Kauan sitten minä rakastuin.
Rakastuin korviani myöten ja hyvin nopeasti.
Olin vasta 19-vuotias, eli hyvin nuori.
Ja naiivi.
Olen aina ollut hyvin sosiaalinen, viihtynyt ihmisten kanssa.
Minulla on ollut paljon kavereita, naisia ja miehiä.
Ei ollut kulunut edes vuotta yhdessäoloa, kun aloin pistämään merkille, että silloinen puolisoni halusi tietää paljon.
Missä menen, kenen kanssa ja mitä teen.
Minusta se oli suloista huolenpitoa.
Koskaan hän ei kertonut minulle omista menemisistään, mutta se ei haitannut minua.
Minulle riitti, että hän rakasti minua.
Myöhemmin puolisoni vaati minua lopettamaan yhteydenpidon tiettyihin ihmisiin – he olivat hänen mielestään minulle huonoa seuraa.
Näihin ihmisiin kuuluivat useat naispuoliset sekä kaikki miespuoliset kaverini.
He olivat kavereitani, ystäviäni.
Muistan, kuinka istuin sohvalla ja poistin heidän yhteystietonsa puhelimestani.
Puolisoni vahti vieressä.
Mitä pidemmälle aika kului, sitä pahemmaksi tilanne muuttui.
Ja mitä pahemmaksi tilanne muuttui, sitä sokeampi minusta tuli.
Suhteen myötä kasvoin pikkuhiljaa kieroon.
Kaikki suhteessamme oli minulle normaalia – niin kaiken kuuluikin olla.
Muiden parisuhteet, ne jotka olivat todellisuudessa normaaleja ja terveitä, olivat minun silmissäni outoja.
Vääriä.
En tajunnut, että väärä ja sairas parisuhde olikin minun oma parisuhteeni.
Harvoin, kun tapasin niitä muutamaa ystävää jotka minulla oli jäljellä, seurasi ahdistava kuulustelu.
Missä? Miten? Miksi? Kenen kanssa? Oletko varma?
Miksi minusta tuntuu, että valehtelet minulle?
Vastasin rehellisesti, mutta vastaukseni oli aina väärä.
Puolisoni tiesi mielestään paremmin.
Hänellä oli oikea vastaus, ja se oli myös ainoa, jonka hän hyväksyi.
Puhelimeni hän tarkisti joka ilta.
Tiesin sen, vaikka hän kielsi tehneensä niin – valehteli minulle päin naamaa.
Hän kielsi asian, vaikka istui sohvalla puhelimeni kanssa viestejäni ja puhelutietojani selaten.
Ei hän mitään tarkastanut, mutta minulla oli selvästi jotain salattavaa, kun minun piti ajatella niin.
Minun piti selittää, miksi pukeuduin kuin pukeuduin, miksi meikkasin.
Miksi laitoin hiukseni.
Miksi juuri nyt, kenen takia minä laittauduin, aika outoa, kun en yleensä koskaan laittautunut.
Jos kaupassa tuli miespuolinen henkilö vastaan ja tervehti, tiesin mitä kotona seuraisi.
Mistä tunsin hänet? Miksi hänellä oli sellainen ilme? Miksi hän katsoi niin pitkään?
Mitä jätät kertomatta?
Jos kävin yksin kaupassa ja inhimillisesti unohdin tuoda jotain, oli sillekin syy.
Kenet tapasit kaupassa? Kuka sai ajatuksesi niin sekaisin, että unohdit?
Et sinä ennenkään ole unohtanut, mitä nyt tapahtui kun unohdit?
Lopulta pelkäsin käydä kaupassa – yhdessä ja yksin.
Alkoholi toi omat ongelmansa – ei ollut olemassa vain yhtä saunaolutta.
Illan myötä minusta tuli itsekäs ja oksettava huora, jonka elämän tärkeimpiä asioita on jakaa ja ajatella itseään sekä pilata muiden elämä.
Pilata hänen elämänsä.
Muistan, kuinka kerrankin seisoin eteisen oviukossa ja itkun kanssa pyysin häntä jäämään, rauhoittumaan.
Puhumaan.
Hän tarttui minua ranteesta ja riuhtaisi minut tieltään sellaisella voimalla, että ranteestani kuului raju rusahdus.
Kaaduin lattialle ja muistan, kuinka minuun sattui.
Sitä paremmin muistan hänen ilmeensä.
Se huokui inhoa.
Aamuyöllä havahduin hatarasta unesta, en koskaan nukkunut hyvin, kun puolisoni oli poissa.
Kuuntelin, tiesin mitä tapahtui.
Kun hän nukahti, minä nousin ylös.
Siivosin oksennukset ja tarkistin keittiön.
Jos en olisi jokaisen hänen baarireissun jälkeen tarkistanut keittiötä, olisi kotimme palanut jo monta kertaa päälle jätetyn hellan vuoksi.
Jokaisena alkoholin käyttöä seuranneena aamuna hän rukoillen pyysi minulta anteeksi ja etten jättäisi häntä.
Lupasi muuttua, jos minä lupaisin jäädä.
Tottakai minä lupasin jäädä.
Minähän rakastin häntä.
Joka kerta uskoin uudelleen, että asiat muuttuisivat.
Mehän rakastimme toisiamme.
Päätimme yrittää lasta.
Yritimme ja yritimme.
Olin epätoivoinen, miksen tullut raskaaksi? Se oli ainut asia mitä halusin.
Puolisoni ehdotti, että kävisin tekemässä sukupuolitautitestit.
Olinhan voinut jollain reissullani saada taudin, joka oli heikentänyt mahdollisuuttani tulla raskaaksi.
Se tuntui pahalta. Se tuntui niin pahalta, että itkin hänen sanomaansa monta päivää.
Miten sanat voikaan satuttaa niin lujaa?
Vuoden yrittämisen jälkeen tein positiivisen raskaustestin.
Olin haljeta onnesta, suurin toiveeni oli viimein toteutumassa.
Esittelin testiä onnenkyyneleiden kanssa puolisolleni.
Hän ei edes vilkaissut testiä, hymähti vain.
Hän putsasi silloin asetta.
Kornia, eikö?
Ensimmäisen ultrauksen jälkeen istuimme autoon ja minusta tuntui, etten pysy paikoillani.
Olin niin valtavan onnellinen.
Meille tulisi vauva, meistä tulisi perhe!
Puolisoni selasi kalenteria ja kysyin mitä hän tekee.
Hän kuulemma tarkisti, voiko vauva lasketun ajan perusteella olla edes hänen.
Se valtava onnellisuus vaihtui siihen, että nieleskelin pahan mielen kyyneliä.
Veeran syntymän jälkeen kaikki meni hetken aikaa hyvin, olimme onnellinen perhe, eikä puolisoni epäillyt minua niin paljoa.
