Vitsit miten paljon kysymyksiä tuli-
kiitos jokaisesta!
Mitä vahvempi olit sitä kovemmaksi panokset kävivät. Mitä mieltä olet?
Olen luonnollisesti ajatellut asioita, tapahtumien kulkua sekä syitä ja seurauksia paljon.
Voi olla, että muutettuani pois Veeran isä on havahtunut siihen, etten ole enää hänen kontrolloitavanaan.
Vuosia annoin uudelleen anteeksi ja uskoni parempaan aikaan.
Sitten uskoni loppui ja halusin erota.
Minä pidin pintani ja pysyin päätöksessäni mikä tarkoitti sitä, että hän menetti hallinnan eikä pitänyt siitä, koska oli tottunut siihen.
Eli kyllä, tämä teoria voi hyvinkin pitää paikkaansa.
Kaikki olisi ”hyvin” jos asiat menisivät edelleen hänen tahtonsa mukaan.
Millaisissa yhteyksissä olet/vai oletko lainkaan Veeran isänpuoleisiin sukulaisiin (isovanhempiin, serkkuihin, täteihin, setiin..)? Hekin menettivät jotain korvaamatonta ja varmasti ikävöivät Veeraa.
/
Olen usein miettinyt, oletko vielä yhteydessä Veeran isän sisaruksiin ja perheeseen? Oletko käynyt tapahtumaa heidän kanssaan läpi?
/
Oliko Veeran isän puolen isovanhemmat ym sukulaiset Veeran hautajaisissa? Miten he ottivat suru-uutisen vastaan?
Veeran isän puolen omaiset on aihe, jota olen tietoisesti vältellyt, koska en oikein tiedä miten kertoisin asiat niin, ettei siitä syntyisi minulle turhaa kuormitusta.
Veeran isän omaiset saivat tiedon tapahtuneesta samana iltana, kun kaikki tapahtui.
Luonnollisesti he olivat järkyttyneitä, epäuskoisia ja shokissa-
aivan, kuten kaikki.
He asuivat muualla, kauimmillaan toisessa päässä Suomea mutta he tulivat pohjoiseen pian tapahtuneen jälkeen.
Olimme yhteisymmärryksessä asioista; tulevista hautajaisista, talosta ja sen hoitamisesta ja niin edelleen.
Itse tapahtuneesta ei puhuttu mutta minulle jäi voimakkaasti tunne, etteivät he oikein ymmärtäneet mitä oli tapahtunut;
kuka oli tehnyt ja kelle.
Se oli ymmärrettävää-
en minäkään ymmärtynyt.
Oli tavallaan vain yhtä suurta surua, ei siitä osannut erotella ketä suri.
Talo, jonka omistin nyt ex-puolisoni perikunnan kanssa, tyhjennettiin ja sovittiin, että me huolehtisimme siitä, koska lähempänä asuvina se olisi helpompaa.
Lupasin myös hoitaa talon sähkölaskut, jotka Veeran isän omaiset lupasivat hyvittää minulle talon myynnin yhteydessä.
Sitten tuli hautajaiset ja perunkirjoitukset-
ja kaikki muuttui.
Veeran hautajaisiin osallistui vain Veeran isän lähipiiri.
Omaiset ottivat minuun yhteyttä kysyäkseen Veeran perunkirjoista ja niiden tilanteesta.
Veeralla ei ollut omaisuutta, eikä sijoituksia, joten pankkitilin lakkauttaminen oli suurin toimenpide muutoin läpihuutojuttuna menevän perunkirjan laadinnassa.
Omaiset ottivat esille Veeran sairasvakuutuksen yhteydessä olevan kuolinvaran ja totesivat puolen siitä kuuluvan heille.
Kukaan, koskaan, ei ole saanut minua niin sanattomaksi kuin se puhelu.
Olin yhtäaikaa ihmeissäni, järkyttynyt, epätietoinen ja loukattu-
en voinut ymmärtää miten he kehtasivat edes ajatella asiaa?
Ensinnäkin, summa ei todellakaan ollut satoja ei edes kymmeniä tuhansia-
sellaisia summia, joiden edestä kehtaisi heittäytyä röyhkeäksi.
Toisekseen, vaikka olisi mimmoinen summa niin minusta rahat eivät vain kuuluneet isovanhemmille.
Vakuutusrahakeskustelun jälkeen yhteistyö ei enää sujunut entiseen malliin.
He ovat valittaneet, syyttäneet ja vaatineet.
Isäni hoiti alunperin taloon erikoissiivouksen teon jäljiltä,
ketään ei päästetty taloon ennenkuin siivous oli tehty.
Me hoidimme taloon remontin myyntiä varten.
Selvitimme, hoidimme ja sovimme asiat vakuutusyhtiön kanssa.
Me pidimme pihan talven ajan auki, kävimme talolla niin usein kuin kykenimme.
