Vuosi. Haluaisin kamalasti kirjoittaa mutta en tiedä mitä. Tai tiedän.En vain uskalla, yritän työntää ajatukset pois. Niiden läpikäyminen sattuu liikaa, tekee pahaa. Ei haluaisi enää muistaa. Vuosi sitten tähän aikaan olin toimistolla, töissä. Vastaanotan viestejä, käskyjä, joita en noudata. Jos olisin noudattanut, olisiko Veera vielä täällä? En tiedä. Ehkä. Ehkä ei. Olisinpa noudattanut; tuntuu kuin…
Avainsana: suru
Valoa pimeässä
Viime yönä satoi ensilumi.Ensilumi oli satanut silloinkin, kun Veera kuoli. Siitä tulee huomenna vuosi. Vuosi. Yhtäaikaa niin valtavan pitkä ja lyhyt aika. Katsoin aamulla lumista takapihaa enkä voinut olla muistelematta Veeran riemua aina ensilumen tultua. Piha täyttyi pienistä lumiukoista ja kesken jääneistä lumiukon aluista, ruohon ja lumen sekaisista lumienkeleistä ja pienistä jalanjäljistä niiden ympärillä. Stiga…
Kirjainten voima
Näin viime yönä unta, jossa joku minulle tuntematon kysyi, onko minusta tullut filosofi. Hän viittasi kysymyksellään blogini teksteihin ja niiden kirjoitustyyliin.Tyyli ei kuulemma sopinut minulle. Avattuani aamulla silmät, makasin puolisoni nimittämässä maatuska-asennossa (= kroppa suorana, kädet kylkiä vasten, peitto leukaan saakka vedettynä- vertailussa ehdottomasti lämpimin nukkumisasento) ja mietin asiaa. Totuus on, että pystyn kirjoittamaan mistä…
Itku pitkästä ilosta
Mitä pidemmälle viime viikko kului, sitä väsyneempi olin. Viikon viimeisinä päivinä tuntui, että voisin heti herättyäni alkaa takaisin nukkumaan. Sunnuntaina kaikki se väsymys purkautui itkuisena ja ylitsepääsemättömän tuntuisena romahduksena ja se pakotti minut miettimään missä mennään. Onhan kulunut pian jo vuosi. Minulla on paha tapa vaatia itseltäni paljon, liikaa. Olla armoton. Ehkä se pohjautuu suhteeseen…
Suurta vääryyttä
Tänään vietetään kuolleiden lasten muistopäivää. Se kuulostaa kamalalta, ei sellaista päivää pitäisi olla olemassakaan.Ei lasten kuulu kuolla, lapsilla on elämä elettävänä.Jokaisen lapsen kuolema on yhtä väärin ja yhtä vaikea uskoa.Ja silti jokaisen lapsen kuolema on yhtä totta.Minunkin lapseni kuollut, minun Veerani on kuollut. Kuollut. Lapsen ajatusmaailmassa vain vanhat ihmiset kuolevat.Niinhän meille hyvin vahvasti opetetaankin.Muistan erään…
Ei enää varpaillaan
Pitkä hiljaisuus ei tarkoita, että olisin unohtanut blogin.Se tarkoittaa, että minulla ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa.Häiden ja muuton järjestäminen samaan aikaan ei ole ehkä se fiksuin idea, mutta niistäkin selvittiin. Häät olivat kertakaikkisen täydelliset: hääpari oli kaunis ja hehkui rakkautta.Silti minulla oli tunne, että jotain puuttui.Alttarin reunalla seisoessa katsoin etupenkissä istuvia vanhempiani, enkä voinut olla…
Iloa ja surua käsikkäin
Pitkää hiljaisuutta seuraa pitkä teksti.Viime viikkoina on tapahtunut paljon. Vietin kesän etelässä.Kannoin surua mukanani, mutta se oli kevyempää.Nautin lämmöstä ja auringosta, ihmisistä.Hymyilin ja nauroin.Minun oli hyvä olla.Viimein pystyin suunnittelemaan tulevaisuutta.Viimein pystyin näkemään, että tulevaisuus on. Ajatus pohjoiseen palaamisesta tuntui koko ajan huonommalta ajatukselta ja pari viikkoa sitten tein päätöksen, että palaisin pohjoiseen vain muuttamaan sieltä…
Elämän vaikein tehtävä: elää
Olen aina elänyt ”sittekun ja joskus minä vielä”-elämää.Haaveillut ja päättänyt, että jonain päivänä vielä toteutan ne haaveet. Elämän varrella on tullut monia tilanteita, jotka ovat osoittaneet, että olisi aika lopettaa haaveilu ja alkaa toteuttamaan niitä.Joka kerta olen vakaasti päättänyt lopettaa ja aloittaa.Yhtä monta kertaa olen päätynyt vain kasvattamaan haaveiden määrää toteuttamatta niistä yhtäkään. Viime kesänä…
Elämän ja ajatusten järjettömyys
Veeran kuoleman jälkeen hänen ajattelemisensa, kuvittelemisensa ja muistelemisensa on ollut voimavara.Olen sulkenut silmät ja nähnyt hänet. Se on helpottanut. Nyt tilanne on toinen. Pystyn puhumaan Veerasta, pystyn lausumaan hänen nimensä.Pystyn katsomaan kuvia ja videoita hänestä.Mutta en pysty ajattelemaan häntä En pysty kuvittelemaan hänen kasvojaan, ilmeitään.En hänen liikkeitään ja tapojaan.En muistelemaan hetkiä, kun hän oli vielä…
Mikä on totta ja mikä ei?
Lueskelin pienen Vilja Eerikan järkyttävää tarinaa ja se sai minut ajattelemaan asioita uudella tavalla. Olen erostamme asti ajatellut, että Veeralla on hyvä, onnellinen ja turvallinen elämä isänsä kanssa.Olinko sittenkin vain kuvitellut niin, toivonut niin? Kuinka paljon todellisuudessa olen tiennyt Veeran elämästä isänsä kanssa?Sen tiedän varmasti, että aika jolloin Veeran vierellä oli myös isän uusi avopuoliso,…