No mutta moikka ja hyvää alkanutta toukokuuta! En edes uskalla katsoa milloin olen viimeksi mitään kirjoittanut mutta en kanna asiasta syyllisyyttä, sillä yksi lähtökohta blogia perustaessa oli sen omaehtoisuus-kirjoitan silloin, kun siltä tuntuu. Tosin viime aikoina tässä on ollut pieni ristiriita;olisin kyllä halunnut kirjoittaa ja ajatuksia on ollut paljon mutta en ole jaksanut tai saanut aikaiseksi. Tämä…
Avainsana: uni
Yö ja päivä
Ennen en halunnut yön tulevan koskaan. Lapsena yö tarkoitti unta- leikit piti keskeyttää, piti nukkua vaikkei tahtoisi. Pelkäsin yötä- sen pimeyttä ja hirviöitä. Tuntui, että kaikki paha tapahtui aina öisin. Sitten tuli päivä kun Veera kuoli, keskellä päivää. Sinä päivänä pahuus näyttäytyi päivänvalossa. Nyt haluaisin, että aina olisi yö ja saisin nukkua- pääsisin uneen. …
Mitä sinä mietit?
Veera makasi selällään, kädet olivat koukussa. Nilkat olivat suorina, kuin balettitanssijalla. Koko pieni vartalo oli harmaa ja täynnä suuria mustelmiamutta kasvot olivat sileät, virheettömät. Yhtä kauniit kuin aina. Aivan kuin Veeralla olisi ollut vain sinertävää huulipunaa. Unessa olin rauhallinen vaikka tiesin mitä siinä katsoin.Herättyäni sydän takoi lujaa. Oksetti.Hetken vain istuin sängyllä ja yritin rauhoitella itseäni. Se oli vaikeaa. Itketti.Olin juuri nähnyt…
Myrkkysammakoita
Viime yönä näin unta siitä maanantaista;tällä kertaa Veera tuli kotiin. Poliisi piti tyttöä kädestä, ohjasi hellästi pois oviaukosta. Veeralla oli samat ulkovaatteet kuin kuolinpäivänään.Se sama pinkki pipo. Romahdin polvilleni, kun tyttö juoksi syliini. Itkin ja halasin. Veera taputti lohduttavasti selkääni kuten hänellä tapana ja sanoi; miksi sinä itket, minullahan on kaikki hyvin. En pystynyt lopettamaan…
Vuosikymmenen ensimmäinen
”Äiti!” Havahduin eilisen päiväunesta ääneen ja tuntui, että sydän pysähtyi hetkeksi.Veera? Ääni toistui ja tajusin sen kuuluvan kodimme läheiseltä leikkikentältä. Vaikka tiedän realiteetit, oli pettymys valtava. Ei se ollut minun Veerani. Ei tietenkään ollut, minun Veeranihan on kuollut. Minun pieni, viaton Veerani.Itku puristi rintaa, tuli valtava ikävä. Siitä on 437 päivää, kun minua on viimeksi…
Kotimatkalla
Takana viikko pohjoisen ihania ihmisiä, ruokaa ja lunta. Vaikka reissu oli kaikenkaikkiaan mukava ja omalla tavallaan voimaannuttava, oli se myös yllättävän raskas. Kaipasin jo omaan kotiin, rauhaan ja omiin rutiineihin. Ohi ajaessamme katsoin vanhaa kotiamme. Minun ja Veeran kotia. En tiedä asuiko siinä joku. Olikohan Veeran ja hänen pikkuserkkunsa kätkemät aarteet vielä piilossaan kuusen juurella?Ajoimme…