On taas kausi, kun voisi vain nukkua-
eilen sain havaita sen nukkumalla pommiin.
Puin juostessa, raivoskrabasin umpijäisiä autonikkunoita ja puikkelehdin aamuruuhkassa enkä myöhästynyt, kuin ehkä 5 minuuttia.
Pyytelin nolona anteeksi, häpeän myöhästymistä.
Loppupeleissä en tainnut edes olla myöhässä.
Join aamukahvia sairaalan kahvilassa ja huomasin pienen tytön,
suurinpiirtein Veeran ikäisen.
Muistelin Veeran vuosia kestänyttä sairastelua, tutkimuksia ja kokeita.
Lääkityksiä, seurantoja.
Kertoja Lapin keskussairaalan kahviossa.
Veeran piti saada aina pillimemuli ja pinkki munkki.
Tytön kasvot oli otsaa myöten vaaleanpunaisessa töhnässä, kun hän söi berliininmunkkiaan.
Tai siis sitä kuorrutusta-
muu osa jäi syömättä.
Veera oli reipas lääkärissä kävijä mutta myös pelkäsi hirveästi.
Joskus pelkkä korviin katsominen oli pitkän maanittelun takana.
Verikokeista puhumattakaan.
Välillä tyttö oli kuin neulatyyny, kun kokeita otettiin niin paljon.
Lisäksi kaikki eivät otossa onnistuneet vaan pari kertaa yritykset loppuivat siihen, että tyttö oli niin hysteerinen, ettei saanut henkeä.
Pelkäävä lapsi on jotain, mitä kukaan terve vanhempi ei kestä.
Kaikki se on lapsen parhaaksi, tiedät sen, mutta pahalta se silti tuntuu.
Lapsen hätä tarttuu sinuunkin.
Lopulta sairastelu ja sen myötä tutkimukset saatiin kuriin kita- ja nielurisaleikkauksen myötä.
Toimenpide meni hyvin, Veera oli sen jäljiltä kipeä mutta reipas.
Vietin yön osastolla tytön vieressä.
Huonona nukkujana yö oli lähinnä torkkumista.
Aamuyöllä heräsin huutoon.
Se huuto ei tullut huoneestamme, vaan jostain käytävältä.
Se huuto oli järkyttävä-
tuskainen ja hysteerinen.
Epätoivoinen.
Se oli huuto, joka purkautuu kun maailma ympäriltäsi pimenee ja aika pysähtyy.
Huuto, joka syntyy saat tietää jotain, mitä et ikinä haluaisi;
kun mitään ei ole tehtävissä.
Muistan, kuinka tarkistin, että johdot menivät oikeista kohdista ja, että tytöllä oli hyvä asento.
Katsoin tyttöä.
Pieni ja kalpea lapseni.
Kuuntelin rohisevaa hengitystä ja mietin, kuinka onnellinen sain olla, ettei hänellä ollut hengenvaaraa.
Minä en menettäisi häntä.
Onneksi sain elää sellaisessa luulossa.
Neljä päivää leikkauksesta Veera oli jo lähes oma itsensä ja kyseli koska pääsee hoitoon.
Energiaa pursuava, ylikierroksilla käyvä 4-vuotias piti kuitenkin pitää vielä aloillaan ja estää rasittamasta itseään.
Mahdotonta?
Ei.
Haastavaa?
Erittäin.
Olen jonkin aikaa ”kärsinyt” vauvakuumeesta mutta sysännyt asian aina pois.
Vielä ei ole aika.
Silti olen huomannut, että jokin minussa kaipaa äitiyttä.
Sitä, että saat hoitaa ja huolehtia.
Kai se on luonnollista mutta silti se tuntuu jotenkin hurjalta.
Vastahan Veera kuoli, enhän minä voi kärsiä vauvakuumeesta?
Yritänkö korvata Veeran?
En, en tietenkään yritä, tiedän sen.
Tänään olin ruokakaupassa ja havahduin siihen, että heijasin ostoskärryä kuin lastenvaunuja.
Pitääkö olla huolissaan?
Voi sinua , heijaa vaan 🙂
Minun mielestäni ei tarvitse olla yhtään huolissaaan: Kuuntele sydämen ääntä ja luota sydämen ääneen. Sydän kertoo kyllä, kun syli on valmis vastaanottamaan lapsen.
Toisen lapsen haluaminen ja äidin halu huolehtia ja hoitaa ei tarkoita Veeran korvaamista. Se on halua saada toinen lapsi elämään, pikkusisarus enkelisiskolle.
Niin valtavasti toivon, että haaveesi toetutuu. Sitten, kun sydömesi sanoo, että olet valmis.
Mikään tai kukaan ei korvaa Veeraa , eikä tarvitse . Syliisi kaipaa helliteltävää , ota rakkaudella vastaan pikkusisarus Veeralle ? Kaikkea hyvää ja onnea matkaan ❤ Ansaitset sylin täydeltä onnea !
Ihanaa ja täysin normaalia haaveilua☆ sisäänrakennettu hoivavietti se siellä nostaa ”päätään”. Anna tunteillesi vapaus ja asiat etenevät omalla painollaan. Veeran paikkaa ja muistoa ei voi kukaan viedä. Hänestä tulisi enkeli-isosisko♡ Lämpöä ja rakkautta elämääsi!
En yleensä kommentoi mihinkään mitään, mutta nyt haluan sinulle sanoa. Oman lapsen saaminen on hienointa ja kauneinta mitä toivoa. Se rakkaus pientä ihmistä kohtaan on jotain mitä ei voi korvata millään muulla.
Tietysti sinulla on oikeus tuntea ja haluta sitä edelleen. ? Sinulta se maailman tärkein on vielä kylmästi otettu pois. Kaikkea hyvää sinulle tulevaan. Blogisi on minulle hyvin merkityksellinen, ja toivon siitä jonkun ehkä joskus saavan tukea ja apua omaan vaikeaan tilanteeseen. Veera oli ihastuttava pieni tyttö.
Ihanaa lukea vauvakuumeestasi, siitä vaan. Ei uusi vauva korvaa milloinkaan Veeraa, mutta se on luonnollista tuntea kun sylisi on tyhjä ja vierelläsi on ihminen jota rakastat.
Olen menettänyt poikani 19 v. kuusi vuotta sitten. Tunnen tuskasi kuin omani. Tuska ja suru eivät helpota koskaan mutta niiden kanssa oppii elämään. Nyt olemme mieheni kanssa haaveilleet, että saisimme vielä kerran uuden mahdollisuuden iästäni huolimatta. Se on pelottavaa, koska menetin lapseni yllättäen ja äkillisesti. Kaipaan ja ikävöin poikaani, joka päivä hänen ääntään, läheisyttään, haleja ja keskustelujamme. Minusta tuntuu, että odottaminen ja uuden vauvan syntyminen olisi hyvin eheyttävää ja parasta mitä voisi tapahtua. Tunteistasi ei kannata huolestua. Uskon, että Veerakin haluaa, että jatkat elämää eteenpäin ja olet onnellinen ❤️
<3
Sitten kun lapsen aika on, olet valmis siihen. Eräs tuttavani menetti 2 lasta auto onnettomuudessa kauan sitten,nyt heillä on uudet lapset,suru on yhtä suuri onko 1 tai 2 lasta menetetty, uusi lapsi tuo sinulle paljon iloa jota tarvitset,kevät antaa myös sinulle uutta energiaa, jota toivon sinulle tosi paljon.