Minulla ei ole sanoja.
On vain suunnaton, viiltävä ikävä.
”Niin kuin orvokit nää maahan juurtuneet,
kiinni sinussa mä kasvoin elämään.
Olit voimani ja minkäs sille teet,
nyt mä juurrun tähän ikävään.
Kaikki minussa kuin vaiti valittaa,
valos sammuttua eksyin hämärään.
Ja kun sinua en nähdä enää saa,
niin mä juurrun tähän ikävään.
Kastan kukkaset ja sulle puhelen,
ja on aivan niin kuin jotain vastaisit.
Tätä kenellekään kertoa voi en,
ymmärtää sen vain nuo pienet orvokit.
Lintu lohdutusta laulaa jossakin,
minä tahoisin niin sinut takaisin.”
(Johanna Kurkela – Juurrun tähän ikävään)
Minulla on niin kova ikävä sinua, pikkuiseni.
❤ ”Puoltakaan, en sun kivustas voi tietää. Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää…” ❤ Toivon sydämestäni sinulle voimaa selviytyä eteenpäin. Muistot auttavat sinut päivästä seuraavaan. Takerru niihin, kun suru ja ikävä yrittävät hukuttaa. Olet ajatuksissa ❤
❤?❤?
Koeta jaksaa.. ❤️
Päätä tänäänkin, että jaksat. ❤️
Nyt on aika surulle. Kylve siinä, hukuttaudu siihen sillä se on tarpeen. Mutta kun aika tulee niin nouse ylös ja käännä katseesi uuteen. Et koskaan voi unohtaa mutta voit ottaa rinnalle uusia mahdollisuuksia, uuden elämän. Onnea siihen. ❤
Toivon sinulle paljon voimaa ja jaksamista. Olette ajatuksissa.
Rakas Mari, vain päivän matkan kerrallaan.
Sydän särkyy näistä sanoista. Kovasti voimia tähän suunnattoman raskaaseen matkaan. 🙁
Voimia, voimia, voimia. Ei tässä oikein muuta osaa sanoa. Niin epäreilua oli tuo mitä jouduit kohtaamaan.
Voimia sinulle. En voi kuvitella, kuinka kamalaa on lapsen menetys. Itse elin lähes yhtä pelottavassa suhteessa ja sain poikamme 11v sitten. Lähtöämme ennen en uskaltanut ajatella, mitä tapahtuu, kun lähden. Hän tietysti sai tapaamisoikeuden poikaansa ja manipuloi joka reissulla häntä. En saanut yksinhuoltajuutta, koska lapsen paras kuulemma on molemmat vanhemmat. Jaa-a alkoholin suurkuluttaja oli hyvä vanhempi… Nykyään hän on raitistunut, mutta narsisti edelleen ja minä olin se hirviö…