Ei hänen tarvinnut, olinhan vauvan kanssa kotona.
Kaiken lisäksi olin sen näköinen, ettei kukaan minua huolisi edes.
Kerran kysyin puolisoltani, miksi hän ei koskaan sano minua kauniiksi?
Ei kuulemma voi, minä vain ylpistyisin ja lähtisin esittelemään itseäni muille miehille.
Veeran ollessa 3-vuotias muutimme taloon, jonne Veeran elämä myös lopulta päättyi.
Nyt kaikki muuttuu, muistan ajatelleeni.
Ja kaikki todella muuttui – pahemmaksi.
Kaikki mitä tein, oli väärin.
Katsoin vääriä, pettämistä ihannoivia ohjelmia ja kuuntelin sekä soitin pettämisestä kertovia kappaleita.
Käyttäydyin väärin, aina epäilyttävästi.
Näytin väärältä, laittauduin joka aamu muiden miesten takia.
Saan herkästi mustelmia ja ne olivat tietenkin aina jälkiä jostain likaisesta touhusta.
Minun täytyi pystyä selittämään kaikki, myös sellaiset mihin en yksinkertaisesti tiennyt vastausta, kuten renkaanjäljet risteyksessämme – kuka täällä on käynyt?
Vastaukseni ei koskaan ollut hyväksyttävä.
Minä olin syyllinen kaikkeen, en tehnyt mitään oikein.
Olin itsekäs, halusin vain satuttaa muita.
Arvomaailmani oli väärä, kaikki minussa oli väärää.
Puolisoni käytös minua kohtaan vei kaiken itseluottamukseni ja -kunnioitukseni.
Itsetuntoni.
Olin huono ihminen, huono äiti.
Olin paha.
Lopulta aloin itsekin uskoa niin.
Lopulta olin niin hermostunut, ahdistunut ja peloissani, että mietin tarkkaan valmiiksi mitä sanon tai teen ja toivoin niiden olevan oikein valitut.
Eivät ne koskaan olleet.
Purin pelkoani ja ahdistustani pesemällä käsiä.
Pesin niitä niin paljon ja niin kuumalla vedellä, että käsieni ylin ihokerros paloi.
Pesin verta valuavia käsiäni – se sattui niin paljon, että itkin.
Mutta en voinut lopettaa, se kipu oli oikein minulle.
Minähän olin paha.
Tein kaikkeni näyttääkseni kuinka paljon rakastin häntä, mutta mitä enemmän niin tein, sitä pahemmaksi puolisoni silmissä muutuin.
Minulla ei ollut enää mitään muuta kuin Veera.
Se pieni ihmeeni oli ainoa syyni elää, hänestä sain ne vähäiset jäljellä olevat voimani jaksaa päivästä toiseen.
Hän oli ainoa, mitä minulla oli jäljellä elämästä.
Ero kävi mielessäni usean vuoden ajan, mutta sivuutin sen aina.
Tiesin, kuinka huonosti voin suhteessa, mutta enhän minä voinut lähteä.
En voisi tehdä niin tyttärelleni.
Ainoastaan huono ja itsekäs äiti hajoittaa tyttärensä perheen itsensä takia – niin puolisoni aina sanoi ja minä uskoin häntä.
Eräänä päivänä, jonkun riidan yhteydessä tajusin sen, ettei asiat voi jatkua niin.
Ei asiat muutu, ne vain pahenevat koko ajan.
Minun vointini pahenee.
En halunnut, että Veera oppisi perheen ja vanhempien suhteen olevan sellainen.
Sellainen, jossa äiti on säikky, hermostunut ja varpaillaan.
Sellainen, jossa äiti pelkää.
Keräsin viimeiset rohkeuteni sekä voimieni rippeet ja lähdin.
Pahuuteni ex-puolisoni silmissä moninkertaistui.
Minä olin itsekkyyteni takia valmis pilaamaan viattoman lapsen elämän, tuhoamaan hänen perheensä.
Hän sanoi, että aiheuttaisin tyttärellemme vähiten kärsimystä kuolleena.
Hänen mielestään olin niin paha, etten ansaitsisi elää.
Ex-puolisoni oli hyvä isä ja hän rakasti tytärtään.
Tiedän sen, niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin.
Siksi tein hänelle selväksi, että hänen ja Veeran välit eivät muutu mihinkään.
Halusin, että tyttö saa olla molempien kanssa yhtä paljon ja siksi meillä oli viikko/viikko-järjestely.
Yritin sopia kaikesta reilusti ja toimia yhteistyössä, ex-puolisoni ei halunnut edes yrittää.
Tapahtumaa edeltävät kuukaudet ex-puolisoni lähetteli minulle viestejä aamusta iltaan.
Ne olivat sairaita, rumia ja ahdistavia.
Niistä ei jäänyt epäilystäkään, millaisena hän minua piti.
Hän seurasi minua, tiesi jokaisen liikkeeni.
Hän tiesi aina, jos luonani oli käynyt joku tai jos en ollut töissä.
Hän tiesi kaiken. Luuli tietävänsä.
Ja yhtä aikaa oli täysin väärässä.
Aloin pelkäämään tosissani ja silloisen ystäväni avustuksella otin yhteyttä poliisiin.
En halunnut ex-puolisolleni harmia ja siksi en tehnyt rikosilmoitusta.
Halusin vain, että hän jättäisi minut rauhaan.
Teimme poliisin kanssa sopimuksen, että hän soittaisi ex-puolisolleni ja kertoisi, kuinka väärin hänen toimintansa on.
Se puhelu ei muuttanut mitään.
Niihin aikoihin kerroin kaikesta myös vanhemmilleni.
Heillä ei ollut aavistustakaan siitä, millaista minun elämäni oli ollut.
Surullisissa tragedioissa puhutaan aina siitä, kuinka pitäisi puuttua ajoissa.
Mutta valitettava tosiasia on, ettei asioihin voida puuttua, kun ei ongelmaa näy.
Suhteen aikana minä en kertonut ongelmista, koska en tunnistanut niitä.
Luulin asioiden olevan oikein.
Lopulta erottuani ja tajuttuani en kertonut ongelmista, koska pelkäsin.
Enkä halunnut ex-puolisolleni pahaa.
Tapahtumaa edeltävällä viikolla tein lähestymiskieltohakemuksen.
Ex-puolisoni ei käytöksellään uhannut minua fyysisesti väkivallalla, joten lähestymiskieltoa ei voitu asettaa voimaan välittömästi.
Siinä asiassa ei kukaan toiminut väärin, koska kukaan ei osannut ennustaa eikä edes kuvitella sitä, mitä tulisi tapahtumaan.