Me tyhjensimme loput tavarat talosta ja siivosimme sen.
Heitin roskiin oman lapseni leluja, itkien laitoin hänen piirustuksiaan poltettaviin papereihin.
Hitto vie, minä luutusin kohtaa, jossa minun oman lapseni sydän löi viimeisen kerran.
Me teimme sopimukset kiinteistönvälityksen kanssa.
Minä maksoin talon suuret sähkölaskut tuhansien eurojen edestä vaikka olin poissa työstä.
Ja mitä tästä seurasi?
Se, että me saimme kuulla kuinka emme ole mitään tehneet, etenkään sovittua.
Meidän takiamme talon myynti viivästyi.
Ja ennenkaikkea,
mitään tällaista ei olisi tapahtunut, jos minä en olisi ”käynyt vieraissa”.
He ovat antaneet selvästi ymmärtää, että minä olen syyllinen Veeran ja hänen isänsä kuolemaan.
Tämän he ovat sanoneet sekä isälleni, että minulle.
Veeran kuolema ja talo veivät minut taloudellisesti hyvin ahtaalle, olinhan edelleen poissa työelämästä.
Talo myytiin mutta reilusti alle hankintahinnan.
Velka, sekä oma osuuteni, että Veeran isän osuus jäi minun hoidettavakseni.
Laskin maksamani sähkölaskujen puolikkaan ja pyysin Veeran isän omaisia siirtämään summan pankkitililleni.
Heidän vastauksensa oli, etteivät he aio maksaa mitään koska en ole tehnyt asioita niinkuin on sovittu ja koska he ovat joutuneet tekemään kaiken, eivät he ole päässeet suremaan rauhassa.
Ja, sainhan minä Veeran henkivakuutusrahat, eikö se riitä?
Sen jälkeen en ole ollut heidän kanssaan juurikaan yhteydessä enkä tekemisissä.
Riitelyä voisi jatkaa loputtomiin mutta en halua.
Päätin sulkea sen oven ja jatkaa elämässä eteenpäin.
Maksan vielä pitkään talosta, johon ex-puolisoni tappoi tyttäremme mutta se on pienempi hinta, kuin henkinen kärsimys mitä vuosia kestävästä riitelystä syntyisi.
Ja sitä henkistä kärsimystä on muutenkin ihan nokko.
En halua parjata tai haukkua Veeran isän omaisia mutta minusta olisi väärin kirjoittaa, kuinka hienosti heidän kanssa yhteistyö on sujunut.
Olen surullinen heidän puolestaan,
on varmasti helpompi hakea syyllistä muualta mutta valitettavasti se ei auta omaa surutyötä ollenkaan.
Toivon sydämestäni, että he ovat päässeet surutyössään eteenpäin.
Kun ampuminen tapahtui, oliko veera menossa ulkoa sisälle taloon vai olivatko sisällä ja menossa ulos?
Saatko paljon takaumia/paniikkiahdistus kohtauksia asioista, mm televisio ohjelmista joissa tapahtuu tapahtumaa muistuttavaa, joistain sanoista tai vaikka esim ruumisautoista lauluista jostain?
Ilmeisesti he ovat olleet menossa sisään.
Jäljet pihalla viittaa siihen, että he ovat touhuilleet ulkona ja sitten menneet sisälle, jolloin ampuminen on ilmeisesti samantien tapahtunut-
Veeralla oli ulkovaatteet päällään.
Takaumia tulee nykyään paljon vähemmän mitä vielä esimerkiksi vuosi sitten. Ne eivät koskaan ole olleet liitoksissa mihinkään selkeään (kuten ruumisautoon tms.) vaan on voineet iskeä vaikka ihan tiskatessa.
Laukaus on äänenä sellainen, johon hätkähdän nykyään voimakkaasti verrattuna entiseen.
Olen pitkään seurannut jo blogiasi. Haluaisin kysyä oletko säilyttänyt paljon Veeran tavaroita? Ja kun sanonta on että tälläkin asialla on jokin tarkoitus? Niin pystytkö edes ajattelemaan että Veeran kuolema ei olisi turha?
Veera oli melkoinen hamsteri joka väitti sinnikkäästi, että rikkinäisillä barbin jaloilla, muropaketeilla sekä kuivuneilla kynsilakkasudeilla on tarvetta vielä.
Eli Veeralla oli paljon tavaraa.
Kävin hänen huonettaan läpi monessa osassa-
se oli liian rankkaa yhdellä kerralla tehtäväksi.
Päätin heti, etten voi säilyttää kaikkea vaan otin yhden laatikon, johon keräisin tavarat jotka säilyttäisin.
Siellä on Veeran balettipuku- ja tossut, satukirja,
lempipehmoja ja joitain leluja.
Piirustuksia ja koulukirjoja.
Erilaisia esineitä, jotka ovat muistoja jostain tietystä.
