Vuosia sitten olin nuorten kanssa Helsingissä reissussa, jonka kohokohta oli Uusi lastensairaala- konsertti.
Se oli aikaa, kun Lohtu-biisi oli nyrkki, joka repi sydämen rinnasta ja puristi sitä.
Äsken olin ajelemassa kotiin, kun kuulin tuon kappaleen pitkästä aikaa.
Muistan, kuinka silloin ajattelin miten koskaan kestäisin, jos Veera sairastuisi vakavasti.
Ja etten ikinä selviäisi, jos menettäisin hänet.
Moni sanoo samoin.
Monesti keskusteluissa koskien lapsen kuolemaa, tulee esille lause;
minä en ikinä selviäisi / miten tuollaisesta voi koskaan selvitä.
Se on luonnollinen tapa ajatella niin kauan, kun ei ole joutunut kohtaamaan sitä pahinta mahdollista.
Niin minäkin (ja tiedän, että moni muu) luulin-
minä en selviäisi.
Mutta tässä sitä ollaan, hengissä. Järjissäkin, ainakin omasta mielestä.
Ja tähän on hyvin yksinkertainen syy;
olen hengissä, koska ei ole ollut vaihtoehtoja.
Tai on;
yrittää jatkaa elämää tai kuolla.
Olisi naiivia, jos väittäisin etten olisi miettinyt kuolemaa ja sen mukanaan tuomaa helpotusta. Armahdusta.
Minun tyttäreni ammuttiin kuoliaaksi-
totta hitossa minäkin olen ajatellut kuolemaa.
Välillä olen jopa toivonut sitä, miettinyt keinoja.
Etsinyt itselleni sopivaa kuolemistapaa.
Kuulostaa varmasti ihan sekopäiseltä mutta nuo ajatukset kuuluu asiaan.
Pääasia on siinä, ettei niitä ole toteuttanut.
Olen varmasti ainakin kerran jos en useamminkin, maininnut ne minulle kirjaimellisesti elintärkeät voima-ajatukset.
Ne ajatukset ovat juuri niitä, jotka voittavat kuolemanajatukset, auttavat sinnittelemään elämänsyrjässä kiinni silloin, kun kuolema tuntuu ainoalta hyvältä ajatukselta.
Uskoisin, että niitä omia voima-ajatuksia on jokaisella, joka on päättänyt jatkaa elämää lapsen kuolemasta huolimatta.
Mikään voima maailmassa ei tuo Veeraa takaisin.
Veera odottaa minua siellä jossain ja juuri sinä ihanana pikkutyttönä, jollaisena hänet menetin.
Minun tehtäväni on kertoa Veeran tarinaa.
Jos nyt luovuttaisin, ex-mieheni voittaisi lopullisesti.
Nämä ovat minun voima-ajatuksiani ja niiden ansiosta olen elossa.
Niihin tukeutumalla olen jaksanut päivästä toiseen, viikosta viikkoon ja huomaamattani antanut sen kuuluisan ajan parantaa.
Ihminen on uskomaton systeemi-
halutessaan se pystyy asioihin, joihin ei olisi koskaan uskonut pystyvänsä.
Minä halusin vielä elää ja olla onnellinen, kaikesta huolimatta.
Se oli haave, jonka en koskaan uskonut toteutuvan, olinhan menettänyt niin paljon.
Minulla on ikävä Veeraa, ihan hirveä ikävä.
Illalla muistelin yhteisiä hetkiämme ja itkin hiljaa peiton alla.
Edelleen kysyn, miksi kaiken piti mennä näin.
Mutta silti, joka kerta kun tulen illalla väsyneenä töistä kotiin ja Koo halaa ja kysyy miten päiväni meni tajuan sen.
Kaikesta mukana kulkevasta surusta huolimatta, minun haaveeni toteutui.
Minä olen onnellinen.
Minä elän.
Voimia ja niin paljon rakkautta elämääsi kuin maailmasta ikinä löytyy <3
Voi kuinka iloinen olen sinun sanoistasi, kerrot olevasi onnellinen ja se kantaa sinua eteenpäin. Vielä niin monta, monta kertaa tulee ikävä, mutta uskon että aina siihen löytyy ”lääke” ja huomaat ajattelevasi kuinka hyvin kaikki on. <3
Terve ihminen elää juuri noin, tietämättään, voi vain huomata, minä selvisin. Olet oikeasti terveen kirjoissa, Veera on elämässä, muistoissa, mutta sinä elät.
Nuo kirjoittamasi neljä voima-ajatusta ovat todella hienoja! Erityisesti tuo viimeinen. Älä luovuta ikinä, sehän olisi sama kuin hyväksyisit ex-miehesi ruman teon. Jaksamista sinulle.
? Paljon siunausta elämääsi Mari,ja kaikkea kaunista,sitä ovat myös muistosi Veerasta – hän on sydämessäsi aina ????
Elämäsi suurimman surun ja menetyksen keskellä olet voittanut Ex-puolisosi, taistellen takaisin kiinni elämään ja suorittanut tärkeää tehtävää kertoen sinun ja Veeran tarinaa. Edes kuolema ei tule väliinne, vaan tekstejä lukiessani tunnen aina tyttäresi kanssasi käsikkäin. Olet ansainnut olla onnellinen. Älä koskaan ajattele, että se loukkaisi suruprosessia. Vaikka olisit hetken onnellinen, ei Se vie Veeraa pois sydämestäsi.