Lähestymiskiellosta ei tiedotettu, sillä sitä ei oltu vielä oikeudessa asetettu.
Ja korostan, että lähestymiskielto ei koskenut Veeraa vaan ainoastaan minua. Veeran ja hänen isänsä välit olisivat pysyneet täysin ennallaan.
Maanantaina 29.10.2018 ex-puolisoni sai tiedon hakemastani lähestymiskiellosta. Hän ei suostunut ottamaan sitä vastaan, vaan laittoi minulle viestejä, joissa jatkoi samaa minua syyttävää linjaansa.
Viimeisen kerran kuulin hänestä puhelussa, jossa hän vaati minua puhumaan kanssaan.
En suostunut, minua oli neuvottu olemaan puhumatta.
Muutama tunti myöhemmin hän on mennyt Veeran kanssa talolle, kirjoittanut pannuhuoneen seinään
OLISKO KANNATTANU PUHUA?
29.10.2018
ja päättänyt pienen tyttäremme elämän.
Eromme jälkeen ex-puolisoni sanoi, että olin syyllinen lapsen elämän pilaamisessa.
Veeran elämään ero ei vaikuttanut negatiivisesti, päinvastoin.
Olen varma, että Veerakin nautti siitä, että kodissa oli rauhallista, vaikka niitä koteja olikin kaksi.
Veera oli reipas ja hän viihtyi molempien luona – hänellä oli molempien vanhempien kanssa omat juttunsa.
Veera eli iloisen pikkutytön onnellista elämää loppuun saakka.
Ex-puolisoni vannoi, että tulisin näkemään oman pahuuteni ja kantamaan vastuun teoistani.
Nyt minä kannan sitä vastuuta.
Kannan vastuuta siitä, että yritin luoda tyttärellemme elämää, jossa hän voisi olla huoleton ja iloinen, kuten hän ansaitsee eikä lapsi, joka yrittää lohduttaa itkevää äitiä.
Kannan vastuuta siitä, että yritin luoda tyttärellemme elämää, joka olisi onnellista ja rauhallista.
Sen elämän ex-puolisoni päätti.
Hän päätti sen itsekkäästi vain satuttaakseen minua viimeisen kerran.
Kostaakseen.
Mutta mitä?
Sen, että yritin rakastaa häntä?
Sen, että en antanut hänen tuhota minua?
Sen, että yritin tarjota tyttärellemme elämää, jonka hän olisi ansainnut?
Sen, että en suostunut olemaan syyllinen ja paha vain sen takia, koska hän kuvitteli niin?
Koko suhteemme ajan hän sai minut uskomaan, että olen paha ja syyllinen.
Nyt, ensimmäistä kertaa 12 vuoteen tiedän, että en ole syyllinen.
Minä en ole paha.
Minä tein kaikkeni.
Tapahtuneen jälkeen kysyin eräältä ammattilaiselta, että olisinko voinut estää tämän jotenkin?
Hän vastasi minulle näin:
”Ainoa tapa, millä sinä olisit tämän voinut estää on, ettet olisi koskaan rakastunut.”
Voi ei ihan kauheaa ? elämä narsistin kanssa on aivan kamalaa. Voimia kaikkeen selviytymiseen, olet todella vahva ❤ ja aivan mahtavaa että pystyt jakamaan tämän kaiken kaikkien kanssa, tämäkin tapa parantaa haavat❤ yksi asia mun täytyy kysyä, päättikö ex miehesi oman elämänsä myös samaan aikaan kun Veeran elämä päättyi ? Olit aikaisemmassa tekstissä kirjoittanut hautajaisista niin sillä vaan kysyin.
Kyllä
Mä olen niin pahoillani puolestasi, Veeran puolesta että isä vei myös hänet mukanaan. Niin väärin!
Ei oikeen löydy ees oikeita sanoja sulle nyt. Usko siihen, että elämä kantaa sinua.
Ei löydy sanoja.
Olet tosi taitava kirjoittamaan ja kiitos että jaat tekstejä ❤️
Voimia suuren surun kanssa ❤️
Tätä oli vaikeeta lukee. En pysty ikinä kuvittelemaa mitä oot kokenu ja mite joku ihmine pystyy puhumaa ja tekemää noin toiselle ja lapselleen. Toivon todella paljon että löydät vielä ansaitsemas kumppanin kun sen aika tulee ja saat mahdollisuuden olla oma ittes. Pelkkää hyvää siule !
❤️?Toivotan sinulle voimaa jaksaa. Olen niin sanaton ?
Sanaton. Minultakin yksi sairas ihminen on vienyt rakkaan, samalla tavalla toisen elämään kietoutunut paha ihminen. Koskaan se kipu ei katoa, mutta jonkinlaista vahvuutta se on tuonut. Osanotto valtavaan, käsittämättömän suureen menetykseesi.
Huoh, aivan samanlaista oli myös minun elämä ennen kuin sain itseni lähtemään huonosta suhteesta. Kyttäämistä ja luulotautia. Mihinkään ei saanut liikkua jos hän ei ollut tietoinen asiasta. Ei edes kauppaan töitten jälkeen. Oli epäilyksiä ja puhelimen tarkistusta. Hän myös katsoi vieressä kun poistin hänen ”käskystään” kavereita Facebookista tai yhteystiedoista. Valehtelua, syyllistämistä. Henkistä väkivaltaa ja lyöntejä. Humalaisen pelkoa ja jälkien siivoamista. En myöskään nukkunut silloin kuin pinnallisesti kun herra oli viihteellä. Sydän hakkasi vaikka kuinka yritti saada unen päästä kiinni. Meillä myös lapsi ja pelkäsin mitä pystyy tekemään kun tarpeeksi suuttuu.. uhkaili monet kerrat minun henkeä. Tsemppiä tämän kaiken läpi käymiseen. Ei ole sinulla helppoa. Kaiken huomaa vasta jälkeenpäin kun alkaa ajattelemaan mitä elämä on ollut.
Kiitos että jaat kaiken tämän. Tämä on terapiaa myös monille sun kirjoituksia lukeville ❤️ Ei voi muuta sanoa kuin voimia, voimia, voimia sinulle! Toivon kovasti että aika menisi nopeasti eteenpäin ja suurin tuska helpottaisi sinulla ❤️
En voi sanoin kuvailla kuinka pahalta tuntuu puolestasi. Olet kärsinyt liian paljon, ja toivon sydämeni kyllyydestä että löydät vielä onnen elämääsi <3
Kiitos, että kirjoitat. Minä luen. Voimia. ❤️
Onneksi tiedät mikä on totta ja miten syytön olet siihen painajaiseen, jota olet joutunut kokemaan. Uskomatonta, miten rohkea ja vahva olet kaiken keskellä. Kiitos, että jaat ajatuksiasi puhtaan avoimesti ja annat äänesi kuulua prosessoidessasi tapahtunutta. Voimia, valoa, toivoa ja lohtua sinulle ❤ Rukoilen puolestasi.