Vanhempani sekä Veeran tädit ottivat myös muistoksi joitain itselleen tärkeitä tavaroita.
Äitini otti mm. Möllin, pehmoporon jonka Veera sai mummilta ja ukilta 1v lahjaksi.
Se oli Veeralle tärkeä ja vaihtoi nimeäkin aina sen mukaan, keneen Veera oli omien sanojensa mukaan rakastunut.
Ja kyllä, minä uskon tarkoitukseen.
Tällainen tapahtuma, jota järki ei kykene selittämään eikä ymmärtämään, on helpompi hyväksyä tarkoituksen avulla.
Tällä on jokin tarkoitus, silloin selityksiä ja ymmärryksiä ei tarvita.
Sillon rumuudessa voi olla edes pieni osa kaunista.
Millainen käsitys sinulla on Veeran isän lapsuudesta? Oliko se käsityksesi mukaan onnellinen? Tai tiedätkö, oliko kiusaamista, muuta alistamista, vaille jäämistä tai traumoja?
Loppupeleissä tiedän hänen lapsuudestaan hyvin vähän-
hän oli ihminen, joka vaati muita puhumaan mutta ei puhunut itse.
Tiedän kuitenkin, että hänen lapsuudessaan tapahtui suuri ja traumaattinen menetys, mikä varmasti osaltaan on vaikuttanut hänen persoonansa kehittymiseen.
Muutoin olen ymmärtänyt hänen lapsuutensa olleen onnellinen.
Oletko harkinnut poliisin ottamien kuvien katsomista? Saisitkohan niistä vastauksia askarruttaviin kysymyksiisi? Painostetaanko sinua jostain päin?
Olen harkinnut, montakin kertaa.
Aina kuitenkin päädyn päätökseen siitä, etten katso niitä-
siinä on aivan liian suuri riski.
Mieluummin pidän viimeisenä kuvana sen hymyilevän harvahampaan eskarin eteisessä.
En ole kokenut painostusta mistään.
Minua mietityttää, että kävikö kukaan sukulainen katsomassa Veeraa tapahtuman jälkeen kun olet kertonut että itse et pystynyt? Minkälaiset välit Veeran isän uudella kumppanilla oli Veeraan? Oliko merkkejä siitä että Veeran isä olisi suunnitellut tekoaan jo ennen tuota murheellista päivää vai oliko teko epätoivoinen ja pikaistuksissa tehty? Uskotko henkimaailmaan tai siihen, että kaikki ei pääty kuolemaan?
Ei käynyt, tai ainakaan sitä ei ole kerrottu minulle.
Mummoni olisi halunnut olla pukemassa Veeraa mutta minä kielsin,
halusin, että hänkin säilyttää elävän muiston.
Muiden en tiedä edes varsinaisesti halunneen katsomaan Veeraa.
Veeran isän uusi kumppani oli ihana Veeraa kohtaan ja Veera viihtyi hänen seurassaan.
Olin onnellinen siitä, kuinka hyvin he tulivat toimeen ja kuinka Veera kykeni olemaan oma itsensä myös hänen luonaan.
Veera kertoi aina mitä kaikkea olivat touhunneet ja tuntui hyvältä huomata, että Veera luotti häneen ja koki olonsa turvalliseksi.
Ei ollut merkkejä, tai jos oli niin niitä ei kukaan huomannut.
Itse henkilökohtaisesti uskon, että teko on ollut suunnattomassa raivossa, jonkinlaisessa psykoosissa päätetty ja tehty.
Lähestymiskielto on ollut varmaan se viimeinen niitti, en tiedä.
Kuitenkin siinä mielessä suunniteltu, että Veeran isä haki tämän koulusta ja vei talolle.
Uskon jollain muotoa taivaaseen, paikkaan johon sielumme siirtyvät kehon kuoltua.
Sitä kautta iankaikkisuuteen ja siihen, että tapaamme rakkaamme jälleen.
Se lohduttaa.
Olen miettinyt kuinka Veeran isä päästi sinut aluksi lähtemään kodistanne? Oliko hän aluksi muka sinut eron kanssa ja sinäkin ehkä oletit tilanteen helpottuvan ajan myötä vielä entisestään? Saattoiko hänellä olla kuvitelmia, että palaisit takaisin tms?
Silloin, kun ilmoitin muuttavani pois, hän ei reagoinut mitenkään.
Ei pyytänyt jutella, ei puhunut mitään.
Lähdön hetkellä hän sulkeutui huoneeseen.
Ensimmäinen viikko oli pelkkää viestitse haukkumista;
huorittelua aamusta iltaan.
Hän myös ajeli useasti uuden asunnon ohittavalla tiellä.
Sitten hän rauhoittui, oli jopa ystävällinen.
Ajattelin, että hän olisi saanut ajatella asioita ja pystyisi suhtautumaan rationaalisemmin.
