7 vuotta sitten tänä päivänä oli Veeran laskettu aika.
Veeralla ei eläessään ollut koskaan kiire mihinkään ja tyttöä sai aina odottaa.
Hän oli kaikkialla kyllä ensimmäisenä, mutta myös viimeisenä.
Syömässä, lähtemisessä, pukemisessa.
Kaikessa.
Veera ei hidastellut ilkeyttään, vaan tyttö oli vain rauhallinen.
Teki kaiken omassa tahdissaan.
Monesti, varsinkin arkiaamuisin hoitoon ja töihin lähtiessä hoputin häntä, mutta tyynenrauhallinen tyttö vain tuumasi:
”Ei toista saa hoputtaa”
Valitettavasti joskus oli pakko ja hoputtaminen sai tytön hermostumaan.
Minulla meni kauan ymmärtää, että Veera tarvitsi vain oman aikansa kaikkeen – se oli osa hänen luonnettaan.
Ei Veeralla ollut kiire syntyäkään – neiti syntyi viikko lasketun ajan jälkeen.
Pelkäsin koko raskausajan.
Olin niin kauan toivonut raskautta, että kun se viimein tapahtui pelkäsin kuollakseni menettäväni sen.
Pyrin tekemään kaiken oikein, sääntöjen ja suositusten mukaan.
Hermoilin itseni raunioksi, en ottanut minkäänlaisia riskejä.
En voinut menettää lasta, jonka viimeinkin olin saamassa.
Raskauden jälkeen pelkäämiseni jatkui.
Olin ylitarkka tytön suhteen – jopa ylisuojelevainen.
Kiikutin hänet lääkäriin pienistäkin asioista kuulemaan, että pelkäsin ja hermoilin turhaan.
Pelkäsin ja hermoilin silti.
En edelleenkään ottanut minkäänlaisia riskejä.
En voinut menettää lasta, jonka viimeinkin olin saanut.
Koko Veeran elinajan tein kaikkeni suojellakseni häntä, ettei hän loukkaisi itseään tai ettei hänelle sattuisi mitään pahaa.
Ja silti jotain todella pahaa tapahtui.
Se kertoo, että vaikka varautuisi kaikkeen, se ei riitä.
Ei voi pitää kaikkia lankoja käsissään, aina on joku joka voi saada otteen jostain langasta.
Joku, joka otteellaan saa suojeluksen tuntumaan merkityksettömältä ja vajaalta.
Minä yritin suojella.
En koskaan ottanut riskejä.
Ja silti menetin lapseni.
Kirjoitat todella kauniisti. Itken lähes joka kerta, kun luen blogiasi. Älä lopeta kirjoittamista. ❤
Mari en voi mitenkään käsittää, miten joku ihminen voi tappaa toisen ihmisen kosto mielessä. Saatikka, kun kyseessä on se kaikkista rakkain ja tärkein, oma lapsi.
Voimia sinulle tähänkin päivään.
Voimaa, paljon voimaa toivon sinulle ❤️❤️❤️
Sinä teit kaikkesi suojellaaksesi tytärtäsi. Et olisi voinut tehdä enempää. Joku muu päätti toisin.
Siitä kaikesta suojeluksesta mitä olet elämäsi aikana Veeralle antanut, on hän ikuisesti kiitollinen. Ja sitä ei voi kukaan viedä pois.