Järkyttävää luettavaa.
Syy ei ole sinun, eikä tule ikinä olemaan.
Rakkaus on sokea-sanotaan, joskus liiankin sokea.
Ihmisen persoona voi muuttua rakkauden myötä , kun rakastaa liikaa
ja väärällä tavalla , näin on ollut lapsen isän kanssa.
Hän luuli rakastavansa. HÄn halusi omistaa sinut,
epävarma ja huono itsetunto, kun kohtaavat käy näin.
Sen ei pitäisi poistaa pientä ihmisalkua missään nimessä,
se ei ole hänen syy, jos isä voi pahoin.
Ammattiapua isä olisi tarvinnut jo paljon aikaisemmin.
Toivottavasti tämä tarina saa , jollekin perheelle avun,
sillä et ole yksin tämän asian kanssa.
Toivoisin, että jonain päivänä voin puhua kanssasi,
sillä sinä tulet olemaan omalla rohkeudellasi se esimerkki,
jota naiset tarvitsevat tulevaisuudessa!
Yhteinen kokemus ja kokemusasiantuntijuus tässä asiassa voivat auttaa
toisia -ja pelastaa jonkun elämän.
Tällä kaikella on joku tarkoitus. JO sillä, että löysin tämän sinun sivun.
Kiitos, että olet <3
Olen mies ja minulla on 3 lasta joista 2 on tyttöjä. Aina kun luen uutisen ihmisistä jotka ovat surmanneet tai yrittäneet surmata lapsensa, minussa herää silmitön raivo ja näen hetken pelkkää mustaa. Sillä hetkellä jos tapaisin lapsensa tappaneen ihmisen tappaisin hänet hitaasti ja raa’asti. Pahin pelkoni on että lapsilleni sattuu jotain vakavaa, varsinkin tyttärieni kohdalla, sillä maailmassa on sikoja jotka nauttivat tyttöjen satuttamisesta. Otan todella osaa suruusi, ex-miehesi ei edes ollut mies, sillä todellinen mies ei satuta lastaan.
Olet kokenut sellaista, mitä kukaan meistä ei voi koskaan ymmärtää, ellei joudu sitä itse kokemaan. Puet uskomattoman hyvin sanoiksi ajatuksesi ja kaiken menneen. Olet kaunis ja arvokas ihminen. Tällä kirjoittamisella teet paljon hyvää myös toisille. Kiitos ja voimia surusi purkamiseen.
Oot uskomattoman rohkea nainen. Veera on varmasti ylpeä susta. Tsemppiä joka-ikiseen päivään. Tuut varmasti pärjäämään tolle sun upealla asenteella.
Kuulosti tutulta. Suoraa entisestä elämästä. Onneksi niitä lapsia ei tullut.
Sinulle paljon halauksia!
Paljon voimia sinulle uuteen elämääsi . Olen sanaton luettuani kirjoituksesi . Mutta hyvä että purat asiat ja annat kaiken tulla ulos . Kohti vahvempaa huomista olet menossa usko pois .
Toisaalta hirvittävän ahdistavaa luettavaa, toisaalta kaiken synkkyyden keskellä tässä on se lohtu, että kykenet valtavassa surussasikin katsomaan asioita noin kirkkaasti silmiin ja pukemaan ne sanoiksi kaikessa kauheudessaan. Olet kärsinyt enemmän kuin kukaan, joka ei ole itse kokenut samaa, voi ikinä ymmärtää. En minäkään voi. Oma suhteeni narsistin kanssa oli epäterve ja kamala, mutta sentään sen päätyttyä hän unohti minut pian, eikä meillä onneksi ollut lasta.
Olet selvästi vahva ja selviät. Suru ei lopu koskaan, mutta aika lievittää sitäkin. Toivottavasti elämä on jo antanut ja antaa jatkossakin sinulle myös ilon ja onnen hetkiä.
7v tytön isänä ei pysty ymmärtämään. Tuo olento on kauneinta mitä on.
Ei voi ymmärtää surun määrää jonka joudut kantamaan.
Osanottoni.
Olen niin, niiin pahoillani siitä mitä joudut käymään läpi!
Ymmärrän myös täysin tuon, että vaikka yrittää rakastaa niin se ei aina riitä. Toisen mieli on niin kieroutunut, ettei siihen ole lääkettä, koska usein nämä itse eivät edes ymmärrä olevansa sairaita vaan syyttää toista.
Itse pääsin eroon lopulta ja tein monia asioita suojatakseni lapseni ja itseni. Meidän tarina päättyi lopulta onnellisesti, hänen ei.
Sinä et ole syyllinen. Olet äiti.
Äiti, joka suojeli lastaan ja halusi tarjota parempaa elämää.
Elämää, jossa ei kaikki ole vääristynyttä ja kieroa.
Elämää, jossa on onnellisuutta ja rakkautta.
Äitinä toimit aivan oikein. Olet ja olit Veeralle rakastava ja juuri täydellinen äiti. ❤️
Joku muu valitsi Veeran puolesta. Joku, jolla ei ollut oikeutta tehdä sitä valintaa.
Joku, joka käytti hyväksi sitä lapsen pyyteetöntä rakkautta ja ihailua.
Mutta se et ollut sinä. Sinä olit Veeralle aito, lämmin, rakastava vanhempi. Surusi ja kai puusi on elämän mittainen tie. Mutta selviät siitä, Veeran avulla.
Kaikkea hyvää elämääsi ja paljon rakkautta. Kenenkään ei pitäisi joutua käymään läpi sitä, mitä sinä käyt. Voin äitinä itsekkin vain halata sinua täältä kaukaa ja antaa sinulle voimaa ottaa seuraava askel. ❤️
Muistan, miten näin sinut Ivalossa, kun olit raskaana ja odotit Veeraa. Vaihdoimme kuulumisia ja olit niin säteilevän kaunis ja onnellinen odotuksestasi. Myöhemmin kuulin sukulaisiltasi pienen tytön syntyneen.
Olen tuntenut sinut ja perheesi siitä asti, kun olit yläasteikäinen ja tapasimme usein kotisi naapurissa, jossa minäkin vietin ystävieni ja heidän lastensa kanssa paljon aikaa. Sinusta kasvoi iloinen ja avoin ihminen ja valitsit myös ammatin, jossa olet ollut hyvä ja pätevä. Olet oikeassa siinä, ettei kukaan, varsinkaan yhtään etäisempi ihminen olisi osannut aavistaa mitään siitä, millaista elämä parisuhteessasi oli.
