Pieni ihmeeni.
Hento keijukaiseni, takkutukkainen menninkäiseni.
Sädehtivä prinsessani, lumoava balettitanssijani.
Rakas tyttäreni.
On vieläkin niin vaikeaa ymmärtää, ettet ole täällä.
Etten voi halata sinua, pitää kiinni pienestä kädestäsi.
Kuulla ääntäsi, nähdä tuikkivia silmiäsi.
Antaa suukkoa otsallesi.
Kuiskata korvaasi, kuinka paljon rakastan sinua.
Kaipaan sinua niin valtavan paljon.
Niin paljon, ettei sitä voi sanoin kuvailla.
Joka hetki.
Tekisin mitä vain, että saisin sinut takaisin – että kaikki olisi niin kuin ennen.
Kaikki olisi hyvin.
Elämä ilman sinua on niin tyhjää ja pimeää.
Merkityksetöntä.
Sinä toit elämääni merkityksen.
Sinä toit valon.
Rakkauden.
Tiedän, että elämääni tulee vielä merkitys ja valo.
Tällä hetkellä ne ovat kuitenkin vielä poissa.
Kuolleet.
Ne kuolivat sinun mukanasi.
Mutta rakkaus ei kuollut.
Rakkaus sinuun ei kuole koskaan.
Minulla on niin hirveä ikävä sinua.
Rakastan sinua aina – enemmän kuin taivaalla on tähtiä.
Hyvää syntymäpäivää pikkuiseni.
Voi rakkaus, onnea pienelle enkelille. ❤️ Seuraan sinun suruasi niin täällä, kuin Käpy-ryhmässäkin. Itselläkin kaksi enkeliä, pienempiä vain kuin sinun. Voimia tähän päivään ja tulevaan. ?
Jotain olisin halunnut sanoa jo aiemmin mutta edelleenkään en tahdo löytää sanoja…
Ei tuollaista pitäisi kenenkään kokea.
Valtavasti voimia! ❤️
❤
?Voimia Äidille?
Vaikka lähdit läheltäni
et mennyt mihinkään.
Vaikka loittonit luotani
jäit silti minuun,
muistoina, elettyinä tuokioina,
päivinä ja vuosina,
jotka sain kanssasi jakaa.
-Sinikka Hautamäki-
❤️ Ei ole sanoja.
❤
Ei voi käsittää. Sitäkään en käsitä miten Sinä jaksat! ❤ ..hartaasti vain toivon, että Sinä jaksat ja selviät ❤ Olkoon kaikki voimat Sinun puolella ja tukena!!
https://m.youtube.com/watch?v=LJTL6oL1oM0
Tämä laulu oli ja on minulle tärkeä, kun menetin esikoispoikani kohtukuolemalle 40rv. Toivon sinulle voimaa raskaassa surutyössäsi♥️
Niin kaunis kuva, ja kaunis tapa vaalia muistoja ♡ Voimia jokaiseen hengenvetoosi, hetkeen, päivään, elämään ♡
Kun olis keino millä voisin sinun surua ja taakkaa keventää, niin sen käyttäisin. Olet Mari usein mielessä. Toivon sinulle hirmuisesti voimia.
Suloinen Veera kannatelee sinua pilven reunalta. Usko siihen ❤️
Mitään järkevää tai lohduttavaa sanottavaa en keksi vaikka kuinka yritän miettiä. Kaikki tuo kokemasi on niin kaukaista tällaiselle kuka ei ole samaa itse kokenut. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan oman lapsen kuolemaa missään vaiheessa. Voimia jokaiseen hetkeen. Uskalla raskastaa ja olla rakstettu, kun olet siihen valmis ja usko jälleen näkemiseen ?
❤️ Reissun aikana en ole ennättänyt kurkistaa päiväkirjaasi päivittäin. Luin tämän vähän myöhässä, silti taivaalle kuiskaten ”hyvää syntymäpäivää!” ❤️?
❤️
Hei Mari, löysin blogisi tänään ja luin yhdellä istumalla. Luin ja itkin, ja vaikka en varmasti pääse lähellekään sinun tunteitasi tai ymmärrystä siitä, mitä kaikkea olet käynyt (ja edelleen käyt) läpi, niin elävä kirjoitustapasi tekee ne hyvin todentuntuisiksi. Kirjoitat niin taitavasti, kauniisti, Veerasta, elämästä ja kuolemasta. Sinulla tosiaan on lahja ja toivon, että jatkat kirjoittamista ja että siitä on sinulle terapeuttista apua. Olet rohkea ja voimakas. Sinä selviät. Sinä olet hyvä äiti. Toivon sinulle monia kevyitä hetkiä sinne raskaiden lomaan!
Hei Mari!
En tunne sinua, mutta joissakin lukijoiden vastauksissa nimesi on mainittu, siksi käytän sitä aloituksessani.
Löysin blogisi viime yönä ja eihän sen lukemista voinut jättää kesken.
En suoraansanoen osaa sanoa mitään, mikä auttaisi sinua. Voin vain kiittää, että saan lukea ajatuksiasia ja tuntemuksiasi. Toki, jos totta puhutaan, meistä kukaan ei tietenkään haluaisi lukea tällaisista kokemuksista, koska me kaikki luonnollisesti toivomme, ettei tapahtuma olisi totta.
Oma äitini menetti 2v 3kk lapsensa auton alle, äitini silmien edessä. Nyt tapahtumasta on jo 56 vuotta ja äitini on 87 vuotias. Hän on selvinnyt hengissä kokemastaan ja on elänyt hyvän elämän suuresta traumastaan huolimatta. Olen siis vain kuullut koko ikäni äidin kertomuksia kokemuksestaan ja luonnollisesti tapahtuma on jättnyt minuunkin ja tunne-elämääni jälkensä, vaikken onnettomuuden tapahtuma-aikaan ollut vielä syntynyt. Yritän tällä sepustuksellani kaiketi kertoa, että minulla on onnettoman pieni kokemuspohja lapsensa menettäneen vanhemman elämästä.
Kuten moni muukin on todennut, ajatuksiasi lukiessani tuntuu, että sydän repeytyy rinnasta ja tulee paha olo. Hienoa, että teet sitä, minkä koet auttavan itseäsi eli mm. kirjoitat tätä blogia.
Lähetän rukouksia ja tiedän, että oma suloinen tyttösi on vierelläsi, aina. Niin se vaan menee, minä uskon niin.
Koita jaksaa taistella.
Suloinen Veera <3
Ihana Mari <3
Ei ole sanoja, on vain tunne.