Myöhemmin selvisi, että kyseessä olikin vain näyttäminen sillä hän oletti meidän muuttavan takaisin.
Kun näin ei ollut, hän rauhoittui hetkeksi.
Samoihin aikoihin hän tapasi uuden naisystävänsä-
muistan kuinka onnellinen olin hänen puolestaan.
Ajattelin, että hän pääsisi eteenpäin.
Koko uuden suhteen ajan hän teki kaikkensa vaikeuttaakseen minun elämääni;
vaati myymään talon mutta esti kaikki yritykseni päästä talolle esim kuvaamaan. Seurasi, lähetteli viestejä aamusta yömyöhään, vainosi jne.
Olimme lähipiirini kanssa epäilleet, että voiko hän olla asentanut kameran jonnekin kotini lähistölle, kun hän oli niin epäilyttävän tietoinen kaikista, jotka luonani kävivät.
Ajatus tuntui kuitenkin ihan hullulta.
Kuoleman jälkeen poliisit olivat löytäneet pienen kameran hänen tavaroistaan.
Luoja tietää missä se oli ollut.
Millaisia erimielisyyksiä teillä oli yhdessä ja millaisia eron jälkeen noin niinkuin vertailtuna ja esim. asteikolla 1-10 molemmat pisteytettynä? Olivatko välinne missään välissä hyvä ja luonteva eron jälkeen? Ja mikä oli viimeinen naula arkkuun, että päätitte lopulta erota?
Yhdessäolossa erimielisyydet olivat lähinnä sitä, että Veeran isä moitti minua jostain ja minä yritin selittää.
Kuulostaa vähältä mutta se ilmeni ihan kaikessa ja kokoajan.
Tämän lisäksi kaikki epäilykset ja niistä seuranneet riidat.
Minä taas yritin tuoda esille hänen käytöstään, turhautumistani siihen jne, mutta ympyrä sulkeutui aina siihen, että kaikki oli minun syytäni.
Tavalla tai toisella.
Eron jälkeen ei oikeastaan ollut enää erimielisyyksiä vaan se oli lähinnä sitä, että Veeran isä syytti milloin mistäkin.
Lopulta hän vai esitti väittämiään.
Minä en enää jaksanut edes yrittää selittää, koska tiesin sen olevan turhaa.
Emme päättäneet erota, minä päätin.
Veeran isä ei nähnyt suhteessamme mitään vikaa ja oli varma, että eroan muiden miesten vuoksi.
Minua on mietityttänyt, että onko sinulla ollut joku taho, jonka kautta olet kokenut saavasi apua Veeran kuoleman jälkeen? Ja toki varmasti perhe ja ystävät ollut suurena tukena, millainen apu heidän puolelta on auttanut sinua eniten?
Tottakai terveydenhuolto on yksi taho-
minua on hoitaneet hyvät lääkärit, terapeutit, psykiatrit ja psykologit.
Näin ajan kuluttua myös vertaistuella on suuri merkitys.
Perheeni ja ystäväni ovat tottakai olleet ja ovat edelleen se suurin ja tärkein apu, he ovat ylivoimaisia eräässä asiassa;
he tuntevat minut niin hyvin, että tietävät ilman kertomista.
Se on yllättävän tärkeä asia tilanteissa ja hetkissä, joissa puhuminenkin on liian raskasta.
Haluaisitko saada lisää lapsia?
Kyllä minä haluaisin.
Veera toivoi aina pikkusisarusta-
sellaista hän ei eläessään koskaan saanut mutta toivon, että jonain päivänä hän saa toimia isosiskona suojelusenkelin roolissa.
Haudattiinko ex-miehesi lähelle Veeraa? Tiesikö Veeran isä Koo:sta? Kuka tyhjensi/siivosi kodin, missä tämä kauheus tapahtui?
Ei haudattu, heidät haudattiin eri puolille hautausmaata.
Koo on astunut kuvioihin vasta kauan heidän kuoleman jälkeen.
Ei minulla ollut suhdetta keneenkään koko eromme aikana.
Ensimmäisenä paikalle tilattiin erikoissiivous, joka siivosi veret ja muut ruumisnesteet.
Toki niitä oli havaittavissa siivouksen jälkeenkin ja haju talossa oli kamala.
Ensimmäinen siivous tehtiin yhdessä minun perheeni ja Veeran isän omaisten kanssa.
Sen jälkeen minä ja perheeni siivosimme taloa useampaan otteeseen.
Veeran isän omaiset hakivat talosta tavaroita ja muuta omaisuutta pohjoisessa käydessään.
Missä kohtaa tuota päivää tiesit tai ajattelit jotain pahaa tapahtuneen?
Silloin, kun en nähnyt Veeran reppua naulakossa tunsin ensimmäisen kerran outoa oloa-
sellaista joka kertoo, että nyt ei ole kaikki kohdallaan.
