Heräsin aamulla voimakkaaseen ahdistukseen;
rintaa puristi, koko keho oli hiestä nihkeä.
Jälleen kerran keskityin hengittämään.
Uni oli kamala;
siinä minulle kerrottiin,
että Veeraa oli lyöty useasti ja suljettu palavaan autoon.
Sitten ammuttu.
Veera oli kuollut vasta ampumiseen.
Unessa koin suunnatonta tuskaa siitä kärsimyksestä mitä pikkuiseni oli joutunut tuntemaan.
Muistan kuinka yritin olla ajattelematta,
en pystynyt.
Kärsivä ja tuskainen, elämän ja kuoleman rajalla kituva lapsi palasi ajatuksiin yhä uudelleen.
Siihen myös heräsin.
Meni hetki, ennenkuin sain palautettua itseni tähän hetkeen,
tähän maailmaan.
Maailmaan, jossa osa unesta oli totta.
Niin hullulta kuin se kuulostaakin;
olin huojentunut.
Veera ei ollut kärsinyt,
Veera oli kuollut heti.
Tutkintaraportissa sanotaan, että tapahtumapaikkatutkinnan ja Veeran vammojen perusteella on todennäköistä, että ampuminen on tapahtunut Veeran siitä ennalta tietämättä.
Viime viikolla minulle tuli jälleen kerran tarve lukea poliisin tutkintapöytäkirjaa.
Olen lukenut pöytäkirjan niin monesti, että osaan sen melkein ulkoa
mutta silti luin sitä kuin etsien jotain.
Mitä, sitä en tiedä.
Luin rikospaikkatutkinnan raportin,
sen missä ja miten päin kumpikin ruumis oli.
Veeran ruumis eteisen oviaukossa, jalat eteisen suuntaan.
Pipo ruumiin vierellä.
Ruumiinavauksen suorittaneen oikeuslääkärin raportin,
sen kuinka laukaus on suuntautunut takaraivolta alaviistoon pään vasemmalle puolelle.
Kallo ja kaularanka pirstaleisesti murtuneet ja aivot sekä selkäydin laajasti repeytyneet.
Olen jo aiemmin ja useampaan otteeseen,
miettinyt tapahtumien kulkua, ampumissuuntaa ja luodin matkaa annettujen faktatietojen perusteella.
Niissä ei ole ristiriitoja mikä olisi järkevä selitys pohdinnoilleni.
Kaikki on ns. selvää mutta silti aivan kuin tarkistaisin, epäilisin tai kyseenalaistaisin niitä-
ammattilaisten antamia faktatietoja.
Kuulostaa siltä, kuin yrittäisin ratkaista suurta mysteeriä.
Mieleni ehkä yrittääkin-
ja tottapuhuen tiedän mitä.
Jokin aika sitten pohdin jälleen luodin kulkua;
jos se on tullut ulos pään vasemmalta puolelta, on pään täytynyt olla käännettynä oikealle.
Tarkoittaako se, että Veera on nähnyt isänsä tähtäävän häntä?
Onko hän tiedostanut laukauksen?
Kerroin teoriastani sekä isälleni, että Koolle,
molemmat tietävät aseista ja niiden toiminnasta.
Molemmat myös kumosivat teoriani.
Arvelivat, että luodin voima on voinut heilauttaa päätä
ja siinä vaiheessa kun laukauksen ääni kuuluu,
on luoti mennyt jo.
Uskoin heitä.
Välillä kuulostaa omaankin korvaan, että olen sekoamassa.
Tutkintaraportissa sanotaan myös jotain, mikä on aivan varmasti luonteeni ja persoonani tuntien perimmäinen syy kaikkiin ajatuksiini;
täysin varmaa tapahtumakulkua talossa ei kuitenkaan voida selvittää, koska molemmat osalliset ovat menehtyneet.
Minulla, kellään, ei ole varmaa, vedenpitävää tietoa siitä, että Veera ei ole tiennyt mitään ja se on juuri se syy kaikkiin pohdintoihini.
Juuri siksi mieleni tekee edelleen omaa tutkintatyötään;
saadakseen varmuuden siitä ettei Veera tiennyt mitään.
Valitettavasti se on varmuus, jota se ei koskaan tule saamaan.
Yksi päivä itkin Veeraa. Itkin niin mahdottomasti vaikken edes tuntenut häntä. Mietin ja jossittelin asioita. Olisiko hän ollut menossa hakemaan autosta reppuaan kun oli suunannut ovelle ja tällöin isä teki tekonsa. En tiedä uskotko taivaaseen tai enkeleihin, mutta siinä itkun keskellä minulle tuli yhtäkkiä rauhallinen olo kun pyysin enkeleiltä lohdutusta. Johonkin on pakko uskoa tässä pahassa maailmassa. Ettei kaikki pääty kuolemaan. Kiitos kun kirjoitat blogiasi avoimesti, olen miettinyt juuri usein mistä Veera löydettiin. Mikään ei tuo Veeraa takaisin mutta onneksi hän elää aina sinun ja meidän muistoissamme ja mielessämme. Hän varmasti tanssii enkeleiden kanssa.
<3 Lämmin halaus täältä päin
Minä uskon Veera. Ei. Ole. aavistanut mitään siihen viitaa vieressä oleva pippo uskon Veera on ottanut pippon päästään. Menesään. Sisälle.
Ja. Uskon, myös Veera ei ole aavistanut mitään pahaa tai, Veera ei ole nähnyt isän. On ladannut kiväärin. Auton vieressä koska uskon. Ase. Ladattu, ulkona siihen viitaa. Kiväärin kiikarin suojat auton vieressä. Siis, uskon. Veera. On täysin tietämätön kaikesta
Pohdin tässä vain sitä asiaa, että miten ikinä selviäisin samasta tilanteesta. Olen autistinen ja tyttäreni on minulle kaikki. Välillä kuitenkin haluan hänestä eroon hetkeksi jotta voin olla hyvä vanhempi ja levätä. Tarvitsen ihmisistä taukoa latautuakseni.
Kuitenkin jos ajattelisi tuota kaikista pahinta, niin kaikki läheisten fyysinen läheisyys ahdistaisi, haluaisin olla yksin, ja toisaalta haluaisin siihen jonkun ihmisen. En tiedä mikä tarkoitus tällä kommentilla on. Ehkä millään ei ole tatkoitusta. Voimia ja rakkautta kaikille ?
Satuin lukemaan postauksesi juuri tänään, kun mielessäni pyöri omaan elämääni liittyen samanlaisia kysymyksiä. Kysymyksiä toisen kuolemasta, joihin ei koskaan tule saamaan vastausta.
On raivostuttavaa joutua miettimään tällaisia asioita. Miten voi päästä yli, miten hyväksyä, ettei koskaan saa tietää totuutta. Toivon sinulle voimia. Aina välillä tähdet tuikkivat ja tuovat terveiset taivaasta..
Hyviä unia,ja rauhaa sinulle pyydän Mari ???