Jopas on aika taas huomaamatta harpannut eteenpäin!
Viimeinen viikko on kulunut niin voimakkaasti muuttuneissa tunnekuohuissa, etten ole oikein ehtinyt välissä kirjoittamaan niistä mitään.
Rakkaan kotimaamme itsenäisyyttä juhlittiin Helsingissä, vähintäänkin Linnan juhlien arvoisessa seurassa.
Välihuomautuksena tässä kohtaa; alan tästä lähtien käyttämään puolisostani nimikettä Koo.
Ihan vain siksi, että sana puoliso ei sovi minun sanavarastoon yhtään.
Nytkin kirjoitettuani sen, aloin kutiamaan ihan älyttömästi mutta se johtunee tästä villatakista.
Ainakin toivon niin.
Tosiaan, oli ihan mielettömän mukavat pari päivää serkkujen seurassa.
Naurettiin paljon, olo oli onnellinen.
Kevyt.
Puhuttiin Veerasta moneen otteeseen mutta ilolla ja kauniilla kaiholla.
Ei ahdistavasti surren vaan kiitollisuudella muistellen.
Kotiin ajellessa oli hyvä mieli.
Elämän tähänastisella kokemuksella olisi pitänyt tietää, että eihän sitä kauaa jatku.
Palataan hetkeksi kevääseen.
Pelkäsin blogin perustamista paljon eikä päätös syntynyt hetkessä.
Pyörittelin ajatusta ja yritin nähdä sen joka kulmasta.
Ajatus kirjoittamisesta tuntui heti oikealta ja minun tavaltani käsitellä asiaa mutta aloittamista hidasti skenaariot huonoista palautteista ja vastaanotosta.
Pelkäsin, etteivät ihmiset ymmärtäisi blogin tarkoitusta tai, että he tulkitsisivat tekstini väärin.
Onhan aihe vaikea ja ennenkaikkea koskematon.
Kävin läheisteni kanssa paljon asiaa läpi- heidän kanssa käymät keskustelut rohkaisivat ja vahvistivat päätöstäni.
Päätin aloittaa Veeran tarinan kertomisen ja oman suruni purkamisen.
Pelkäsin silti ihan hirveästi.
Ja nyt, tällä viikolla tuo pelkoskenaario toteutui erään viestikeskustelun yhteydessä.
Olen kuulemma asiaton pitäessäni tätä blogia enkä ajattele yhtään muiden surua.
Mustamaalaan, kerron vain omaa tarinaani enkä totuutta siitä, mikä tähän tilanteeseen ajoi.
Syyhän Veeran kuolemaan oli hänen mukaansa se, että minä olen käynyt vieraissa.
Olisinko minä voinut luottaa, jos toinen olisi käynyt vieraissa?
Ja jos minulla on vuosia ollut niin vaikeaa, kuin olen blogissani kertonut, miksi en ole tehnyt asialle mitään?
Hänen mukaansa asiat voisivat olla toisin, jos olisin niin tehnyt.
Viesteissä kritisoitiin kovasti blogin pitämistä.
Miksi kirjoitan ja mietin tapahtuneita asioita kokoajan?
Sillä tavalla en kuulemma pääse koskaan yli.
Meinasin ensin, että sivuutan asian kokonaan.
Mutta en voinut, koska minusta tuntui liian pahalta.
Olen kuunnellut tuota samaa vieraissakäymis-väitettä kolmasosan elämästäni.
Siksi se ei yllättänyt minua yhtään tälläkään kertaa.
Voisin loukkaantua siitä mutta olen liian turtunut siihen.
En silti voi olla ihmettelemättä ihmisen ajatusmaailmaa;
isä ampuu lapsensa- tähtää oman tyttärensä pieneen päähän, vetää liipaisimesta.
Tietää tehneensä väärin, koska ampuu myös itsensä.
Miten kukaan voi ajatella, että se olisi jonkun toisen syy?
Sitä minä en voi ymmärtää.
Vaikka minä olisin oikeasti tehnyt ja elänyt ilkeiden väitteiden mukaisesti, niin olisiko teko siltikään minun syytäni?
Vaikka olisin ”käynyt vieraissa” toisen kasvojen edessä niin olisiko teko minun syytäni?
Ei olisi.
Minä en ole päättänyt tappaa.
Minä en ole vetänyt liipaisimesta.
Joillakin ihmisillä on kyky verhota totuus itseltä.
Luodaan omaa mieltä miellyttävä kuvitelma, uskotaan siihen niin lujaa ja voimakkaasti, että se peittää totuuden.
Se kuvitelma muuttuu omissa silmissä totuudeksi.
Se helpottaa itseä, omaa oloa.
Mutta muut ympärillä tietävät sen olevan harhaa.
Minä en peittele totuutta, puhun asiasta suoraan ja sellaisena, kuin se on.
Onko se mustamaalaamista?
