Välillä olen tuntenut huonoa omatuntoa ja pientä stressiä siitä, että julkaisujen välille pääsee kertymään välillä pitkäkin aika.Normaalisti bloggaaja ryhdistäytyisi ja pitäisi parempaa huolta säännöllisestä julkaisutahdista.Onneksi minä en miellä itseäni bloggaajaksi. Silloin, kun ystäväni kanssa ideoitiin blogia tein selväksi hänelle ja ennenkaikkea itselleni, että kirjoittaminen tapahtuu minun ehdoillani.Halusin, että tekstit ovat spontaaneja, syntyvät inspiraatiosta ja ennenkaikkea…
Avainsana: perhesurma
Ei lisää kynttilöitä
”Mitä mulla on, se on vain lainaa ja niin sen pitää olla vaan. Jos mä täältä jotain kaipaan, ei se oo tätä maisemaa eikä kesäiltojavaikka ne on muka ikimuistoisia. Aamuyöllä en saa rauhaa, lokkien nauru kiduttaa. En mä täältä mitään kaipaa.Mä kaipaan sitä kuvaasi, jossa viimeisen kerran kiljut riemusta”(Vesterinen yhtyeineen- Kiljut riemusta) Jos olisit täällä…
Vaikeita asioita
Lueskelin tuossa erästä keskustelua koskien Veeran kuolemaa, siihen johtaneita tekijöitä ja ennenkaikea mielipiteitä siitä, kuka on todellinen syyllinen.Ex-puolisoni, minä vai yhteiskunta? Totuus on, että minun ex-puolisoni olisi tarvinnut apua.Paljon apua ja paljon aiemmin.Hän oli sairas mutta tavalla, joka ei näkynyt päällepäin. Hänellä ei ollut ihottumia tai verenvuotoa, ei kohtauksia. Sairaus näkyi ainoastaan hänen mielessään, kuvitelmina…
Ensimmäisinä päivinä
Viime päivinä olen taas pyöritellyt mielessäni sitä maanantaita ja ensimmäisiä päiviä sen jälkeen.On uskomatonta, miten niin tuikitavallinen maanantai muuttui hetkessä maanantaiksi, joka tuhosi kaiken.Tuhosi minut. Muistan kuinka olin jännittynyt lähestymiskiellon vuoksi ja yhtäaikaa iloinen, koska Veera tulisi kotiin.Minulla oli kova ikävä, viikko erossa tuntui ikuisuudelta.Onneksi en silloin tiennyt, että se todellinen ikuisuus olisi vielä edessä….
Syyttävä sormi
Illalla en saanut unta. Makasin hiljaa paikoillani, pidin silmät kiinni ja kuvittelin Veeran mieleeni.Kuvittelin jokaisen suuhun menevän hiussuortuvan, jokasaisen silmän vierelle ilmestyvän naururypyn.Naurun, käkättävän ja eläväisen naurun.Voisinpa vielä kuulla sen. Soimasin itseäni.Miten olen voinut olla niin sokea?Miten olen voinut antaa tytön sellaisen ihmisen käsiin?Millainen äiti tekee niin?Sellainen, joka ei ansaitse olla äiti.Aivan, kuten ex-puolisoni sanoi.Ehkä…
Myrkkysammakoita
Viime yönä näin unta siitä maanantaista;tällä kertaa Veera tuli kotiin. Poliisi piti tyttöä kädestä, ohjasi hellästi pois oviaukosta. Veeralla oli samat ulkovaatteet kuin kuolinpäivänään.Se sama pinkki pipo. Romahdin polvilleni, kun tyttö juoksi syliini. Itkin ja halasin. Veera taputti lohduttavasti selkääni kuten hänellä tapana ja sanoi; miksi sinä itket, minullahan on kaikki hyvin. En pystynyt lopettamaan…
Kaunistelematta
On jännä huomata, kuinka suuri vaikutus ilmalla on omaan mielialaan. Koko viikon on satanut ja minä olen ollut väsynyt – herääminen on ollut työlästä, eikä päivän aikana ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Sen lisäksi (tosin se tuskin johtuu suoranaisesti ilmoista) unen saaminen on edelleen vaikeaa. Kyllästyin pyörimiseen ja houkuttelin unta rauhottavilla. Turhaan. Pari tuntia nappulan…
Vuoden viimeinen päivä
Vuoden 2019 ensimmäisenä aamuna heräsin mutta en noussut. Rehellisesti, en olisi halunnut edes herätä. Jokainen aamu silmien aukaiseminen tarkoitti pettymistä. Paluuta todellisuuteen; pimeään, julmaan ja kylmään todellisuuteen. Tyhjyyteen. Veeraa ei ollut enää. Päivät menivät maatessa, hyvinä päivinä siirryin sängystä sohvalle. Syytin Veeran isää, syytin maailmaa. Ennen kaikkea syytin itseäni. Miksi tein, miksen mennyt, miksen tehnyt….
Ken voi kiven heittää ensimmäisen?
Jopas on aika taas huomaamatta harpannut eteenpäin! Viimeinen viikko on kulunut niin voimakkaasti muuttuneissa tunnekuohuissa, etten ole oikein ehtinyt välissä kirjoittamaan niistä mitään. Rakkaan kotimaamme itsenäisyyttä juhlittiin Helsingissä, vähintäänkin Linnan juhlien arvoisessa seurassa. Välihuomautuksena tässä kohtaa; alan tästä lähtien käyttämään puolisostani nimikettä Koo. Ihan vain siksi, että sana puoliso ei sovi minun sanavarastoon yhtään. Nytkin…
Käsissä pieni sydän
Luin tänään poliisin esitutkintapöytäkirjaa. Jälleen kerran. Luin kiivaasti, kuin etsien vastausta johonkin. Äänettömästi luin ääneen lauseita, jotka osasin jo melkein ulkoa. Lauseet, joita en meinannut ymmärtää luin uudelleen. Olen lukenut sen paksun nivaskan useaan kertaan mutta jokaisella lukukerralla herää uusia ajatuksia ja kysymyksiä. Ja vanhoja. Seisoin keskellä olohuonetta ja kuvittelin tilanteen pöytäkirjatekstin mukaisesti. Veeran sijainnin,…