Lopulta kun poliisi tuli tiesin, että hän tuo kuolinviestiä-
en ajatellut kuitenkaan, että Veeran.
Sosiaalityöntekijän näkeminen tyhjensi kaiken;
siinä hetkessä tiesin, että Veera on kuollut.
Kysyisin vielä, että millä verukkeella isä oli hakenut Veeran kesken päivän eskarista?
Siis tähän minä en osaa vastata kauhean tarkasti.
Kyllä, koululla tiedettiin, että on minun hakupäiväni mutta tarkalleen en tiedä miten Veeran isä on asiaa selittänyt.
Ilmeisesti hakutilanne on ollut niin ns. tavallinen ettei siinä ole epäilty mitään.
Ja kun mitään Veeraan liittyviä rajoituksia ei ollut niin ei erityistä huomiota varmaan kiinnitetty.
Tämä on näitä pikkupaikkakunnan ”haittapuolia”.
Tunnetaan niin hyvin mutta oikeasti vain luullaan tuntevamme.
Sellainen kysymys on herännyt blogiasi ja matkaasi seuratessa, että tuliko miehesi luonne täytenä yllätyksenä kaikille tapahtumien jälkeen? Oliko kenelläkään pienintäkään hajua siitä, millaisia ongelmia teidän suhteessa oli?
Kyllä se aika yllätyksenä tuli tai ainakin sen voimakkuus.
Moni on sanonut, että ihmetteli tai pisti joitain asioita merkille mutta älysi asiayhteyksiä vasta myöhemmin.
Lähimmät ystävät ja sisareni tiesivät suhteestamme jotain mutta esimerkiksi vanhemmilleni asiat tulivat täytenä yllätyksenä.
Kiitos vastauksista.❤ Sanattomaksi vetää Veeran isän lähipiirin käytös. Ehkä nyt hieman paremmin ymmärtää isän sairaalloista käytöstä, vaikka ei ymmärräkään yhtään, että joku voi olla noin sairas. Toivon sinulle paljon voimia ja ihanaa tulevaisuutta Koon kanssa. ❤
Kiitos Mari vastauksista, olet super vahva ja upea. Surulliseksi tekee, että olet joutunut kestämään tämän kauheuden lisäksi myös sen ”toisen puolen” syytökset. Ihanaa joulun odotusta sinulle ja Koolle. Teillä on oma jouluenkeli taivaassa. <3
Kiitos vastauksista. Rankkoja asioita olet joutunut käymään läpi sukulaistenkin taholta. Vaikka sanotaankin että jokaiselle annetaan sen verran taakkaa kuin hän jaksaa kantaa, niin ihan aina sitä ei jaksa uskoa. Toisten taakka on vain liian raskas yhden ihmisen kannettavaksi.
Kiitos Mari vastauksistasi. Voimia ❤
Kiitos Mari vastauksista. En ehtinyt itse kysymystä laittaa, mutta aikalailla samat kysymykset pyörineet minunkin päässä.
Arvostan sinua todella paljon siinä, miten tuot esiin hankalatkin asiat. Olen ennenkin sanonut, että hämmästelen ja ihailen kykyäsi puhua Veeran isästä ja myös isän puolen sukulaisista ilman leimuavaa vihaa, katkeruutta tai rumia syytöksiä. Asiat kerrot asioina ja ymmärrän, että on vaikeaa kertoa isän puolen suvun toimista. Varmasti melkoista tasapainoilua mitä ja miten kertoa.
Olen pahoillani, että asiat heidän kanssa meni kovin vaikeiksi ja epäreiluksikin. Sinänsä ymmärrän heitäkin, siellä myös suuri suru ja todennäköisesti myös taakka Veeran isän teosta. Ihmismieli on kummallinen, se usein haluaa löytää syyllisen ja näin kipeän asian ollessa kyseessä, mielen on ehkä pakkokin saada se joku jota syyttää. Jos pistän itseni vaikka Veeran isän äidin asemaan, on hyvin vaikea kuvitella miten toimisin, sanoisin, tekisin.
Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan.
Toivottavasti saamme joku päivä lukea uudesta elämästä, sinun ja Koon lapsesta, Veeran sisaruksesta. Veera on varmasti ylpeä isosisko ja on suurella rakkaudella suojelusenkelinä ❤️
Kaikkea hyvää sinulle ja Koolle ❤️
Toivon sinulle toista lasta. Hyvä Jumala, tapahtukoon Sinun tahtosi.
Paljon siunausta elämääsi Mari,kaikkea hyvää sinulle,Koolle ja läheisillesi rukoilen ???