Asioiden läpikäyminen, samojenkin ja aina uudelleen, suoraan puhuminen ja ylipäätään kirjoittaminen on minun tapani käsitellä asiaa.
Käydä läpi minun suruani.
Onko se väärin?
Teenkö minä väärin siinä, että puhun asiasta sellaisena, kuin se on tapahtunut?
Onko väärin, että minä puhun tyttäreni kuolemasta?
Onko se väärin, että minä käyn läpi omaa suruani?
Pitäisikö minun unohtaa itseni ja suruni vain sen takia, että joku toinen ei kestä totuutta?
Se, ettei asiasta puhuta, ei tee sitä tekemätöntä.
Joku voi luulla niin, sitä minä en estä, mutta on kohtuutonta ja väärin vaatia minulta samaa.
Heti blogia perustaessa tein päätöksen, etten alennu raukkamaiseen syyttelyyn tai haukkumiseen.
Se ei auta ketään.
En myöskään halunnut olla epäkunnioittava ketään kohtaan ja luulin kyenneeni siihen.
Ilmeisesti kuitenkaan en kuitenkaan niin hyvin, kuin ajattelin.
Sitten taas uuteen tunnekuohuun.
Olen innoissani, sillä ensi viikolla lähdetään Koon kanssa joulun viettoon pohjoiseen!
On jotenkin suunnattoman herkistävää, että lähden kotiin viettämään joulua.
Koko elämäni olen tavallaan ollut siellä kotona ja nyt, kun sinne matkataan ihan asiasta niin se tuntuu oudolta.
Nyt, kun on tiiviisti ollut poissa kohta 4 kuukautta niin palaaminen on erilaista.
Toisaalta palaan kotiin, toisaalta en.
Kotiin.
Kotiin?
Se oli joskus kotini. Ja on edelleen.
Mutta ei kuitenkaan.
Sitä on vaikea selittää.
Aion käydä Veeran haudalla vaikka ajatuskin itkettää.
Jostain syystä hauta on mielessäni muodostunut todella vaikeaksi paikaksi.
Ehkä tajunta siitä, että se on se minun Veerani siellä kylmässä ja pimeässä tekee asiasta vaikean.
Todellisuus, jonka mieli on viimein alkanut ymmärtämään.
Mieli ja sydän.
”Liekin niin häilyvän,
tuo hauta rakkaimman hetkeksi saa.
Sitä katsovi silmin niin kaipaavin,
sitä katsoo ja taas odottaa.
Koska joulun hän saa, koska voi naurahtaa
kera muiden taas kuin ennenkin.
Mutta niin hiljainen koti yksinäisten,
on kuin puuttuisi siunaus sen”
No huh!
Sinulla nimenomaan on oikeus kirjoittaa omasta tyttärestäsi ja surustasi suodattamatta mitään tai ajattelematta muiden tunteita tai edes muiden surua.
Luulisi, että lopputulos on riittävä todiste siitä millaisessa parisuhteessa elit. Ei kävisi mielessäkään kyseenalaistaa mitään. Ethän edes hyötyisi mitään Veeran isän mustamaalaamisesta. Mikään ei muuta sitä, että hän tappoi Veeran, ei se mitä hänestä kerrot tai jätät kertomatta.
Ja mikset lähtenyt, jos asiat olivat niin huonosti.. Mitä tuohon voi edes sanoa. Miksi ihminen on sellainen kuin on ja haluaa uskoa asioiden muuttuvan ja vaikkei enää uskokaan, niin kestää aikansa kerätä voimansa ja lähteä. Jotkut eivät lähde ikinä ja jotkun lähtevät vuosikymmenten jälkeen ja asiasta puhutaan ja kirjoitetaan avoimesti. Luulisi, että olisi osunut silmään vastaavia tilanteita muidenkin kohdalla. Järjetöntä hyökätä kimppuusi millään tavalla.
Vieraissa käyminen, todellinen tai kuviteltu, ei ole rinnastettavissa siihen syyhyn miksi tätä blogia kirjoitat. Eihän tuollaisiin syytteisiin voisi edes vastata mitään. Että tämä seurausko on ihan muka ymmärrettävä ”oikeat taustat” tietäen???
Toivon, että kirjoittaminen auttaa sinua edes jollain tapaa surussa elämisessä. Sinun surusi se on, sinun elämäsi, joka muuttui toisen teon vuoksi eikä kukaan muu saa määrätä sitä tapaa, jolla sinä asiaa käsittelet. On ihan älytöntä, että kukaan voi sanoa lapsensa menettäneelle ihmiselle, että et pääse yli, jos siitä puhut! Puhui tai ei, niin se suruhan vain on.
Sinun ei pitäisi joutua kuuntelemaan mitään tuollaista.
