7 vuotta sitten tänä päivänä oli Veeran laskettu aika. Veeralla ei eläessään ollut koskaan kiire mihinkään ja tyttöä sai aina odottaa.Hän oli kaikkialla kyllä ensimmäisenä, mutta myös viimeisenä.Syömässä, lähtemisessä, pukemisessa.Kaikessa. Veera ei hidastellut ilkeyttään, vaan tyttö oli vain rauhallinen.Teki kaiken omassa tahdissaan.Monesti, varsinkin arkiaamuisin hoitoon ja töihin lähtiessä hoputin häntä, mutta tyynenrauhallinen tyttö vain tuumasi:”Ei…
Kuva, jota ei haluaisi nähdä
Katselin viereisen päiväkodin pihalla leikkiviä lapsia – pari poikaa leikki sotaa sählymailoilla.Toinen oli ampuvinaan toista ja uhri jäi liikkumattomana makaamaan maahan. Takauma iski lujaa. Mieleni näytti, kuinka luoti lävistää pahaa aavistamattoman, pienen tyttäreni pään. Kuinka hänen pieni kehonsa nytkähtää luodin voimasta ja romahtaa elottomana entisen kotimme lattialle. Vatsa kouristaa, kädet tärisevät.Oksettaa. Usein iltaisin mieleni näyttää…
Suuri, pelottava suru
Surevan ihmisen kohtaaminen on vaikeaa – jopa pelottavaa.Teenkö jotain väärin, sanonko jotain väärin?Tällaisia ajatuksia olen kuullut niiltä, jotka ovat pelänneet minun kohtaamistani.Henkilökohtainen vihjeeni on: älä kohtaa surevaa ihmistä. Kohtaa ihminen. Suru ei ole sairaus – se ei tapa kantajaansa, eikä se tartu.Sitä ei tarvitse pelätä.Se on kaikista mahdollisista tunteista koostuva kokonaisuus, jonka kulkua ei voi…
Onko olemassa rakkautta?
Viime aikoina olen miettinyt paljon parisuhdetta, rakkautta ja luottamusta.Ennen kaikkea sitä, tulenko koskaan enää kokemaan niitä. Olen avoin ja suora ihminen – sen kertonee jo se, että kirjoitan tätä blogia.Kaikesta avoimuudesta ja suoruudesta huolimatta olen rakentanut ympärilleni muurin, en päästä ihmisiä lähelleni.Se lienee luonnollista tällaisessa tilanteessa.Mutta sen muurin kuuluisi jossain vaiheessa murtua.Pelkään, ettei se murru.Enemmän…
Tunteiden hautajaiset
Moni on ihmetellyt sitä, miten olen saattanut mennä Veeran isän hautajaisiin.Se on hyvä kysymys.Jos hautajaiset olisivat nyt, en tiedä menisinkö.Ehkä.Ehkä en. Tapahtuneen jälkeen tunsin Veeran lisäksi surua myös hänen isäänsä kohtaan.Sääliä.Elettiin vielä sitä vaihetta, kun tapahtunutta ei ollut sisäistänyt kunnolla.Mielessä he olivat tavallaan vain kuolleet – miten ja miksi eivät olleet silloin vielä täysin tajunnassa.Syytin…
Ikuinen ikävä
Eilisiltana näin pienen tytön pyöräilemässä – se tyttö oli juuri niin kuin Veera.Näky sai aikaan romahduksen. Istuin lattialla ja itkin.Itku tuli voimalla, se puristi rintaa ja vaikeutti hengittämistä.Itkin ikävää, itkin tuskaa.Itkin elämän epäreiluutta, itkin vihaa.Itkin kaipausta, menneitä onnellisia hetkiä.Itkin kaikkea sitä, mikä jäi tekemättä. Meidän piti tehdä niin paljon.Meidän piti mennä katsomaan balettia, meidän piti…
Pinnan alla
Päällepäin elämäni on normaalia.Herään aamulla ja menen illalla nukkumaan.En itke enää päivittäin.Käyn kaupassa, lenkillä, juhlissa, tapaan ihmisiä.Hymyilen ja nauran.Päällepäin näytän normaalilta.Elämäni näyttää tavalliselta. Mutta silti kaikki on aivan muuta, kuin normaalia tai tavallista. Ajattelen Veeraa ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.Kaikki ajatukseni kulkee edelleen Veeran kautta;pitäisikö Veera tästä, mitä Veera nyt sanoisi tai tekisi.Kaipaan tytärtäni valtavasti.Alkuun…
Ei niin kaunis rakkaustarina
Kauan sitten minä rakastuin.Rakastuin korviani myöten ja hyvin nopeasti.Olin vasta 19-vuotias, eli hyvin nuori.Ja naiivi. Olen aina ollut hyvin sosiaalinen, viihtynyt ihmisten kanssa.Minulla on ollut paljon kavereita, naisia ja miehiä.Ei ollut kulunut edes vuotta yhdessäoloa, kun aloin pistämään merkille, että silloinen puolisoni halusi tietää paljon.Missä menen, kenen kanssa ja mitä teen.Minusta se oli suloista huolenpitoa.Koskaan…
Elämän mittainen vuoristorata
Veeran kuolemasta tulee tänään 7 kuukautta. Aikuisiällä en ole ollut huvipuistoihminen – vuoristoratoihin minua ei ole saanut mitenkään.Se oli ennen.Uskon, että nyt voisin mennä mihin tahansa vuoristorataan, jopa niihin joiden aiemmin ajattelin koituvan varmasti kuolemaksi.En enää pelkää vuoristoratoja.En pelkää kuolemaa. Viimeiset seitsemän kuukautta olen ollut kamalimmassa vuoristoradassa, mitä voi olla olemassa.Se vuoristorata on saanut minut…
Rakkaudella pakattu rinkka
Tammikuussa lähdin reissuun.Vietin viisi itkutonta päivää yhdessä ystävieni kanssa ja hetken minusta tuntui, että elämässä voisi kuitenkin olla jotain hyvää.Oli vapauttavaa kulkea niin, ettei jokainen talo tai lyhtypylväs muistuttanut Veerasta.Tapahtuneesta.Sain olla vain ihminen ihmisten joukossa. Sitten palasin kotiin. Todellisuus iski vasten kasvoja heti eteisessä.Lattialla oli pelkästään minun kenkiäni, naulakossa vain minun takkejani.Ahdistus iski aaltona, joka…