Kiitos vastauksista, olen itsekkin miettinyt että miten isän puolen suvun kanssa on mennyt Veeran kuoleman jälkeen. Harmi että heidän tapansa purkaa surua on tuo. Voimia.❤️
Harmittaa että huomasin kysymyksen postauksen vasta nyt sillä olisin halunnut kysyä että oletko aikonut ottaa itsellesi tatuointia Veeran muistolle?❤️
<3
Olen lukenut blokisi melkein jokaisen postauksen, tämä tarina järkytti itseä kovasti. Psykiatrista hoitotyötä tehneenä, itse narsistisesta suhteesta yli päässeenä on silti vaikea ymmärtää ihmisten mielenliikkeitä, ja exäsi tekoa mutta toki osa selittyisi esimerkiksi vahvalla narsismi/persoonallisuushäiriö diagnoosilla. En voi kuin kuvitella kaiken sen mitä olet käynyt läpi mutta täytyy nostaa hattua että olet kirjoittanut tätä blokia ja varmasti voinut osaksi olla myös helpottavaa edes hieman kirjoittaa asioista. Narsismi on aika vähän puhuttu aihe loppujen lopuksi, kun toinen on sairaanloisen mustasukkainen tai kontrolloiva ja tekee kaiken sen eteen että toinen on vain ”hänen” tai ainoastaan omistautunut narsistille. Sairasta mutta totta. Ja näitä riittää niin miehissä kuin naisissa. Ja se että usein myös perhe surman syynä on mustasukkaisuus. Tämä bloki myös varmasti herättää ihmisissä ajatuksia onko oma suhde terveellä pohjalla koska esimerkiksi kuvaamasi exäsi käytös siltä ajalta kun olitte vielä yhdessä on kuin lukisi oman exän käytöstä. Todella hyvä että asioista ei vaieta. Lähestymiskielto on suomessa omasta mielestäni pelkkä typerä ”paperin pala” ei suojele uhria oikeastaan sen kummallisemmin. Vaikka teidän tapauksessa merkkejä ei ns ollut koska exäsi oli Veeralle hyvä isä.
Paljon voimia ja jaksamista joulun aikaan❤️
Luin tuosta vakuutusrahakeskustelusta Veeran isän omaisten kanssa. Jos harrastaisin kiroilemista, nyt kiroilisin ja todella kovaa! Kyllä ihmiset osaavat olla röyhkeitä ja rahanahneita jopa surun keskellä. Häpeäisivät!
Voimia surutyössäsi Mari jokaiseen päivääsi. Mikä hengästys tuli tekstiä lukiessa. Ihmettelen, miten kahden vuoden jälkeen voit kyetä noin kauniin aidosti ja koruttoman rehellisesti sanoittamaan ja avaamaan meille ihan tuntemattomille tarinaasi ja eritoten Veeran tarinaa.
Mahdat olla kirjoituksesi jälkeen poikki. Voi Mari, voimahalaus näin virtuaalisesti. ♥️
Kiitos rehellisyydestäsi ja rohkeudestasi.
Olet uskomaton nainen ja tällä kaikella on Mari tarkoituksensa, usko pois.
Veera on niin onnellinen ja ylpeä äidistään, kun hän siellä virnistää pilven reunalta. Hän on sinun tyttäresi sekä sinusta luonteelleen mallinsa saanut. Veera kasvatti sinusta äidin ja lopulta sinusta sinut, Mari. Olet nykyään rohkea ja oman arvonsa tunteva nainen. Hienoa! Ja osaat rajata itseäsi, mitä viisautta.
Meille muille olet esikuva.
Te tapaatte Veeran kanssa vielä, hän odottaa sinua. Syö pilvenhattaraa, Mansikka-viilistä ja muita herkkuja sillä aikaa eikä hänellä ole yhtään reikiä hampaissaan, kun kohtaatte. Hän muistaa ne hetket ja muistuttaa niistä tapahtumista, mitkä aika ja sinun ikääntymisesi elämä hämärtää. Hän tuoksuu samalta, kun halaatte ja muistosi aktivoituvat heti sillä sekunnilla jälleen ja olet jälleen ikuisen onnellinen.
Älä koe onnellisuudestasi tai elämäsi jatkumisesta huonoa omaatuntoa, sillä sinun elämästäsi ja tunteistasi on kyse. Toivon sinulle rohkeutta yrittää Veeralle pikkusisarta, sillä Veeran lisäksi vauvasta onnellisiksi tulisivat niin monet muut.
Ja sinä Mari, sinä olet maailman parhain äiti etkä olisi voinut tehdä enempää kuin Veeran eläessään ja hänen jälkeensä olet tehnyt. Tapasi kirjoittaa Veeran isästä ja hänen suvustaan on kunnioittava vaikka asiat, joista kirjoitat ovat ikäviä. Olet vain rehellinen ja se on meidän jokaisen oikeus. Meillä jokaisella on oikeus kirjoittaa omasta elämästämme ja kokemusperästämme käsin.