<3
❤
<3 Minun silmiin tämä blogisi on ollut kunnioittava kaikkia osapuolia kohtaan. Jos tarkoitus on purkaa sinun oloasi ja tunteitasi, niin tietysti niitä asioita tänne kerrot. Tarina Veerasta ja sinun elämästäsi Veeran kanssa ja tapahtuneen jälkeen. Arvostan sitä, miten monipuolisesti haluat ja jaksat tätä avata meille tuiki tuntemattomillekin. Itkenyt olen sinun suruasi.
Kiitos että teet tätä.
❤
Lukijat kirjoittavat viisaasti, kiitos ❤️
Jotenkin miellän mistä suunnasta ilkeät viestit tulevat, minulle on sanottu, että kirjoitat kauniisti ketään mustamaalaamalla.
Itsekin elin suhteessa, jonka parempaa huomista odotin yli 20 v, sitä ei koskaan tullut, ihminen on niin hassu, että odottaa aina asioiden paranevan.
Mari-rakas koita jaksaa, asian oikean laidan tiedämme, muut jätämme omaan arvoonsa.
Menemme näin kohti joulua, vie kynttilä minultakin Verpun haudalle, uudeksi vuodeksi palaan kotiin ❤️?
Toivon sydämeni pohjasta että vaikka näitä negatiivisia kommentteja ihmisiltä tulisi niin et lopettaisit blogiasi❤️
Kirjoitat maailman tärkeimmästä tarinasta, Veeran tarinasta.❤️ Aihe on vaikea mutta koska vaikeista asioista on Suomessa tapana vaieta niin siksi ne ovat joillekin meistä niin vaikeita kestää.
Sinä kirjoitat myös todella tärkeästä asiasta: perheväkivallasta ja sen kamalimmasta muodosta: perhesurmasta. Sinun blogisi on äärimmäisen tärkeä olla olemassa, muista se.❤️
❤
Minä olen moneen otteeseen hiljaa mielessäni hämmästellyt juuri sitä, miten kunnioittavasti kerrot asioista. Olisi niin helppoa kirjoittaa toisellakin sävyllä, haukkua ja halveerata.
Ihmiset monesti unohtaa, että myös henkirikoksen tekijällä on ympärillään ihmisiä, joille hän on tärkeä ja rakas. Henkirikoksen tekijän lähipiiri kantaa myös uskomattoman raskasta taakkaa. Ja sen sinä olet mielestäni osannut huomioida ja kunnioittaa Veeran isän omaisia. Tapahtuma on tosi, sitä ei sinänsä voi, eikä tarvitse, kaunistella, mutta on oikeasti tärkeää että siitä voi puhua ja kirjoittaa.
Minusta on alhaista vetää mukaan parisuhteen ongelmat, todelliset tai keksityt, jonkun ulkopuolisen toimesta. Ei mikään mitä jompi kumpi aikuisista teki oikeuta lapsen kuolemaa. Vaikka olisit käynyt vieraissa, se ei oikeuta väkivaltaan sinua eikö varsinkaan Veeraa kohtaan.
Mari, jatka kirjoittamista niin kauan kuin koet siitä olevan itsellesi hyötyä. Veeran elämä ja tarina ansaitsee tulla kuulluksi. Sinä et tee mitään väärää kertoessasi sitä tarinaa. Uskon vahvasti, että kirjoituksistasi on myös apua samankaltaisia kokemuksia omaaville ihmisille. Perheväkivallasta ei voi puhua liikaa, jokainen teko, jolla sitä voidaan vähentää ja ehkäistä on ensiarvoisen tärkeää. Se, että sinä kerrot rehellisesti ja avoimesti ajatuksiasi, tunteitasi, pelkojasi, toiveitasi ja haaveitasi on merkityksellistä ja tärkeää. Uskon monen lapsensa väkivaltaisesti menettäneen voivan samaistua ajatuksiisi ja kokemus ettei ole yksin on tärkeää.
Olen pahoillani, että raskaimman mahdollisen menetyksen lisäksi joudut vielä kohtaamaan epäreiluja syytöksiä. Jokaisella on toki oikeus ajatuksiinsa ja mielipiteisiinsä, mutta joskus ne voisi pitää itsellään tai käsitellä jotenkin muuten kuin viskaamalla niiden kohteen päälle.
Kiitos Mari rohkeudestasi. Sinulla on erityisen kaunis taito tuoda tunteesi ja ajatuksesi tekstin muotoon.
❤
Tämä blogi on sinun surupäiväkirjasi ja sinulla on oikeus kirjoittaa siihen juuri niin kuin tunnet. Pohdintojasi, tunteitasi, ajatuksiasi. Se on asian läpikäymistä ja käsittelyä ja sitä on pakko tehdä. Se on surupäiväkirjan yksi tärkeä tarkoitus.
Rehellisesti ja kunnioittaen olet aina kirjoittanut. Jos joku ei kestä lukea, hänen ei ole pakko lukea.
