Eron jälkeen ajan kuluessa olen hiljalleen muistanut asioita.
Tajunnut asioita.
Muistanut, kuinka jotkin asiat menivät ja tajunnut, kuinka niiden olisi oikeasti kuulunut mennä.
Kesällä 2015 jouduin sydänoireiden vuoksi sairaalaan Rovaniemelle, 300km:n päähän kotoa.
5 päivää makasin kiinni johdoissa ja valvontamonitoreissa, ravasin kuvauksissa ja verikokeissa.
Ex-puolisoni tuli Veeran kanssa pari päivää myöhemmin ja muistan ikuisesti Veeran väpättävän alahuulen, kun hän varovasti hiipi sänkyni vierelle.
Nostin tytön viereeni ja halasin lujaa.
En pystynyt pitelemään itkua vaan annoin kyyneleiden valua takkuisiin hiuksiin.
Tuntui, että olin haljeta ikävästä.
He pitivät minulle seuraa;
Veera ajeli sairaalasängyllä ylös ja alas, kävelytti minua pitkin käytäviä ja sairaalan pihaa.
Silloin minua hoiti useamman päivän putkeen mieshoitaja-
oikein mukava ja työssään ammattilainen.
Toisena päivänä tämän mieshoitajan poistuttua huoneesta ex-puolisoni loi minuun katseen, jonka olin jo oppinut tunnistamaan mutta en voinut uskoa näkeväni sitä sairaalassa.
Tunnekkos ton jostakin?
Miks se ravaa täällä kokoajan?
Aika outoa, että sulla on just toi sama mieshoitaja monta päivää. Kuulostaako hullulta?
Minustakin, nyt.
Silloin se oli minulle täysin normaalia, arkipäivää.
Kaikessa oli jotain outoa, ihan kaikessa-
hän vaati minulta selitystä, jota en kyennyt antamaan.
En sellaista, joka olisi kelvannut hänelle.
Veeran isyyttä hän halusi epäillä loppuun saakka.
Aina suurimpien ylilyöntiensä huipuilla hän otti esille asian;
enhän minä tiedä varmuudella kenen tyttö on
Kerta toisensa jälkeen annoin hyväksynnän isyystestille mikäli hän sellaisen kokee tarvitsevansa mutta koskaan hän ei sitä tehnyt.
Kai hän jossain mielen sopukoissa tiesi totuuden ilman testejäkin.
Tiedättekö, minä haluaisin ihan hirveästi kertoa teille ex-puolisostani, hänen luonteestaan ja tavoistaan mutta se tuntuu jotenkin pahalta-
aivan, kuin mustamaalaisin häntä vaikka kyse on hänen häiriönsä kuvailemisesta.
Häiriön. Häiriön?
Persoonallisuushäiriö? Harhaluuloisuushäiriö? Psykopatia?
Diagnoosi luonnollisesti jää oletusten varaan eikä sillä minulle merkitystä olekaan.
Sillä kuitenkin on, että jos vain kertomalla kokemuksistani voin herättää jonkun toisen näkemään oman tilanteensa ja elämänsä edellämainitunlaisen henkilön kanssa.
Nimittäin sellaista elämää minä en soisi kenellekään.
Luin muuten juuri Hannu Lauerman elämänkertatyyppisen ”Psykiatrin päänavaus” ja en voi kuin suositella.
Psykiatriaa ymmärrettävästi.
Oli hämmentävää lukea seikoista, käyttäytymistavoista ja oireista, jotka sopivat ex-puolisooni sekä hänen kanssa elettyyn elämään.
Voisin kirjoittaa aiheesta ihan oman julkaisun vähän virkeämmillä aivoilla-nyt ne eivät sitä ole.
Jokin toinen päivä sitten.
Kirjoita ihmeessä lisää aiheesta, kiinnostaisi ainakin itseä kovasti. Ja nimenomaan tästä näkökulmasta, että osaa itse tunnistaa mikäli samantyyppiseen tilanteeseen joskus joutuu. Kirjoitustyylisi on mielestäni aina tosi hienovarainen ja hämmästelen, miten pystyt kirjoittamaan niin neutraalisti exästäsi. Tsemppiä ja kiitos blogistasi!
Voi, kun jotenkin saisi voimia sinulle Veeran ikävään ❤
Joskus olet maininnut että exälläsi olin uusi kumppani, esiintyikö tätä käyttäytymistä tai mustasukkaisuutta häntä kohtaan tiedätkö?
Kuinkahan monta ihmistä oletkaan jo auttanut näkemään omaa elämäänsä uusin silmin. Kirjoita ihmeessä jos vain jaksat. Maailma tarvitsee sinunlaisiasi rohkeita ihmisiä ❤
Jos isyys olisi vahvistettu, hän olisi menettänyt yhden aseen/kiristys/uhkaus/hallinta keinon.
Muakin kiinnostaa lukea lisää aiheesta vaikka ymmärrän että se on sinulle vaikea. Kiinnostaisi myös tietää että olitko teidän eron jälkeen ex-puolisosi sukulaisiin esim. Veeran isovanhempiin yhteydessä? Olivatko he Veeran hautajaisissa tms.
