Eilen illalla, vähän ennen työvuoron päättymistä, havahduin ajatukseen joka oli kuin painava kivi rinnan päällä.Olen nähnyt Veeran viimeisen kerran tasan kolme vuotta sitten. Eskarin eteisessä, posket pakkasesta punoittaen sitä etuhampaatonta hymyä hymyillen ja vilkuttaen-maailman kaunein hymy, maailman kaunein lapsi. Nähdään viikon päästä äiti!Emme nähneet enää koskaan. Minun mielessäni tuo päivä sekä Veeran kuolinpäivä ovat olleet vasta,ihan viime…