Selvää on, että syy on täysin sen, joka liipasimesta veti. Se oli hänen huono päätöksensä, jolle kukaan ei voinut mitään. Eikä sitä myöskään kukaan muu aiheuttanut. Ehkä sairas mieli pimeni hetkessä täydellisesti, en tiedä.
Valoa joulunaikaan! Ja onnellisia pieniä hetkiä jokaiseen päivään. Eteenpäin on vaan jatkettava, vaikka pahin tapahtui. Ja niinhän sinä olet koko ajan tehnytkin. Olet vahva ihminen.
❤
❤️
Siellä on taustalla pelko. Pelko paljastumisesta. Ja sitä kautta häpeä. Ymmärrettävä tunne omaisten puolelta, mutta tässä kohtaa vain kestettävä jos eivät osaa ajatella yhtä kypsästi kuin sinä. Veeran isä ampu Veeran ja syy on hänen. Ei sinun eikä omaisten.
Ja miksi et lähtenyt? Hyi mikä kysymys. Miksi naiset ylipäänsä jää väkivaltaiseen suhteeseen? Sitähän jokainen joka sitä ei ole kokenut voi mietiskellä. Ei sitä ymmärrä kuin toinen saman kokenut. Sietokyky kasvaa vuosien varrella ja ihminen sokeutuu.
Ja tuo pettämishomma on kyllä pohjanoteeraus. 3- vuotiasko sinulle viestaili?
Mahtavasti mietit asiaa ja terveellä tavalla. Tämä blogi herätti ihan erit tunteet kuin aiemmin, lähinnä suututti ihmisten löyhäpäisyys. Olet rohkea ja järkevä nainen Mari, myötäelän surussasi ❤
Uskon,että kirjoittaminen on sinulle itsellesi siunaukseksi ja voimaantumiseksi<3 Jatka samaan malliin,sinulla on siihen täysi oikeus. Me tutut ja tuntemattomat myötäelämme ja haluamme tukea sinua surutyössäsi. Meitä on enemmän kuin uskotkaan:) Viattoman lapsen surmaamista ei voi selittää millään verukkeella! Heidän ei ole pakko lukea blogiasi saati hyökätä syyllistämällä sinua,aivan käsittämätöntä ja kohtuutonta! Toivon ihanaa ja hoitavaa joulunaikaa sinulle ja Koolle:)
❤
Ei ole yhtään väärin kirjoittaa surustaan
Miten joku edes kehtaa kirjoittaa tuollaista surua läpi käyvälle ihmiselle? Ärsyttää ihan suunnattomasti puolestasi.
Mielestäni kirjoitat kauniisti todella ikävästä tapahtumasta. Osaat kuitenkin kunnioittaa muita. Toivottavasti jatkat kirjoittamista. ❤
Tapahtunut ei ollut sinun syytäsi.
Tekijä on kuollut, mutta kammottava, alhainen ja sairas teko on tapahtunut. Viaton lapsi kuoli ja sinä sekä lukuisat muut kärsivät. Sitä ei tarvitse hyssytellä, eikä vaieta piiloon.
Jokainen, jolla on kokemusta perheväkivallasta ymmärtää, missä olet elänyt. Yleensä lähipiiri ei tiedä tästä puolesta.Ymmärtämättömän on helppo tuomita. Totuus tekee kipeää, eikä sitä ehkä haluta kuulla.
Mielestäni olet ollut varsin hienotunteinen kirjoituksissasi tekijää kohtaan.
Sinulla oli ihana, rakas lapsi, jonka tarina saa tulla kuulluksi. Sinä saat ilmaista surusi, eikä sen prosessointia tai kestoa tarvitse kenenkään määritellä tai rajoittaa. Haudalla käynti on varmasti iso ja tunteikas askel, mutta selviät siitä.
Voimia, tsemppiä ja jaksamista!
❤
Meistä jokainen toivoo että exäsi olisi kertomassa oman näkemyksensä ja kokemuksensa kaikesta. Jokainen haluaisi kuulla myös Veeraa. Näinhän toimittaisiin jos exäsi ei olisi päätynyt omaan lopulliseen ratkaisuunsa.
Tämä on sinun tarinasi, sinun äänesi, sinun kokemuksesi. Sinulla on oikeus kertoa ne.
Ja muista että harva meistä on menettänyt lapsensa isänsä ampumana…kaikki mikä auttaa arjessa eteenpäin eikä ole laitonta, on salittua. Harva on kokenut samaa joten harva voi myöskään neuvoa siinä miten toimia ja asiaa käsitellä.
Blogisi on kaikessa henkilökohtaisuudessaan, riipaisevaisuudessaan ja surullisuudessaan kaunista luettavaa. Se maalaa ennen kaikkea sydänlämpöisen kuvan pienestä tytöstä, jota me lukijatkin olemme saaneet tekstien myötä oppia palasen tuntemaan. Veera on ehkä ulottumattomissamme, mutta hän ei unohdu. Hän ja hänen tarinansa ovat merkityksellisiä.
