaalityöntekijä ja maailma keinahti.
En tiennyt missä Veera konkreettisesti oli mutta tiesin mitä hänelle on tapahtunut.
Veera on kuollut.
Sitten iski puskuri.
Ei, ei voi olla.
Veera on tulossa kotiin, Veeran piti tänään tulla kotiin.
Ei Veera voi olla kuollut.
Veeran piti tulla kotiin.
Se oli ainoa lause, jonka sain sanottua.
Myöhemmin illalla istuin terasilla pimeässä ja poltin tupakkaa.
Hoin ääneen, yritin ymmärtää;
Veera ei tule kotiin.
Prinsessaponilehti jäi siskoni auton takapenkille.
Viimeiseen saakka uskoin, että kaikki päättyi hyvin.
Asioillahan on onnellinen loppu ja tapana järjestyä-
niinhän aina hoetaankin.
Silloin opin, ettei se menekään aina niin.
Ne asiat, joita kauhistelemme elokuvissa voi tapahtua myös oikeassa elämässä.
Ennen sorruin lintukoto-ajatteluun;
ei meille voi tapahtua tuollaista.
Nyt olen oppinut.
Minulle, meille, tapahtui juuri se mitä ei pitänyt tapahtua.
Se minkä ei pitänyt olla mahdollista,
se mitä emme pystyneet edes kuvittelemaan.
Ja se on syy miksi emme pystyneet sitä estämään.
Tähän loppuun haluan jakaa teille Facebookista erään ihanan muiston parin vuoden takaa.
Mietiskelevä uninen Veera, öiset myrkkysammakot ja jaaritteleva äiti:
Kello 01.28
V: Äiti. Onko Suomessa myrkkysammakoita?
M: Voi pieni, ei oo.
V: Onko niitä Helsingissä?
M: Ei oo, ei Suomessa oo myrkkysammakoita.
V: Missä niitä on?
M: Jossaki kauempana maailmalla.
V: Mie näin pahaa unta, siinä oli myrkkysammakoita.
M: Se oli vaan unta, ei oo mitään hätää. Jatka pieni unia.
… hiljaisuus …
V: Äiti? Eihän me koskaan matkusteta sinne, missä on myrkkysammakoita?
M: Ei matkusteta rakas, jatka unia nyt.
V: En mie saa unta.
M: No pötköttele siinä rauhassa.
V: Kyllä mie sittenki saan unta. Hyvää yötä.
M: Kauniita unia pieni.
… hiljaisuus …
V: Olekkos varma ettei täällä ole myrkkysammakoita?
M: Olen, aivan varma. Ei sinun niitä tarvi pelätä, ei täällä ole niitä, niitä on vaan joss…
V: Joo joo. Mie nukun jo.
❤❤
❤❤
sellainen pieni Havukka-ahon ajattelija ❤❤
Niin pieni Veera nukahti äidin vakuutukseen onnellisena, ettei myrkkysammakoita ole, ei edes Helsingissä. Ei kukaan voinut tietää/arvata, että se ”myrkkysammakko” oli sittenkin olemassa. <3
Voi kun sielusi saisi rauhan, veerahan tuli unessasi kertomaan että hänellä on kaikki hyvin,älä itke.
Hänellä oli myös enne sana myrkkysammakko, mutta kaikkea ei ymmärretä.
Minun enoni 9v. poika oli sanonut enteen isälleen, jota ei isä ymmärtänyt miksi hän sanoi niin, muutaman päivän päästä poika kuoli, ja enne piti paikkansa.
veeralla on nyt hyvä olla, uskothan sen.
Veera-enkeli kävi kertomassa että hänellä on kaikki hyvin!
Kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, harput joilla he soittelevat…
Joka kerta kun luen näitä sun tekstejä mulle tulee todella surullinen olo sun puolesta 🙁 Toivon, että jonain päivänä saat vielä lapsen syliisi, olen varma että se helpottaa sun kokemaa surua <3
Pieni Veera ❤