Olen itse aiemmin elänyt suhteessa, jossa miesystäväni oli väkivaltainen, käytti paljon alkoholia ja oli sekä itse uskoton että mustasukkainen minusta. Silti en minäkään kyennyt paljastaa mitään läheisilkeni. Lopulta kaikki päättyi ja olen kiitollinen, että selvisin hengissä siitä. Siltä pohjalta osaan myös hieman samaistua kertomaasi, mutta on viiltävän kipeää, että sinä olet joutunut kokemaan kaiken noin raskaimman mahdollisen menetyksen kautta.
Sinä olet kuitenkin vahva ja ihailen rohkeuttasi kertoa kokemastasi näin avoimesti. Toivon sen auttavan sinua itseäsi surutyössä, jota aika ja kykysi tarkastella asiaa laajemmin tekevät hiukan helpommaksi kantaa.
Veeran kuolema kosketti kaikkia teidät tunteneita ja Veeraa on muistettu koko kouluvuoden ajan. Kuljette yhä mukana myös minun esirukouksissani. ❤️
Ei ole sanoja millä osaisin lohduttaa. Otan osaa suureen suruusi. Voimia jokaiseen hetkeen.
4 lapsen yh äitinä tämä koskettaa erittäin paljon, ja olen sanaton??
Toivon sydämeni pohjasta sinulle voimia, olet vahva ihminen❤❤
Voimia tuohon järjettömyyteen
Olen erittäin pahoillani ja toivon sinulle paljon voimia jatkaa omaa elämää ❤ Joskus ei järjettömyydelle ole mitään rajaa. Tämä on ollut suurin pelkoni koko räävittömän parisuhteeni ajan.
?❤Voi kamala sentään! Ei löydy edes sanoja.. Ekat lauseet toi mieleen omaa mennyttä elämää Narsistin kanssa. Juuri samaa. Hipui vihan tunteet kun tiedän tarkalleen kokemani perusteella myös millaista on olla ”sokea”.. Tuli mieleen omat sokeat vuodet josta pääsin täpärällä pois 🙁
Kun en sanoja keksi tapahtumaasi, sanon vain:” ❤ ”
Ei ole sanoja jotka sua voisi lohduttaa , otan osaa suurimpaan suruun jota ihminen voi kokea. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja siunausta elämääsi.
Olet mielettomän vahva ihminen ❤️ Toivon sinulle kaikesta huolimatta valoisia päiviä ❤️ Sinulla on maailman kaunein suojelusenkeli ❤️
Osanottoni pienen enkelin menetyksen johdosta. Ihailtavaa, kuinka saat kaiken tämän sanoiksi… ❤️
Tv. Narsistin kanssa elänyt
❤️ Enkeleitä elämääsi ❤️
Voimia! Muista aina että et ole tehnyt mitään väärin. Aika haalistaa haavoja, mutta ei koskaan korjaa niitä täysin. Toivon kuitenkin että löydät vielä onnen elämääsi.
Olen pahoillani. Ihan kuin omasta elämästäni. Tosin minun ex.ni uhkasi tappaa lapseni, jotta saisi kostaa minulle. Onneksi niin ei käynyt. Aivan järkyttävää. Ei ole edes sanoja jolla lohduttaa. ❤️
Erittäin surullinen tarina kaikkinensa. Tuollaisesta suhteesta lähteminen oli todellakin oikea päätös huolimatta siitä, että mihin se lopulta johti. Vaikeaa etes kuvitella, että miltä oman lapsen menetys tuntuu ja vieläpä hirveimmällä mahdollisella tavalla. Toivon todellakin jaksamista tulevaan ja varmasti se elämä vielä hymyilee sinullekin jossain vaiheessa hieman enemmän.
Luin blogisi nyt alusta loppuun ja purskahdin niin lohduttomaan itkuun kuin vain voi. Olen niin pahoillani. Ei tällaiseen pahuuteen löydy sanoja. Toivon sydämestäni sinulle voimia suureen suruusi.
<3 paljon voimaa ja jaksamista sulle ja toivottavasti tulevaisuudessa saat onnea, mitä ansaitset kaiken kokeman jälkeen. terkuin naapurikyläläinen.
voimia Mari ❣️
Runo ikävälle!
Muistoissa yhteiset hetket,
yhdessä tehdyt retket.
Kuinka naurettiin ja välillä jopa itkettiin.
Kerrottiin kuinka toinen on rakas,
kuinka tulisi iso ikävä, jos ei toinen tulisikaan takas.
Ja sitten se päivä,
kun ei muuta voinut kuin itkeä.
Kuinka päivästä toiseen yritti olla sitkeä.
Että näinkö se menikin, että minä tänne jään,
ilman sua, en pystyisi elämään päivääkään.
Tunne, kuinka ikävä saa sellaisen otteen,
että mitään ei pysty tekemään.
Istua vain itkien,
en pysty sua enää näkemään.
Kuinka valon annan loistaa,
se hetkellisesti ikävän poistaa.
Tietäen, että kuljet valona tiellä,
näet minut, vaikka olet taivaassa, siellä.
Niin ikävöiden , rakastaen,
ajattelen sinua täällä.
Tiedän, että kanssani olet,
seuraat pilvien päällä.
Enää en sua täällä nää,
haudallesi vien pari kynttilää.
Jos joku kysyy, onko enkeleitä,
minä vastaan, on heitä.
Lohduttaa ajatus, me näemme vielä,
kun aika koettaa, odotat minua siellä.
Jonna Parikka
Et olisi voinut tehdä mitään toisin.
Niin kuin kirjoitit, oikeaa vastausta ei koskaan ollut.
Olet elänyt sairaan miehen kanssa, uskonut ja luottanut parempaan.
Toivon sydämestäni, että pääset vapaaksi syyllisyydestäsi. ❤️
Sinä olet sairaan ihmisen uhri. Rakastanut, luottanut ja toivonut.
Et olisi muuta voinut tehdä. ❤️
Pysähdyin lukemaan kaikki. Voimia sinulle❤️
❤️❤️❤️❤️❤️
En ole itkuherkkä, mutta tätä lukiessa itkin.
Osanottoni.
Kaikki voima sulle!❤️ Oot rohkea nainen ja sinäkin ansaitset vain parasta❤️
Suurimmat osanotot ja toivon sulle kaikkea hyvää loppuelämääs!❤️
Sydämeni särkyy sinun ja pienen tytön puolesta.
Toivon, että saat vielä kokea aidon rakkauden, joka ei satuta ja riko vaan pitää hyvänä ja hellii.
Olet rohkea! Tästä on hyvä puhua silloin kun on valmis. Varmasti auttaisi muitakin. Ihminen on kiero ja usein lapsi on pelinappula millä voi toista satuttaa. Kyyneleet silmissäni luin. Voimia sulle.