Työskentelen itse kaltoinkohdeltujen lasten parissa. Perheväkivalta on todellinen asia, josta vaikeneminen ei pelasta ketään. Niin kauan kun me syytämme ja syyllistämme uhria kaikesta tapahtuneesta ja kieltäydymme näkemästä väkivallantekijän omaa vastuuta, mahdollistamme tällaisten tilanteiden jatkumisen. Henkistä tai fyysistä väkivaltaa kokenut osapuoli ei tulevaisuudessakaan lähde suhteesta minnekään, jos asenneilmapiiri käskee hänen vain miettimään mitä kaikkea onkaan itse tehnyt väärin. Totuus on, ettei mitään. Kukaan ei ansaitse tätä.
Sinä pieni urhea nainen olet käynyt läpi äärimmäisen ja elät sen kanssa lopun ikäsi. Kiitän sinua siitä, että kirjoittamalla tätä blogia sallit meidän kulkea surussasi mukana, sen kauimmaisilla laidoilla. Maailma muuttuu pala kerrallaan, sinä autat siinä koko ajan.
Halauksia ja lämpöä jouluusi!
❤❤❤
On niin kovin surullista, että osa ihmisistä ei ikinä pysty astumaan ulos siitä omasta paremmuudestaan. Eikä suurimmällä osalla ihmisistä ile käsitystäkään siitä, miltä tuntuu elää henkistä väkivältaa käyttävän ihmisen kanssa. Se on täyttä helvettiä, eikä siiyä lähteminen ile helppoa. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Valitettavasti.
Sinulla on oikeus kirjoittaa täsmälleen niin, kuin sinä asiat näet, koet ja tunnet. Kenelläkään muulla ei ole oikeutta sanella, että miten sinun kuuluisi asiaa käsitellä ja surra. Arvostelevat sanat satuttavat hyvin paljon, mutta koita muistaa, että ne sanat kertovat aina enemmän siitä toisesta ihmisestä kuin sinusta.
Olen seurannut aktiivisesti blogiasi, aivan tunnekuohujen vallassa, välillä itkenyt välillä hymyillyt kuinka kauniisti puhut ihanasta pienestä kauniista tyttärestäsi joka sinulta riistettiin ? itsellä 5,5v tytär myös ja en osaa edes kuvitella miten voisin käsitellä tai selviytyä vastaavasta. Kirjoitat aivan upeasti ja mikään maallinen teko ei oikeuta ketään riistämään kenenkään henkeä ja jos toinen on henkisesti todella sairas, ei siihenkään ole ratkaisu riistää viattomalta lapselta henki ? jotenkin olen tosi ylpeä kuinka osaat käsitellä asiaa niin aikuismaisesti ja loppuunsa positiivisesti, toivon todella että jatkat kirjoittamista välittämättä moisista p*ska viesteistä, vaikutat todella upealta ihmiseltä ja vielä upeammalta äidiltä ❤️ seuraan myös instassa surupäiväkirjaa ja jokainen kuva jossa pieni prinsessasi poseeraa saa hymyn huulilleni, upea pieni ihminen ❤️❤️❤️ jotenkin luonteeltansa todella samankaltainen kuin oma tyttäreni. Olen kauan miettinyt uskaltaisinko kirjoittaa sinulle tänne jotakin ja nyt ajattelin olevan oikea hetki, kun olet saanut noinkin ilkeätä palautetta vaikka teet jotakin itsellesi todella tärkeää ja koitat päästä itse elämässäsi eteenpäin ? koen tämän ehkä niin että täällä voi saada jos ei vertaistukea niin ainakin tukea ja sitä positiivista palautetta joka auttaa läheisen poismenossa eteenpäin, olen itsekkin tässä kolmen viime vuoden aikana vienyt hautaan kaksi läheistä sukulaista, yhden ystävän ja yksi kamppailee kun rattijuoppo ajoi yli ? suru on kunniavieras ? mutta oman lapsen menettäminen on varmasti menetyksistä se pahin mitä ei toivoisi koskaan kenellekään ? Onnen täyteistä joulua ja parempaa uutta vuotta, vaikkei kaikkia paloja ehkä olekkaan siihen ?
Ei ymmärrä ne jotka tuomitsevat sinut. Toivon sinulle ja Koo:lle ihanaa joulua sinne pohjoiseen. Kun menet Veeran haudalle, katso ylös tähtiin. Siellä sinun prinsessa katselee äitiä ja vilkuttaa. <3
Ihana, urhea Mari! Enkeleitä ja siunausta jouluusi sekä tulevaan vuoteen 2020!
❤❤❤
Myös siellä eletään tuskaisaa suruaikaa ja yritetään selvitä päivästä toiseen. Siellä ei ole sellaista avoimuutta, rohkeutta ja omatuntoa, kuin sinulla on. Siellä piehtaroidaan tunnontuskissa eikä osata kanavoida omaa pahaa oloa muualle, kuin syyllisen etsimiseen oman piirin ulkopuolelta. Sinänsä tämä on ihan luonnollista, kun mitään muuta ei osata. Olen loukkaantunut ja tuohtunut puolestasi. Vielä haudankin takaa Veeran isä yrittää syyllistää ja lytätä sinua.