Näitä asioita minäkin haluaisin Sinun kirjoittavan.
Se kirjoitus todellakin auttaa monia vastaavassa tilanteessa eläviä! <3
Kirjoita evästä, jos vain jaksat ja se ei aiheuta sinulle pahaa oloa. Laitathan nimittäin oman hyvinvointisi kaiken edelle.
Itse olen elänyt samankaltaisessa suhteessa. Kyseessä on lapseni isä. Miten paljon olenkaan kuullut häneltä kaikesta, mikä on pielessä. Ollaan erottu hänen kanssa, kun lapsi oli 11kk, mutta edelleen yrittää välillä kontroloida mun elämää. Ja kyllä, meidänkin tapauksessa, isä on hyvä isä tuolle nyt ekaluokkalaiselle. Jotenkin se exän kotroloiminen ja pahan olon aiheuttaminen kohdistuu muhun, vaikka exä on ollut uudessa suhteessa jo muutaman vuoden. Edelleen on paljon sitä, että kaikki hänen elämässä pieleen mennyt on minun syytäni. Vaikka en ole asian kanssa ollut missään tekemisissä. Mutta silti jotain kautta exä saa omassa mielessään käännettyä asian mun syyksi.
Joten kirjoita, kirjoita niin paljon exästäsi kuin haluat. Kyseessä on kuitenkin sinun eletty elämä ja sinulle tehdyt asiat.
Maailma on täynnä pahuutta, ilkeitä ihmisiä, mieleltään sairaita. Jos he itse tajuaisivat nämä puutteensa, he hakisivat apua. Mutta miksi kukaan läheinen ei patista heitä hoitoon? Mitä virkaa on esim. työterveyshuollolla jos he eivät havaitse työntekijässä mitään pahaa? Tutkitaan kyllä verenpaine, kolesteroli ym. mutta mielen sairaudet jäävät hoitamatta. Pahalta tuntuu lukea näitä kirjoituksia mutta ymmärrän erittäin hyvin, että tämä on hyvä purkautumiskeino sinulle. Kumpa ne ikävät asiat voisi unohtaa kuin niitä ei koskaan olisi tapahtunutkaan, vaikka rakasta lastasi ne eivät tuokaan takaisin. Jaksamista sinulle!
Uskonpa, että moni saa lohtua/voimaa kertomuksistasi, vaikka se on niin surullista luettavaa. Puhuminen on paras lääke.
Totuuden kertominenhan ei ole mustamaalaamista. Ensinnäkin asioiden ruotiminen kirjallisesti helpottaa omaa oloasi; saat analysoida ja pohtia asioita ihan rauhassa. Toiseksi blogisi auttaa ihmisiä, ihan oikeasti ja aidosti. Samantyyppisessä perhetilanteessa olevia on paljon. Ehkä joku heistä saa voimaa pelastaa itsensä ja lapsensa ennen kuin on myöhäistä.
Ihmismieli etsii aina kaikelle – kamalimmallekin – merkitystä. Ehkä sinun kokemuksesi kertominen tarvitaan jonkun toisen lapsen turvaksi. Älä sensuroi, älä peittele mitään. Totuuden on tärkeää tulla julki.
Veeran vuoksi. Sinun vuoksesi. Kaikkien niiden vuoksi, joiden elämä tälläkin hetkellä on puhdasta helvettiä narsistin ikeessä.
Sinulla ei ole enää mitään pelättävää. Olet jo kokenut peloista, tuskista ja kauhuista hirvittävimmät.
On hyvin ymmärrettävää, että empaattinen ihminen kokee vääräksi sen,että kirjoittaa kokemuksistaan henkilön kanssa, joka ei enää pysty”puolustamaan” itseään. Mutta silti ei ole väärin kirjoittaa kokemuksista, jos sillä on sinulle eheyttävä vaikutus. Ehkäpä puhumalla millaisissa tilainteissa olet törmännyt toisen ihmisen mielen häiriöön ja sairauteen kokemuksissasi ja kutsumalla häntä narsistiseksi persoonaksi menneisyydessäsi yms. Vältyt nimeämästä/personoimasta ketään, mikäli tämä asia sinua kauheasti vaivaa. Itse koen, että olet hyvin neutraalisti puhunut exästä ja syventynyt puhumaan kokemuksestasi, etkä hänestä, ottaen kuitenkin huomioon, kuinka kipeästä ja itsellesi lähelle tulevasta asiasta puhut.
Selvä narsisti oli sinun pienen enkelin isä . Ajattele niin,että hänessä ei ollut muuta hyvää kun se,että sait pienen Veeran itsellesi . Hänen vanhemmat mahtaa hävetä sitä,että heidän poika on riistänyt viattoman hengen . Heidän lapsenlapsen. Omaa lihaa ja verta . Se ,että tappoi itsensä . Raukka ! Ei ollut miestä seisomaan tekojen takana. Jo se kertoo paljon. Mitä se hänelle kuului kun olitte jo eronnut . Kuka sinua hoitaa ? Sairaalassa . Kun ihmisen mieli on musta se on musta . Älä anna periksi . Sinussa on naista vaikka uuden Rooman rakentamiseen . Enkelit lentää sun uniin