Mari, olet uskomattoman vahva nainen. Se että jaksat jatkaa tekee kunniaa Veeran muistolle.❤️
Niin julmaa, niin sairasta! Olen itkenyt ja lukenut… Kun silmät vähän edes kuivuneet, että näen taas lukea niin lukenut lisää. Todella paljon voimia sinulle ja halaus. ❤️
Suurin osanottoni <3 sydän itkee sen vuoksi mitä olet joutunut kokemaan 🙁
Kirjoitat todella kauniisti blogiasi ja itkemättä tätä ei pysty lukemaan… Olet vahva ja rohkea nainen.
Muistan sinua rukouksissani ja toivon sydämestäni pelkkää hyvää elämääsi ja paljon voimia <3
Voimia päiviisi ❤️ ei tätä itkemättä pysty edes lukemaan! Olet hurjan rohkea kun kerrot ❤️ valitettavan paljon tulee vastaan nykyään tätä puolison vainoharhaisuutta ja sairaita suhteita, ihan lähipiirissäkin ja omassa elämässä. onnen hippuja tulevaisuuteesi lähettäen ❤️
Mari❤
Järkyttävää kohtelua.
Et ole vielä kokenut sitä oikeaa rakkautta mieheltä,minkä ansaitsisit.Uskon,että sellainen mies vielä kohdallesi.❤
Exäsi on selvästi ollut todella sairas ihminen mieleltään.
Olen vuosia tehnyt vapaaehtoistyötä tällaisia asioita kokeneiden ihmisten kanssa, ja kaiken kuulleenakin tekstisi riipaisi todella syvältä. On erittäin tärkeää, että puhut tästä, ettet vaikene, koska autat sillä tavoin monia muita samassa tilanteessa olevia.
Tämä kaikki ei todellakaan ollut sinun vikasi. Otan syvästi osaa menetykseesi ja toivon täydestä sydämestäni sinulle kaikkea hyvää!
Olet niin vahva.
Se on ainoa lause joka on pyörinyt mielessäni lukiessani itkun, kylmien väreiden ja kirjaimellisesti käsin kosketeltavan tuskan kanssa…
En voi kuvitella tai tietää mitä käyt ja ennen kaikkea olet käynyt läpi nämä viime kuukaudet. Mutta tiedän että sinä selviät. Jatka kirjoittamista. Tapasi kirjoittaa on uskomaton ja sinun tunteesi ja syvä rakkautesi tyttäreesi on käsinkosketeltava.
Olen niin pahoillani sun puolesta 🙁 mitä kaikkea oletkaan joutunut kestämään. Valtavasti voimia <3
Lohduttavinta on kumminkin, että vielä joskus näet Veeran, siellä jossain. <3
Ihan sydäntä ? särkevää ja kyyneleet valuivat mitä pidemmälle luin. Miten kykenet kirjoittamaan näin hyvin kipeästä asiasta, en voi muuta toivoa kuin voimia sinulle jatkaa elämää ♥️. Toivon, että voisin halata sinua Mari!
Voimia niin paljon sinulle! Veera on nyt turvassa siellä jossain ja sinun pienenä suojelusenkelinä pinkeissä kengissään.
Sinulla on täällä vielä elämä edessä, toivottavasti saat kokea vielä sen oikean rakkauden ja edellinen miehesi ei onnistu vahingoittamaan sinua haluamallaan tavalla. Vaikka tuntuisi siltä, että kaikki on viety, olet sinä aina Veeran rakas äiti ja kaikki haluaa sinulle pelkkää hyvää ja pitää huolen sinusta!
Miehesi oli luultavasti pitkään jo todella sairas, henkisesti. Sairauden/sairauksien alla hänkin kuitenkin ihminen, joka halunnut rakkautta ja rakastanut ja sinä olet kultaisena ihmisenä antanut paljon anteeksi paremman toivossa. Mutta sairaus vei mennessään viimeisenkin järjen. Sinä et ole tehnyt mitään väärää rakastuessasi ja koettaessasi sitten suojella lasta ja itseäsi.
Kuvauksesi miehestäsi kuulostaa tismalleen isältäni. Mutta äitini mukavuudenhaluisuus meni aina meidän lasten turvallisuuden edelle. Sellaisessa perheessä ei voi olla ihmisarvoista elämää. Meistä kaikista kasvoi kieroon epävakaita ja syvästi onnettomia ihmisraunioita. Olen lapsesta lähtien ajatellut itsemurhaa joka päivä. Mikään määrä ammattiapua ei ole tuonut helpotusta näihin arpiin.
Teit ainoan oikean valinnan kun yritit saada itsesi ja lapsesi turvaan narsistin pohjattomalta pahuudelta. Älä koskaan epäile sitä.
Olen todella pahoillani, että olet joutunut kokemaan jotain niin kamalaa mitä ei oikein pysty ymmärtämään.
Tarinasi kuullostaa niin tutulta aivan kuin kirjoitus olisi tullut minun kynästäni. Olen siis tuon alun kokenut samanlailla kuin sinä. Loppua toivon etten joudu kokemaan, mutta pelko on suuri, että olemme seuraavat lööpeissä olevat koston uhrit, minä ja lapseni.
Kukaan ei tunnu tekevän mitään ja auttavan ennenkuin tapahtuu ja silloin se voikin olla liian myöhäistä.
Exäni on väkivaltainen ja vankilatuomioita saanut sekä useasti uhannut tappaa sekä minut että lapset, mutta koska vielä ei ole tapahtunut mitään, kaikki on ok oikeuden puolesta.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia. Ja toivotaan ettei minun tarvitse ottaa sinuun yhteyttä vertaistuen puitteissa.
Ei tähän löydy mitään sanoja. Ihailen sitä, että olet näin järkevästi kyennyt käsittelemään asioita myös paperille ja toivon, että siitä on jollekin toiselle apua tai edes vertaistukea. Isosti voimia. Kukaan ei voinut aavistaa, mitä tulee tapahtumaan.
Se ei ollut sinun syysi. Ei se että rakastit. Ei se että uskoit hyvään. Ei se ettet voinut lähteä aikaisemmin. Ei mikään. Teit oikein kun lähdit pois narsistisesta pahuudesta.
Jatka kirjoittamista.
Itse olen ollut hämmentynyt miten vähän me tiedämme väkivallan eri muodoista. Itsekään en vielä jokin aika sitten. Eniten emme tiedä (tai sitten emme puhu) manipulatiivisen, sosiaalisen ja henkisen väkivallan elementeistä ja miten vähän me ymmärrämme mitä nuo aiheuttaa ja ettemme aina ymmärrä, ettei se ole ikinä uhrin vika. Häpeä, nöyryytys ja itsesyytös ovat niin valtavat tunteet, jotka muokkaavat ihmisen toiminta- ja ajattelumallin radikaalisti sekä vie itsetunnon, itsekunnioituksen ja elämästä ilon sekä tuo leimaamisen pelon.