Voimia käydä haudalla. Tosin Veera ei ole siellä, vaan koko ajan mukanasi – sydämessäsi. Hauta on vain muistomerkki, symboli elämän järjettömyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta.
Jatka kirjoittamista, jatka niin kauan kuin siltä tuntuu.
Vaikka olisit jokaisena parisuhteesi päivänä harrastanut seksiä vieraan kanssa Ivalojoen sillalla ohikulkijoiden nähden, ei sekään oikeuttaisi puolisoasi mestaamaan lastanne. Kuka s**tanan ääliö voi edes ajatella niin? Kuka järjenköyhä kehtaa lähestyä lapsensa menettänyttä äitiä syyllistämällä häntä tapahtuneesta?!?
Siis että muka olisi olemassa oikeutus sille, mitä lapsesi isä teki? Sairasta! Ja koska tiedän, että blogiasi arvostellut ihminen lukee tämänkin kirjoituksen, niin: HÄPEÄ!
Syy ja vastuu on todella yksin vain sen ihmisen, joka päätöksen ja teon teki. Ei kenenkään muun. Ei sinun, Mari, eikä myöskään Veeran isän lähipiirin. Kenenkään on turha syyttää itseään tai hakemalla hakea syyllistä kenestäkään muusta kuin Veeran isästä.
Suurin syy Veeran isän sairaaseen tekoon lienee psyykkinen sairaus ja sen yhtäkkinen paheneminen tms. Ihmisen mieli voi pimetä täysin. Terve ihminen ei tee tai edes ajattele tekevänsä tuollaista. Mikään, mitä joku muu teki tai jätti tekemättä ei ole aiheuttanut Veeran isän tekoa.
Tälläistä asiaa ihmiset käyvät jollain tavalla läpi koko loppuelämänsä ajan, kukin omalla tavallaan ja omaan tahtiinsa, vaiheittain ja aallottain. Jokainen oppii omalla tavallaan ja omaan tahtiinsa elämään asian kanssa, koska mitään muita vaihtoehtoja ei ole. Mutta kenelläkään ei ole mitään oikeutta arvostella toisen, etenkään lapsen äidin, tapaa ja tahtia käydä asiaa läpi. Mari, sinulla on täysi oikeus kirjoittaa kaikista asioista ja ne ihmiset jättäkööt tekstisi jatkossa lukematta, jotka eivät asiasta kestä lukea.
On ihanaa, että olet jaksanut tehdä asioita, jotka tuottavat sinulle iloa. Toivon sinulle ja Koolle elämäänne kaikkea hyvää. Toivottavasti elämä antaa sinulle suurimman surun jälkeen myös onnellisia asioita.
Edellä on viisaita sanoja ja kommentteja. Jonkin verran toistan jo sanottua, mutta haluan ilmaista sinulle tukeni ja myötätuntoni. Niin surullista ja epäoikeudenmukaista, että kaiken kokemasi jälkeen joudut vielä kestämään ahdistuneiden ja katkerien ihmisten kommentteja. Näille em. kommenttien antajille vinkki, että jossakin vaiheessa voi olla hyvä harkita vaikkapa ammattiauttajan apua, jotta omassa surutyössä pääsee eteenpäin. Syyllisen etsiminen ja oman pahan olon kanavointi/projisointi ei ole ratkaisu, vaikka sitä se ihmismieli pyrkii tekemään, jotta saa järjettömälle tapahtumalle selityksen. Isä ampui pientä tytärtään päähän. Tätä tekoa ei oikeuta mikään eikä selitä mikään ulkoinen tekijä. Sen selittää vain ja ainoastaan isän pimeä päätös ja sen sairas toteutus. Järjetön, lopullinen ratkaisu. Totuus ei pala tulessakaan. Tämä on sinun surupäiväkirjasi. Sinä päätät, mitä haluat kirjoittaa. Sinä et ole kuitenkaan alentunut syyttelyyn, kiitos sinulle siitä. Menit jopa eksäsi hautajaisiin. Ja pystyit vielä ajattelemaan ja kirjoittamaan jotenkin niin, että hän on kuitenkin joskus ollut hyvä ihminen. Moniko pystyisi oikeasti näin toimimaan? Olet rohkea, sisukas ja vahva nainen. Kiitos, että olet ottanut vaikean asian esille kirjoittamalla tätä surupäiväkirjaa. Paitsi että pääset itse surutyössäsi eteenpäin, autat monia muita perhehelvetissä eläviä. Lämpöä jouluusi! Ja voimia Veeran haudalla käymiseen! Toivon, että et ajattele Veeran makaavan kylmässä ja pimeässä. Siellä on vain Veeran kuori. Muistathan, että Veera on sinussa ♡
Kylläpä on maailman tekopyhintä vieraiden ihmisten arvostella ja puhua mustamaalaamisesta ja kunnioituksen puutteesta…! Suutuin lähes kyyneliin saakka tästä. Toivon sieluni sopukoiden pohjasta että et suo tuollaisille huutelijoille yhtään ylimääräistä ajatusta tai energiaa. Tuo nettikirjoittelu on tämän päivän suurin vitsaus – voit kirjoittaa että omena on pyöreä, niin aina löytyy niitä jotka periaatteessa tulevat haukkumaan sinut valehtelijaksi ja väittävät että omena on kuutio. Aina on oltava joku jota voi osoittaa ja syyttää omasta pahasta olosta.
