Toissapäivänä aloin itkemään keskellä Prisman aulaa.
Tähän asti olen antanut itkun tulla ajattelematta sen enempää. Ensimmäistä kertaa ajattelin, huomasiko kukaan.
Minulle on ollut aivan sama, näkeekö joku tai mitä muut ajattelevat. Ensimmäistä kertaa sillä oli väliä:
syy itkuun oli kateus ja se hävetti minua.
En ole koskaan ollut kateellinen ihminen.
Kateus on mielestäni tunne, josta ei ole ihmiselle mitään hyötyä.
Kateudun tunteen herätti se, että näin isän yhdessä pienen tyttärensä kanssa.
Isä piti hellästi tyttöä kolikkokarusellissa, hymyili ja nauroi tämän kanssa. Pieni tyttö oli iloinen ja onnellinen.
Onnellinen hetkestä.
Onnellinen isästä.
Minusta tuntui sillä hetkellä, että maailma hävisi ympäriltä.
Näin vain ja ainoastaan tuon isän ja lapsen.
Sen huolenpidon, hellyyden ja turvan, jotka lapsi sai isältään.
Rakkauden heidän välillään.
Minusta tuntui pahalta muistaa, etten itse saisi enää nostaa omaa tytärtäni karuselliin.
En saisi nostaa häntä yhtään mihinkään.
En saisi pitää kiinni hänestä, nauraa hänen kanssaan.
Olin kateellinen isälle.
Enemmän olin kateellinen sille onnelliselle pienelle tytölle.
Tunsin kateutta Veeran puolesta.
Veera ei saa huolenpitoa, hellyyttä ja turvaa isältään.
Hän sai kyllä ennen ja paljon saikin.
Mutta mitä Veera sai isältään viimeisenä?
Kuoleman.
Se peittää varjoonsa kaiken sen rakkauden mitä Veera elämänsä aikana isältään sai.
Mietin, onko Veeralla paha mieli?
Katseleeko hän jostain kaikkea sitä, mistä itse jää paitsi.
Katseliko hän sitä samaa isää, joka piti kiinni pienestä tytöstä; huolehti ettei tämä putoaisi ja satuttaisi itseään.
Miettiikö Veera, miksi oma isä ei pitänyt hänestä kiinni, huolehtinut ettei häntä sattuisi.
Miksi hänen oma isänsä teki hänelle jotain niin kamalaa?
Istuin autoon, hautasin kasvot käsiini ja itkin.
Prisman parkkipaikalla.
Itkin kateutta, epäreiluutta, vääryyttä.
Ikävää ja kaipausta.
Rakkautta.
Veeraa.
Vedin henkeä, ryhdistäydyin, ajoin kotiin.
Ja itkin vähän lisää.
❤❤❤❤❤ lämmin halaus Sinulle ❤ Voimia syksyyn , aamuihin , iltoihin , elämään ❤ Olet hyvin vahva , omalla tavallasi … myös herkkyytesi on voimavara . Kirjoituksiasi on hyvä lukea , samalla tuskaisaa , niissä elää kipuasi…. toivoo Sinun selviävän ❤ Rakkautta elämään Sinulle toivon , jonain päivänä niiden mustienkin pilvien äärellä onkin valo ❤
Onkä tämä kateutta vai ikävää ja kaipuuta siitä mitä joskus oli ja jonka vääryydellä menetti. Ei ole väärin kaivata kaikkea niitä jo elettyjä onnen hetkiä tai sitä tulevaisuutta mitä olisi pitänyt saada lapsen kanssa elää ja kokea. Niitä unelmia ja suunnitelmia mitä lapsikin oli vielä mukana suunnittelemassa.
Voimia. Ja pieniä onnen hetkiä jokaiseen päivään.
Muistappa, että sinulla on oikeus näihin kaikkiin tunteisiin. Ja on hyvä, että annat kaikkien tunteitten ja ajatusten tulla. Siihen pyytäkäämme vain voimaa, ettei negatiiviset tunteet tee pesää päähämme. Mutta antakaamme niiden tulla, kuultuamme ne, annamme niiden jatkaa matkaa, kun sen aika on.
Toivottavasti voit tuntea jotenkin sitä rakkautta, mitä me monet tunnemme sinua kohtaan, vaikka sinua emme tunne. Ja se on varmaa, että Veeralla on niin täydellisen hyvä olla, ettemme sitä voi kuvitella. Sillä lapsen viaton usko on puhtainta ja se on kantanut hänet parempaan paikkaan. Sinulla ja kaikilla läheisillä on kuitenkin ikävä. Voimia !
Ja kiitos blogista, keväästä asti aina välillä palaan tänne, ja todella käy niin kuin joku kirjoitti: Kirjoituksesi saa meidät halaamaan rakkaitamme entistä lujemmin. Samalla rukoilemaan sinulle kaikkea hyvää elämääsi.