Ensinnäkin kuka tahansa voi joutua perhe- ja lähisuhdeväkivallan kohteeksi: se ei ole kiinni sukupuolesta, iästä, koulutuksesta, varallisuudesta tai asuinpaikasta. Väkivalta voi olla tosiaan hyvin näkyvää, tai se voi olla hyvin hienovaraista, vallankäyttöön ja sanavalintoihin piiloutuvaa. Väkivallalla on tapana vähitellen paheta, joten myös henkinen väkivalta yleensä pahenee.
Henkistä ja manipulatiivista väkivaltaa voi olla erittäin vaikea tunnistaa, sillä se voi alkaa hyvin pikkuhiljaa ja olla aluksi hyvin vähäeleistä ja hienovaraista.Tällöin sitä kokeva on alkanut pitää tilannetta normaalina eikä huomaa henkisen väkivallan pahenemista.
Muilta näkymättömään väkivaltaa kuuluu muun muassa alistaminen, nimitteleminen, kontrollointi ja myös toisen ihmisyyden laiminlyönti ja muuta kaltoinkohtelua. Tekijä käyttää valtanaan marttyyriutta, uhriutumista, vetoomuksia, uhkailua, haukkumista ja syyllistämistä.
Tunteita, joita uhrille syntyy ovat ainakin häpeä, itsesyytös, arvottomuus ja toivottomuus.
Manipulointi ja suvantovaiheet kun kuuluvat pakettiin, yleensä on niin ettei uhri edes koe ansaitsevansa muuta kuin väkivallan tekijän.
Usein manipulatiivinen tekijä myös keskittyy poimimaan läheisestään kaikki negatiiviset puolet esille ja vellottamaan niitä. Nämä ominaisuudet ovat usein sellaisia, joilla on jotakin todellisuuspohjaa, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen. Tekijä kuitenkin keskittyy paisuttelemaan kielteisiä ominaisuuksia valtaviin mittasuhteisiin. Koska niillä tavallaan on todellisuuspohjaa (olet esimerkiksi oikeasti tehnyt jonkin virheen), mielikuvasi itsestäsi muodostuvat helposti kielteisiksi tekijän vaikutuspiirissä. Koet, että sinun täytyy ottaa vastuu todellisuuspohjaa omaavista ominaisuuksista, mutta samalla näkökenttäsi on kapeutunut. Kielteiset asiat saavat suhteellisesti aivan liian suuren painoarvon ja myönteisiä ominaisuuksia ei välttämättä edes nähdä ollenkaan. Mitä enemmän analysoit ”huonoja piirteitäsi”, sitä enemmän nämä piirteet tulevat osaksi sinua ja sinut nähdään niiden kautta. Pian löytyy joku, joka sanoo: ”hienoa, miten olet tunnistanut näitä asioita itsessäsi”. Samalla jokin kalvaa sisällä jatkuvasti, asiat eivät tunnu olevan oikein, mutta ei halua olla epäkypsäkään (joka ei tunnista itsessään ongelmiaan). Muut ihmiset valitettavan usein tajuamattaankin tukevat tätä kierrettä, sillä lopulta – kenelläkään ei ole sitä kykyä objektiivisesti nähdä ja arvioida toista ihmistä. He ovat vain sen varassa, mitä he edessään näkevät. Jos tällaisem suhteen aiheuttamaa traumaa ei ymmärrä, ei osaa auttaa katkaisemaan tätä kierrettä.
Suvantovaihe puolestaan antaa toivon paremmasta sekä vie muistot suhteen alkuhurmokseen. Sekin saa jäämään suhteeseen. Toisin sanoen välillä menee paremmin, välillä huonommin. Tätä kutsutaan väkivallan kierteeksi. Ammattilaisen ja ystävänkin on tärkeää ymmärtää, ettei tilanne ole välttämättä paranemassa tai menossa ohitse, vaan vuorossa voi olla ns. suvantovaihe ennen tilanteen uudelleen pahentumista. Jo asiasta puhuminen voi auttaa väkivallan kierteen katkaisemisessa, sillä vaikeneminen vain pahentaa asiaa.
Mulle on seuraavat linkit auttaneet. Mutta myös traumaterapia.
Narsistienuhrientuki.fi
https://ketunhantak.blogspot.com/
Aivan kamalaa. Olen todella pahoillani <3. Minulla ei ole biologisia lapsia, mutta olen menettänyt karulla tavalla toisenlaisen läheisen aikanaan, eikä suruun auta kuin vuosirenkaiden kertyminen sen ympärille. Luulin silloin joskus, etten koskaan enää voisi olla onnellinen, mutta olin väärässä. Tietysti kaikki kokemukset jättävät jälkensä ihmiseen niin hyvässä kuin pahassa. Halaus ja voimia päiviisi!
Elämänvoimaa Sinulle, Mari! Muutama päivä sitten kävit liikkeessäni läheistesi kanssa. Olisin halunnut ilmaista myötäelämiseni surussasi, mutta en pystynyt. Näin, että tämä hetki oli sellainen, jolloin pystyit keskittymään hauskoihin muisteluksiin ja mukavaan, turvalliseen yhdessäoloon edes hetkeksi . En halunnut muistuttaa sinua menetyksestäsi vaan toivoin Sinun voivan elää edes nuo muutamat hetket ilman kyyneleitä.
Olen sanomattoman pahoillani kohtalosta, joka tuli osaksesi, enkä äitinä osaa edes kuvitella tuskasi määrää. Toivon, että pärjäät❤ T. Minna
Jonain päivänä tapaat miehen, joka rakastaa sinua pyyteettömästi
Jonain päivänä Sinulla on perhe
Pieni tyttö tai poika, hänen kanssaan
Rakastat heitä
Veeraa kukaan ei korvaa
Ei voi eikä tarvitse, ei pidä korvata
Mutta elämä on taas
Kaikkea hyvää
– Jari –
Rakkautta sinulle ❤️
Voimia❤ halaus ❤
Sinä teit parhaasi, aivan kaikkesi. Rakastit ihmistä, joka ei osannut itse rakastaa. Annoit siten itsestäsi äärimmäisen paljon. Koetit kaikkesi myös tyttäresi puolesta, ja osa sitä oli, ettei lapselta halua riistää toista vanhempaa. Teit kaiken oikein ja enemmän. Anna sen rakkauden, mitä sinussa on, nyt kohdistua myös itseesi ja kantaa sinua kaiken läpi. Sitä enkelisikin toivoo hartaammin kuin mitään, tuolla jossakin.