Toivon todella että unohdat tuollaiset, ja jatkat kirjoittamista juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Kuten itsekin sanot, kirjoitat tätä itsesi, ja tietysti Veeran vuoksi. Me lukijat olemme vain äärettömän onnekkaita päästessämme mukaan tälle muistojen sillalle ❤️
Teksteistäsi huokuu kaunis, kunnioittava kaipaus ja pohjattoman suuri äidin rakkaus – eikä niissä todellakaan ole mitään väärää. ❤️❤️
1. Tässä tapauksessa on vain yksi syyllinen. Sitä ei mikään asia maailmassa muuta.
2. Kaikki muut osalliset ovat uhreja.
3. Olet kertonut asioista neutraalisti, mutta tottakai omasta näkökulmasta. Minkä ihmeen takia sinun pitäisi puida asiaa jonkun muun puolesta?
Edellä on paljon viisaita kommentteja. En käy toistamaan niitä.
Hyvää joulua ja uutta vuotta! Nauti matkastasi entiselle kotiseudullesi!
Olen ihmetellyt kuinka nätisti puhut jopa Veeran isästä. Sinulla olisi kaikki oikeus antaa tulla se kaikki viha vaikkapa Veeran isän sukulaisten päälle. Niiden oli pakko tietää jotain teidän suhteen julmuudesta, mutta sulkivat silmänsä ja käänsivät selkänsä. Eron jälkeen eivät varmasti voineet olla huomaamatta sen käytöstä sinua kohtaan, mutta päättivät jälleen valita puolensa.
Onko kukaan edes pyytänyt anteeksi? Syytä olisi.
Tekstisi ovat liikuttavaa, rehellistä ja hienotunteista luettavaa. Jatka ihmeessä!
Tietysti negatiiviset kommentit satuttavat. Ne kertovat kuitenkin enemmän niiden kirjoittajasta kuin sinusta, sinun tavastasi kirjoittaa tai surra. Niillä ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Tunnen myötätuntoa niiden kirjoittajia kohtaan. Ehkäpä heidän omassa elämäntilanteessaan on jotakin, joka ei kestä tulla tietoisuuteen tai ainakaan sitä ei voi myöntää, edes itselleen.
Hyvää joulun aikaa pohjoisessa Mari ja Koo. Toivottavasti se on lämmin ja rakkauden täyteinen, vaikka varmasti muistuttaa myös kipeistä asioista ❤
Mari, olet ollut paljon mielessäni ja rukouksissani. Sinä olet niin paljon viisaampi ja vahvempi kuin mustamaalaajat. Avoimuutesi, rohkeutesi ja rakkautesi lastasi kohtaan kantaa meitä kaikkia, elämän murjomia ihmisiä. Voimia haudalla käyntiin, itse ajattelen että maassa on vain maallinen osa meistä. Rakkaus ei koskaan häviä.
