Haluaisin sanoa, kirjoittaa, mutta en tiedä mitä- tuntuu, että olen aivan jumissa.
Ehkä olen väsynyt, ehkä olen paljon töissä tai ehkä Veeran ajatteleminen sattuu liikaa.
En tiedä.
Miksi kaikki meni näin?
Sitä mietin toistuvasti.
Ei pienten suloisten tyttöjen kuulu kuolla, eikä varsinkaan sillä tavoin.
Heidän kuuluu pyörähdellä balettimekossaan takapihalla ja puhaltaa saippuakuplia, ei maata yksin haudassa kylmän maan ympäröimänä.
Jos en olisi tai jos olisin, niin olisiko Veera elossa?
Ei olisi.
Enkä olisi todennäköisesti minäkään, näin on sanonut moni.
Välillä toivon, että olisipa niin-
olisinpa saanut mennä Veeran mukana tai mennä hänen puolestaan.
Mutta niin ei tapahtunut,
sille on oltava jokin tarkoitus.
Pakotan itseni uskomaan niin vaikka välillä se on vaikeaa.
Veeran tarina, se on tarkoitus.
Mutta minä pelkään kertoa sitä tarinaa,
sillä jokin päivä tulee hetki
kun ei ole enää kerrottavaa,
ei yhtään näyttämätöntä kuvaa.
Pelkään sitä, kun tarina loppuu.
Ehkä en olekaan jumissa vaan säästelen.
Pitkitän tarinaa, ettei se loppuisi liian pian.
Veera ei olisi ikinä halunnut lopettaa iltasatua-
vielä yksi kappale tai vielä yksi satu.
Minäkään en halua lopettaa;
toivon vielä yhden sadun,
yhden kappaleen.
Oi sinä ihanan Veeran ihana äiti ❤❤
Tämä(kin) ja juurikin tämä kirjoitus pysäytti ja … satutti, ehkä enemmän kuin moni muu. Olet asian ytimessä nyt.
Ei Veera sinulta – eikä muiltakaan – unohdu vaikka käännät seuraavan sivun. Pistät pisteen ja aloitat uuden luvun .
Vaikka ihan uuden päiväkirjan ❤
Ei tämä surupäiväkirja, Veeran olemassa olon vuodet, nämä surun, lohduttomuuden, kaipauksen ajat unohdu, eivätkä katoa.
Vaikka päättäisit jatkaa matkaa ❤
Ei, pienten tyttöjen ei kuulu olla maan alla. Ei.
Ehkä pienet tytöt onkin poutapilvessä, auringonsäteessä, tuulen tuiverruksessa, äidin ja läheisten sydämissä ❤
Veera eli -ja antoi sekä sai- liian lyhyen elämänsä aika paljon, paljon enemmän kuin moni muu , se on syytä muistaa, sitä pitää pitää mielessä päällimmäisenä ❤
Näin ei olisi saanut käydä.
Niin kauan kun maailmassa on epävakaita ja tunnekylmiä ihmisiä tapahtuu pahoja asioita.
Ollaan me hyvät hyviä, pidetään huoli itsestämme – ja läheisistämme – välillä siitä naapurin vekarastakin ?
Jos Veera nyt katselee pilven reunalta, hän virnistää ja heittää lentosuukon sanoen, että äiti anna mennä!!! ?
Ei Veera haluaisi äidin tukehtuvan suruun.
Voimia, rohkeutta, iloa ❤?
Kirjoitit niin kauniisti , rohkaisevasti ja lohduttavasti . Kiitos siitä .
Se on myös sinun tarinasi, uskon siihen <3 Veera kulkee mukana sydämessä <3
Miten Mari voit ja mitä Sinulle kuuluu? <3
Luin tarinasi. Oon järkyttynyt että kuinka lapsen isä voi toimia noin. Hän on varmaan ollut mieleltään todella sairas, näin sen on pakko olla. Ei hyvinvoiva ihminen toimi noin. Olet kuitenkin nuori edelleen. Toivon sulle kaikkea hyvää elämääsi. Haluaisitko nykyisen avopuolisosi kanssa lapsen tai jäikö menneestä liian suuri trauma?
Ei Veeran tarina pääty vaikka uusia tapahtumia ei enää tule. Veera kuoli aivan liian varhain, mutta hän elää meissä tuntemattomissakin hyvin vahvana. Me yhä haluamme kuulla sinusta ja aina varmaan joku asia putkahtaa Veerasta mieleen. Se sanonta, että kaikella on tarkoitus tuntuu varsinkin tässä Veeran kohdalla niin väärältä mutta uskon että näin se vaan on. <3
Suuri halaus sinulle. Ympäröiköön suuri voima sinut ja antakoon sinulle voimia ja rauhaa
Kaikesta mitä Veerasta olet kertonut, saa kuvan iloisesta ja reippaasta tytöstä joka nautti elämästä. Vaikka menetyksen suruun voisi pakahtua, sai hän lyhyen elämänsä aikana kokea sinun kanssasi niitä suuria onnen hetkiä. Ne eivät unohdu koskaan kuten ei Veerakaan. Veeran tarina jatkuu sinussa, vaikkei uutta kirjoitettavaa aina olisikaan. Ja jos joskus Veera saa sisaruksia, tarina jatkuu heidän kauttaan, heidän oppiessaan miten ihana isosisko heillä onkaan tuolla pilvien päällä. Veeran menetystä ei korvaa mikään eikä kukaan, ehkä hän olikin täällä maailmassa sinun pienenä suojelusenkelinäsi ❤
Veera on ikuisesti kanssasi,sydämessäsi,ajatuksissasi,kaikessa sinussa ??????