Vetää ihan sanattomaksi.. Tuo on kamalaa että puoliso saa luulemaan, että epäreilu ja kontrolloiva suhde on se oikea ja terve tapa elää suhteessa ja että itsessä on se vika. Toivon niin hirmu paljon voimia sulle ❤️
?
On vaikea löytää sanoja, silti tuntuu, että haluan kommentoida. Olet uskomattoman vahva nainen. Voimia, valoa ja tahtoa elämääsi ❤️ kiitos, kun olet rohkea ja kirjoitat.
Muutama viikko ennen tapahtumaa näin Veeran isänsä kanssa kaupassa. Ajattelin, että onpa tosi kiva, että eroon päättyneestä liitosta seurasi kuitenkin jotain hyvää ja isä sai viettää aikaa viikoittain tyttärensä kanssa. Enpä olisi osannut aavistaa mitä tuleman pitää.
Olet ollut mielessäni usein, vaikken sinua tunnekaan. Voimia!
Ei ole sanoja, voin fyysisesti pahoin kun luen blogiasi, en voi edes kuvitella tuskasi määrää, kun katson omia lapsia, mietin miten sairas mieli jollakin voi olla että vie oman tytön hengen, oksettaa. Voimia sinulle ja läheisillesi.
Kuulostaa niin tutulta elämältä.. Itse 11-vuotta ollut vähän saman tyylisessä suhteessa ja irti en pääse vaikka kuinka monta kertaa yrittänyt. Itse olen tiedostanut että kaikki ei ole ihan kohdillaan mutta siitä huolimatta suhteessa olen, miksi? Nyt kun olen lukenut tästä sinun tarinasta olen alkanut pelkäämään että mitä jos itselle sattuu samallalailla
Lähetin kesken eräisenä.. Mutta niin jos itselle sattuu samalla lailla, vaikka sekään ei ole syy.. Minulla tuli ihan kylmät väreet ja kyyneleet tätä tekstiä lukiessa. Juurikin nuinhan narsistinen ihminen toimii että se oli hänen viimeinen tekonsa mutta senkin osasi kääntää sinun syyksi ja juurikin vain siksi että sinulle tulisi todella syyllinen olo ja oman tunnon tuskat. Vaikka se oli vain hänen itse keskeisyyttä ja itsensä ”parhaan” ajattelua riistää lapselta henki. Mutta hän oli sairas todella sairas ja narsisti. Viimeinen kosto piti sinulle saada eli viedä sinulta pois se sinun tärkein ja rakkain ihminen,samalla myös muilta paitsi häneltä itseltään. Olet mari todella vahva ja minä ainakin innolla aina odotan tänne uutta tekstiä. Se ei kyllä jää epäselväksi että veeralla ollut todella rakastava ja huolehtiva äiti ja sen myös veera tietää, siksi hän varmasti onkin levollisin mielin❤️
Todella rankkaa luettavaa. Olet joutunut kulkemaan aivan liian kivikkoisen polun ja toivon tulevaisuutesi paljon valoa ja rakkautta, olet sen ansainnut! <3
Nuoruudessani elin samankaltaisessa suhteessa, oli sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa sairaalloisen, aiheettoman mustasukkaisuuden vuoksi. Lopulta erosin, mutta onneksemme emme lasten kanssa joutuneet kohtaamaan sellaista kauheutta ja julmuutta mitä Veera ja sinä, vaikka sellaisen uhka olikin olemassa. Toivon sinulle paljon voimia!
Kiitos, että kerroit. Turvakodissa sekä asiakkaana että myöhemmin töissä olleena toivon, että joku samankaltaisessa suhteessa elävä saa kertomuksestasi voimia hakea apua ja lähteä.
Minulle on pienestä pitäen tolkutettu, että ”riitaan tarvitaan kaksi”. Mutta kun yksi suhteessa on ihan sairas ja paha, toinen ei voi tehdä muuta kuin lähteä.
Voimia suruusi.
Itselläni samanlainen tarina, mutta poikani selvisivät. Nuorempi isommin henkisin vaurioin, mutta aika toivottavasti parantaa.
Toivon sinulle rauhaa elämääsi. Joka päivä on uusi alku. ♥️
Menetyksesi on _mittaamaton_, ja tapahtunut niin käsittämätön, että on mahdotonta löytää sanoja lohduttamaan sinua surussasi. Toisaalta tuntuu, etten vertaisenasi, naisena ja äitinä, voisi jättää yrittämättäkään. Toivon sinulle, Mari, koko sydämestäni voimia pohjattoman surusi käsittelyyn. Lapsen menetyksen jättämä kaipuu on varmasti loputon, eivätkä mitkään sanat maailmassa todennäköisesti lohduta sinua menetyksesi äärellä tarpeeksi. Kiitos kuitenkin rohkeudestasi jakaa kipeä tarinasi. Osoitit myös äärimmäistä rohkeutta ja voimaa irrottautuessasi väkivaltaisesta parisuhteesta. Uskon, että sama rohkeus ja voima auttavat sinua eteenpäin ja kantamaan muistoa kauniista enkeliballeriinastasi. Kaikkea hyvää ja kaunista tulevaisuutesi. Olet ajatuksissani ❤️
Mä olen niin älyttömän pahoillani. Äitinä, naisena ja ihmisenä mä itken täällä lukien sun tuskaasi.
Mäkin olen elänyt narsistin kanssa. Erosimme jo vuosia sitten, mutta se pelko ja itsetunnon haalistuminen ovat yhä läsnä.
Mä en voi kuvitellakaan sun ääretöntä ja loputonta surua. Sun pieni suloinen tyttö makso sairaan ihmisen synnit.
Hyvä, ettet ole riistänyt henkeäsi sillä muuten hän olisi vienyt toisenkin hengen. Äitiys ei ikinä lähde pois – niin hyvässä kun pahassa. Jos voisin halata ja itkeä yhdessä tekisin sen.
Moikka ! Alotin eilen illalla lukemaan näitä tekstejä, ja voin kertoa että kyyneliltä en ole välttynyt. Todella surullista luettavaa, mutta silti varmasti monelle silmiä avaavaa luettavaa, toivottovasti ainakin. Oot ihan älyttömän rohkea kun uskallat kertoa täällä tälläisiä asioita. Hurjasti tsemppiä sulle elämään, nyt mä jatkan lukemista <3
Kiitos rohkeudestasi kertoa kokemuksistasi, ne antoivat minulle voimaa tänä päivänä ❤
Syvimmät osanottoni.
Veljeni ex-puoliso ja lastensa äiti on narsisti. Veljeni on suhteen jälkeen kuin tyhjä kuori siitä huumorintajuisesta hauskasta ihmisestä joka oli ennen k.o akkaa. :'(