Kerroin tekeväni kotihommia;
pesisin pyykkiä, vaihtaisin petivaatteet.
Tulisin käymään myöhemmin.
Koo antoi suukon ja lähti rakennukselle.
Oven naksahdettua kiinni puhkesin itkuun.
”Mä kyllä reipas tänään oon, hymyhuulilla työni mä teen.
Pystyn nauramaan, pystyn valon tuomaan
vaik en oikeesti henkeä saa”
Ingrid- Johanna Kurkela
Joulu oli yhtäaikaa ihana ja suunnattoman raskas.
Tunnelma oli lämmin ja lempeä,
oli iloa ja hyvyyttä.
Vietimme monta päivää yhdessä,
ilman remonttia ja työlistaa välissämme.
Samaan aikaan tunsin hirveää ikävää-
mietin mitä perheeni teki.
Oliko joulupöydässä kaikki ne herkut mitkä ennenkin?
Oliko äiti taas kerran valvonut kinkun kanssa,
oliko isä tehnyt paistin?
Olivatko kaikki sisareni puolisoineen paikalla jo?
Oliko Veeran tekemä kranssi paikallaan?
Se pajusta pienin sormin punottu.
Perheeni ikävöi Veeraa myös, tietenkin,
ja toivoin sydämestäni, että suru olisi edes hetkeksi hellittänyt otettaan.
Antanut heidän nauttia ja iloita.
Sain kuvia Veeran haudalta,
sen uskomattomasta kynttiläloistosta-
pieni valomeri keskellä hämärää hautausmaata.
Se muistutti jälleen, kuinka moni Veeraa kaipaa ja muistaa.
Toivoin, että hekin pystyisivät iloitsemaan,
ikävästä huolimatta.
Toivoin, että Veeran hauta muistuttaisi meitä kaikkia siitä,
mikä joulussa ja elämässä on oikeasti tärkeintä.
”Joka päivä yritän sen ymmärtää,
kuinka tää kaikki joskus häviää.
Ja se rikkaus, joka kuuluu elämään
sitä silmillä pysty mä en näkemään”
Joulun kanssas jaan- Haloo Helsinki
Ikävä Veeraa oli niin kova, etten oikein osaa edes kuvailla.
Jokainen hetki herätti muistoja,
vanhoja tuttuja ja sellaisia, joita en muistanut.
Voimakkaammin, paljon voimakkaammin,
kuin aiemmin.
Itkin hiljaa ja salassa-
suihkussa, leipoessa ja parkkipaikalla autossa.
Oli niin ikävä, että se sattui.
En vain halunnut näyttää sitä kellekään,
en halunnut, että kipuni saisi huomiota.
Iltaisin ei meinannut saada unta,
mietin vain Veeraa.
”Ikävä viiltää syvään, syö unia pois.
Ikävä viiltää pelkään, et hajota voin”
Ikävä- Jore Marjaranta
Suljin silmäni
ja palautin mieleeni hänen kauniit kasvonsa,
tuikkivat silmät, jotka tarkkaavaisesti seurasivat kaikkea ympärillä olevaa.
Kauniit, uteliaasti kysyvät silmät.
Kaikki hänen vilkkaat liikkeensä,
kuinka hän nosti pienet hartiansa, kun kutitin pehmeää niskaa.
Tai silloin,
kun hän halusi, että teen harakka huttua keittää.
Veeran mielestä jokaiselle harakanpojalle olisi pitänyt antaa puuroa.
Koko pieni keho jännittyi mitä lähemmäs kaivoa harakanpoika pomppi.
Nauroi jo ennenkuin kutitti.
Keskityin kuulemaan hänen eloisan äänensä.
Selkeän puheen, jossa vielä vähän ennen eskaria L-kirjain livahti väärään paikkaan.
Veera ei halua, hän haulaa.
Se on jäänyt elämään hänen jälkeensä,
aina välillä tätiensä kanssa me haulamme jotain.
Silloin se jokin on erityisen tärkeää.
Niinkuin Veerakin.
”Ja kun katson sua niin huomaan,
ett´ olet siinä vain jos silmäni suljen.
Olisit siinä edes hetken aikaa”
Unihiekkaa- Egotrippi
? Onneksi ikäväkin helpottaa aikanaan, muutenhan ei jaksa..
❤❤❤
Paljon jaksamista surun keskelle ❤ Itke aina kun itkettää, itku puhdistaa ja helpottaa oloa taas hetkeksi. Tuo haulan. Meidän eskarilainen sanoo juuri samoin, ”mää haulan”. Veera varmasti itsekin nauraa hihittelee siellä tähtien takana kaikille hassuille eskarilaisten jutuille.
Myös meillä syttyi kynttilä, jouluaattona yhteishaudalle veeran muistoksi?
<3 <3 <3
Ei ikävää ja surua kannata peittää tai piilottaa. Itke, silloin kun siltä tuntuu ja naura myös kun siihen on aika. Veera on varmaan ollut ja on meidän useamman tuntemattomankin mielessä nyt jouluna ja melkeimpä joka päivä. Hyvin sanoit Veeran silmistä, ne hymyilee nytkin ja joulunaikaan hän katseli myös kaunista, valaistua hautakumpua sieltä ylhäältä. Istui jalat ristissä, kädet sylissä sievästi ja hymyili. <3
Sydän halkeaa, taas jälleen kerran ? Voimia, paljon paljon voimia sulle, Mari ❤️
Jämähdin lukeen tekstejäsi ensimmäistä kertaa.Kirjoitat erittäin hyvin.Olet vahva jos olet jo tuossa vaiheessa kyennyt uuteen parisuhteeseen.
Edesmennyttä ex.ääsi vertaan omaan ex.ääni.Ihan helppo ihminen ex.ni ei ole, mutta asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin lukiessani tekstejäsi.Perhesurmiakin on Suomessa tapahtunut vielä useita.
Minua on elämän vaikeimpina aikoina auttanut vain usko Rakastavaan Jumalaan.Syvimmissä vesissä kukaan tai mikään muu ei ole tavoittanut.
Uskon että tyttäresi elää toisessa olomuodossa ja hänellä on kaikki paremmin kuin ikinä osaisit kuvitellakaan.Hän haluaa sinun olevan onnellinen ja jatkavan elämääsi eteenpäin.Kaikki kyyneleet ovat kerran pois pyyhityt.