Joku sen sanoiksi kiteyttikin, mistä kaikki paha kumpusi, Veeran isän taustasta ja historiasta, käsittelemättömistä tunteista sekä mainitsemastasi traumasta. Sinulla oli aistisi pahasta jo ennen Veeran syntymää, mutta olet ollut inhimillinen toivoessasi Veeran isälle eheytymistä.
Mari, teit kaikkesi ja se oli riittävästi. Enempään et olisi kyennyt. Nykyisin osaisit toimia jo toisin, mutta sydämeni pohjasta toivon sinulle vain eheyttäviä ja kauniita hetkiä elämäsi jatkoon. Uskalla olla ja elää yhtä rohkeasti, kuin mitä kirjoituksesi ovat. Voimaannu ja ota siivet allesi (niin kuin muuttaessasi pohjoisesta jo teitkin itse asiassa). Elä unelmaasi äläkä kuuntele sivusta tulevia huutoja. Olet erityinen ja sinunkin elämänlangallasi on merlityksensä, niin kuin me kaikki lukijasi tämän kirjoittamislahjasi myötä olemme huomanneet.
Kehityt joka päivä ja jäsentelet sanoja uskomattoman sujuvasti ja ihailtavan johdonmukaisesti. Uskalla kirjoittaa kirja. Kirjoita aikuisten kirja, kirjoita lastenkirja (Enkeliballerina), kirjoita näytelmä, kirjoita elokuva… Kirjoita kokemuksesi kaikille kielille, jotta Veeran kohtaloa ei enää ikinä missään, kenellekään lapselle tapahtuisi.
Veeran elämällä ja hänen kuolemallaan oli tarkoitus. ♥️
Hän on kuuluisin enkeliballerina ja me kaikki täällä maan kamaralla kulkevat sekä blogiasi lukevat teemme kaikkemme, että tuo tyttö, syytön, pieni takkutukkainen, perhetragedian uhri ei asuisi meidän kenenkään omassa lähipiirissämme.
Lapset ovat aina puhtaita ja viattomia, syyttömiä. Me keskenkasvuiset aikuiset vain heidät pilaamme. Sinä et Veeran elämää Mari pilannut tai hänen kohtaloaan aiheuttanut. Veeran isä ei ollut valmis käsittelemään ja kohtamaan oman mielensä sopukoita. Hän oli oman kohtalonsa vanki ja varasti maailmalta Veeran mukanaan.
Sinä pystyt hänet herättämään eloon, koska sinussa Veera elää yhä edelleen. Sinun lisäksesi Veera elää teidän lähipiirinne ja ystävienne muistoissa.
Veera pieni enkeliballerina, tämä kirjoitukseni oli sinulle. Olet tullut äitisi kautta rakkaaksi meille kaikille, jotka emme sinua ehtineet tuntea. ♥️
T.Elina-täti Hyvinkäältä
PS. Itse saan vahvasti luottamusta uskosta, vaikka en olekaan himouskovainen tai kovin harras. Toivon sinullekin lohtua.
Oman tätini sanoin:
”Jumala antaa meille kaikille vain sen, mitä me jokainen jaksamme kantaa.”
Sinulle annettiin Mari kaikista raskain reppu. Ihan epäreilun raskas ja me sivulliset kauhistelemme, miten pärjäät. Samalla me ihailemme sisuasi ja ilahdumme jokaisesta mäestä, minkä jaksat itseisesti kulkea raskas reppu selässäsi. Mutta me kuljemme sanattomasti rinnallasi ja tuemme käsin, jos tuleekin se seuraava mäki, joka alkaa sinua uuvuttaa.
Olet Mari timantti. Muista se aamuisin aina ensiksi ja illalla viimeiseksi. Kiitä itseäsi ja helli. Ja ole itsellesi armollinen. Olet niin monen ihmisen idoli, oikea soturi.
Hienosti ja kunnioittavasti vastasit lukijoiden kysymyksiin. Kun luin Veeran isän omaisten reaktioita ja käyttäytymistä tapahtuman jälkeen, en ihmettele enää sitä minkälainen persoona hän oli. Tavalliselle, normaalille ihmiselle ei tulisi pieneen mieleenkään käyttäytyä tuolla tavalla.
Voimia Sinulle kaikissa tilanteissa ❤ Olen iloinen siitä, että sinulla on Koo ja Veera kulkee aina sydämessäsi ❤
Terv. Johanna
Mistä Veeran nimi Veera Ellen tuli? Tai mistä keksitte sen? 🙂
Kiitos kun jaksoit taas avata ja vastailla kysymyksiin avoimesti ja silti niin fiksusti. Uskon, että näistä on varmasti apua monelle. Esim. sairaassa suhteessa elävälle – tämä voi oikeasti havahduttaa ja pelastaa jonkun.
Olet hyvä kirjoittaja ja persoonasi välittyy teksteistä, samoin kuin Veeran ihana persoona! Välillä tuntuu melkein kuin olisin tuntenut Veeran, vaikka emme ole koskaan tavanneet.
