”Äiti!”
Havahduin eilisen päiväunesta ääneen ja tuntui, että sydän pysähtyi hetkeksi.
Veera?
Ääni toistui ja tajusin sen kuuluvan kodimme läheiseltä leikkikentältä.
Vaikka tiedän realiteetit, oli pettymys valtava.
Ei se ollut minun Veerani.
Ei tietenkään ollut,
minun Veeranihan on kuollut.
Minun pieni, viaton Veerani.
Itku puristi rintaa, tuli valtava ikävä.
Siitä on 437 päivää, kun minua on viimeksi kutsuttu äidiksi.
Yhtä pitkä aika on siitä, kun näin Veeran viimeisen kerran.
437 päivää.
Tuntuu niin käsittämättömältä-
vastahan kaikki kamala tapahtui.
Vastahan Veera kuoli.
Lause kaikuu vieläkin epätodellisena.
Viime yönä näin unta, jossa sain Veeran luokseni.
Tiesin kokoajan, ettei hän jäisi.
Pian hänet otettaisiin jälleen minulta pois.
Kävimme unessa mummolassa-
mummo ja ukki ja tädit olivat paikalla.
Leikimme pihalla, koirat juoksivat ympärillä.
Veera nauroi, kaikki olivat onnellisia.
Olimme Veeran kanssa myös jossain tapahtumassa, missä oli myös Veeran ystäviä.
Oli myös eräs ihan erityinen ystävä äitinsä, minun ystäväni, kanssa.
Kysyin unessa, haluaako Veera mennä moikkaamaan ystäväänsä?
Halusi tietenkin.
Siellä he istuivat vieretysten, ystävykset-
katsoivat nurkassa esiintyvää pandaa.
Eivät puhuneet, olivat vain.
Hetken yhdessä.
En muista unesta enempää mutta herättyäni jäi outo olo.
Jotenkin rauhallinen.
Hyvä.
En edelleenkään usko enteisiin tai vastaaviin mutta tuo uni muistutti jäähyväisiä.
Vuosi surumatkaa oli takana-
ehkä Veera kävi sanomassa heipat tärkeimmilleen ja sitä kautta kannusti jatkamaan eteenpäin, kohti tulevaa.
Uuteen elämään,
uusine kokemuksineen ja tapahtumineen.
Uuteen vuoteen.
Eräs päivä tajusin, että ei kulu päivääkään, etten miettisi Veeraa.
Ei päivääkään.
Pelkään, että joskus koittaa päivä, etten mieti häntä kertaakaan.
Ajatus tuntuu ihan kamalalta,
ahdistavalta.
Tiedän silti sen olevan väistämätöntä,
jonain päivänä aika tekee tehtävänsä.
Niin kuuluu tapahtua.
Minusta se tuntuu unohtamiselta vaikka tiedän ettei se sitä ole.
Se on oppimista elämään asian kanssa.
❤❤❤?
❤
Minusta on lohdullinen ajatus että aina kun näen unta rakkaista jotka ovat jo menneet niin tiedän että silloin he tulevat tervehtimään minua tarkoituksella uniin, olo on usein haikea mutta lämmin❤️
On aivan luonnollista, että tulee aika jolloin et muista joka päivä Veeraa kun aikaa kuluu. Ei se ole unohtamista, eikä sinun tule itseäsi tuomita että olisit huono äiti. Luoja on kaiken tehnyt niin, tulee aika surra, kaivata, ikävöidä. Tuntea välillä, että sydän revitään irti rinnasta ikävästä. Kyllä Veera haluaa nähdä äitinsä nauravan ja olevan onnellinen, kaiken tämän hän kyllä näkee.
❤
Hej!
Voimia,voimia sinulle vahva nainen. Voisitko ajatella ottaa yhteyttä meedioo istuntoon,moni on saanut hyvää palautetta ,ja voimia jaksaa eteenpäin ja ymmärrystä. Enkelten suojelua ja siunausta sinulle,vahva nainen.
Ei missään tapauksessa meedioon,meediot ovat saatanan palvojia, olen nähnyt heidän pimeät teot, he asuivat naapurissa, heidän kauheuksia en halua tässä kertoa. He puhuvat valheita ja käyttävät hyväkseen ihmisen surua, jos ketä on kohdannut suru.