Rukoilen sinulle paljon voimia tulevaan joulunaikaan. Eksäsi teki raukkamaisen teon sairauttaan, et olisi mitenkään voinut estää sitä. Se aamuinen tunne hakea lapsi pois, oli normaali reaktio tilanteessa, jossa eksäsi reagoi kuten reagoi haasteasiaan. Kuka tahansa olisi kokenut halua hakea lapsi viipymättä luo. Olet kokenut normaaleja tunteita. Ja järkeillyt normaalisti ”lapsi on turvassa eskarissa”. Niin… En tiedä miksi kirjoitan tästä nyt, juuri tähän tekstiin… 🙂 <3
Kuulin blogistasi ystävältäni joka asuu siellä pohjoisessa. Hän luki ääneen ensimmäistä kirjoitustasi ääni välillä särkyen. Siitä lähtien olen seurannut blogiasi koko ajan. Teit Veeran elämästä unohtumattoman myös meille tuntemattomille ihmisille. Kirjoittamasi tekstit ovat terapiaa sinulle mutta myös lukijoille. Kiitos että kirjoitat ja kiitos tavasta jolla kirjoitat ?. se joku joka arvosteli niin… hänellä täytyy olla tosi paha olla eikä pysty asian kanssa elämään…
Kirjoituksesi koskettavat syvästi. On erittäin tärkeä, ennen kaikkea itsellesi, mutta myös meille muille, että tuot julki asioita, joita ei pitäisi tapahtua kenellekään, mutta valitettavasti tapahtuu. Omakohtaisesti voin kertoa, että aikaisemmin perhesurmat on ollut vain kaukaisia, ”joillekin muille” tapahtuvia asioita, jotka ei kosketa, eikä tarvitse koskettaa minua. Blogiasi luettuani olen ymmärtänyt, kuinka järkyttävä ja monia ihmisiä koskettavia nämä sanoinkuvaamattomat surmat on. Kiitos, kun annat ajattelemisen aihetta. Kiitos, kun kerrot Veeran tarinaa. Hän ansaitsee tulla kuuluksi, koska häneltä vietiin mahdollisuus tulla maailman tunnetuimmaksi balettitanssijaksi. Ihanaa joulunaikaa! ❤️
Olen alusta asti ihmetellyt/ihaillut, kuinka asiallisesti pystyt kirjoittamaan Veeran isästä! Samaan ei moni meistä pystyisi… Joten voit vain kuvitella, kuinka vereni kiehui kun luin tämän postauksesi! Et kertonut, kuka tai ketkä sinulle on tuommoista palautetta antanut, mutta uskon että ei heilläkään ole helppoa tämän tapahtuneen takia. Mutta silti….
Kuten huomaamme, tämä postauksesi on saanut aikaan melkoisen kommenttiryöpyn, se puhukoon puolestaan.
Mari, toivon sinulle ja Koolle niin ihanaa ja lämminhenkistä joulun aikaa entisillä kotikonnuillasi kuin vain on mahdollista, olosuhteet huomioon ottaen ❤️
Kiitos kun jaat suruasi, se koskettaa täällä kaukana Suomen rajojen ulkopuolellakin! Ihana Veera on päivittäin ajatuksissani ❤️
Jatka blogia äläkä anna tuollaisten ajattelemattomien ankeuttajien tulla iholle. Jokainen täyspäinen tajuaa, että liipaisimesta vetänyt on ainoa syyllinen.
Olen ollut vuoden surullinen isäni kuolemasta ja surua miettiessäni löysin blogisi. Asia, jonka olet kokenut on käsittämättömän julma ja väärin. Sydäntäni puristaa, kun ajattelen ikävääsi. Omani on sen rinnalla pisaran kokoinen. Arvostan sinun vahvuuttasi ja tapaasi käsitellä asiaa blogissa. Paljon valoa ja voimaa sinulle! En edes osaa kirjoittaa kuinka paljon haluan lähettää sinulle jaksamista.
Hyvyys asuu sinussa, sen näkee kauas. Sinun kirjoituksilla on merkitys monelle, älä koskaan lopeta. Suremiseen ei tarvitse kysyä lupaa keneltäkään. Sinun blogi on ainut mitä seuraan, en muista minkään tekstin aiemmin koskettaneen näin syvästi. Luen ja itken, en tunne sinua enkä Veeraa, mutta sydän halkeaa teidän puolesta. Voimia jokaiseen päivääsi❤️
Narsistin uhria syyllistetään aina, niin se vain menee. Sinä teit kaiken niin hyvin kuin vain ihminen pienuudessaan voi tehdä. Tekstisi on myös hyvin kunnioittavaa, ihailen sinua ja taitoasi kirjoittaa sydämestäsi! Rauhallista joulua sinulle. Veera kulkee aina mukanasi tällä pitkällä matkalla. Kantaa sinua silloin kun uuvut ja tsemppaa sinua juuri silloin kuin sitä tarvitset.
Noin asiattomat, lapselliset syytökset sattuu tai ärsyttää, mutta mielestäni olet ihailtavan rohkealla ja kunnioittavalla tavalla asettunut hyvin näiden muiden yläpuolelle (ottaen huomioon Veeran isän käytöksen ja teot sekä hänen omaisensa) ja keskittynyt vain olennaiseen, sinuun ja Veeraan. Toivon, että jatkat samaan tapaan ja jätät heidän ala-arvoiset kommenttinsa omaan arvoon, tietäen sinun oman arvosi ja että kuljet hyvin arvokaasti omaa tietäsi. Hyvää Joulua sinulle ja läheisillesi.
Sydämetöntä syyttää sinua surusi jakamisesta. Et ollut millään lailla osallinen Veeran kuolemaan. Olen lukenut kaikki sinun kirjoituksesi siitä asti, kun aloit pitää surupäiväkirjaa. Tekstisi koskettavat minua. Minulla on lähes pöivälleen samanikäinen tyttö, joka on kuin Veera. Pieni vahvatahtoinen ballerina. Toivon Sinulle ja uudelle rakkaudellesi kaikkea hyvää. Sinä jos kuka, olet onnesi ansainnut.
❤️