Monen muun lailla toivon, että saat vielä kokea äitiyden. Toki äiti olet aina, tuli sitten sisaruksia Veeralle tai ei. Voimia ja valoa joulukuuhun Mari & kaikkea hyvää ja kaunista.
Hei,
Olen sanaton tarinastasi ja ennen kaikkea Sinun Veerasi kohtalosta. Lapsen elämän ei kuulu päättyä, eikä varsinkaan oman vanhemman toimesta.
Kaikesta huolimatta, toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia elämään, joskus vielä tapaat Veerasi uudelleen.
Ps. Uskon, että näistä kirjoituksista on apua muille lapsensa menettäneille. Ehkä voisit joskus koota nämä kirjaksi.
Helpottaa tieto siitä, että isä ei ole Veeran vieressä haudassa.
Kiitoksia vastauksesta. Olet joutunut kestämään kauhean paljon. Vielä jäi askarruttamaan, mitkä syytökset satuttivat eniten ja mitkä syytökset olivat kaikista käsittämättömimpiä?
Jatkoa edelliseen. Antaa heidän elää omaa elämäänsä.
Ihailen sinua Veeran äiti <3 Olet viisas, viisas nainen. '
Toivon sinulle kaikkea hyvää, uutta vauvaa, pikkusisarusta suloiselle Veeralle <3
Katseet eteenpäin, Veera-tyttönen kulkee sydämessäsi aina, hymy huulilla häntä muistelet – niinkuin me kaikki, vaikkemme häntä saaneet tunteakaan kuin näiden sinun upeiden kirjoitustesi kautta.
Elina tuolla yläpuolella kirjoittaa aivan sydäntä lämmittävän ihanasti <3
Voimia <3 ja iloista mieltä tähän kummalliseen aikaan!
Ajattelen veeraa usein. Joskus kohtaan lekkipuistossa lapsen, jonka silmissä on samaa pilkettä, kuin mitä uskon hänen silmissään olleen. Joskus katson omaa lastani ja mieleen tulee veeran jutut (esim viilis pillillä tai se hampaan nitkuttaminen). Tuolloin kaipaan veeraa ja haluaisin halata häntä-vaikka emme koskaan tavanneet. Miten mahdatkaan kaivata veeraa.
Mietin nyt käytännön asioita. Kuinka suuri on tuo asuntovelka, voisinko, tai voisimmeko yhdessä auttaa edes vähän? Halutessasi voit vastata vaikka s-postilla. Olet saanut kantaaksesi jo niin paljon, kunpa voisin auttaa.
Kiitos, kun jaat kauniita muistoja ihanasta tyttärestäsi.
Hirveää lukea, miten ex-puolisosi omaiset ovat sinua kohdelleet. Kuinka paha ja mitään suhteellisuusentajua omaamaton ihmisen pitää olla, että alkaa vaatia pienen lapsensa menettäneeltä äidiltä puolta lapsen henkivakuutuksesta? Etenkin tilanteessa, jossa lapsenlapsi on kuollut heidän oman poikansa kädestä? Ei kai tuo voi edes juridisesti mennä noin, ettei summa mene kokonaisuudessaan elossa olevalle vanhemmalle? Ja siihen päälle kaikki tuo haukkuminen sekä taloudellisen edun tavoittelu tragedialla…
Voimia sinulle! Haluan uskoa, että he joskus ymmärtävät oman käytöksensä hirveyden ja pyytävät anteeksi. Muista, että jokainen edes hitusen oikeudentajua ja inhimillisyyttä omaava ihminen on varmasti sinun puolellasi. Toki ymmärrän, että murhaajan omaisetkin ovat uhreja. Ehkä totuus on vain liian hirveä hyväksyä ja siksi he yrittävät vierittää poikansa kammottavasta teosta syyllisyyden jonkun toisen harteille.
Järkyttävää käytöstä olet joutunut sietämään Veeran isän sukulaisilta. Sinä et ole syypää Veeran kuolemaan. Vaikka olisit pettänyt puolisoasi, et olisi syyllinen siltikään. Tuollaiset pettämissyytökset ovat täysin asiattomia hänen sukulaisiltaan, kun et ole edes pettänyt Veeran isää. Hävetköön nuo ihmiset käytöstään ja saisivat pyytää sinulta anteeksi. Syyllinen on Veeran isä ja heidän on vain se asia hyväksyttävä. Voimia sinulle ? Mahtavaa kuulla miten hienosti kaikista syytöksistä huolimatta seisot omilla jaloillasi etkä anna ihmisten pahuuden kaataa sinua ja osaat käsitellä asioita todella hienosti! Veera toivoisi varmasti että äiti voi vielä olla onnellinen ja toivottavasti saa vielä pikkusisaruksen aikanaan jolle toimia suojelusenkelinä elämänpolulla ??