Eilisiltana en saanut unta.
Makasin sängyssä ja katsoin makuuhuoneen oviaukosta eteiseen.
Kuvittelin Veeran poseeraamaassa peilin edessä päällään mekko tai jokin itse valitsemansa asukokonaisuus.
Huulet opetellusti törröllään, pieni keho mallisentoon käännettynä.
Hymyilin ja yhtäaikaa kyyneleet valuivat poskilla.
Minulla on niin kova ikävä.
Pyörittelin mielessäni miltä Veera näyttäisi nyt.
Olisiko hänen hiuksensa pidetty lyhyinä vai annettu kasvaa?
Kuinka paljon isompia vaatteita hän käyttäisi?
Olisiko hän kasvanut paljon pituutta?
Kuinka monta kokoa isommat kengät hänen pieniin suloisiin jalkoihinsa menisi?
Olisko hänellä korvakorut?
Joskus haaveilen, että kaikki olisi vain pahaa unta ja heräisin tuttuun ääneen:
”äiti aiokko sie nukkua koko päivän”
Haaveilen vaikka tiedän, että se on ja tulee aina olemaan pelkkää haavetta.
Olen alkanut katumaan sitä, etten käynyt katsomassa Veeraa.
En käynyt sanomassa hyvästejä omalle lapselleni, en silittämässä viimeistä kertaa hänen hiuksiaan, poskeaan ja nenänpäätään.
Pientä nykeröistä nenänpäätä.
Mitä hän ajatteli, kun äiti ei tullut katsomaan?
Tuntuu, kuin olisin hylännyt hänet. Tuntuiko Veerastakin siltä?
Ajatus ahdistaa.
Oliko Veeralla kynsilakkaa?
Veera rakasti pienestä saakka kynsilakkoja, hänellä oli niitä monissa eri väreissä.
Aikani yritin hänen pienen pieniä kynsiään lakata mutta tärisevillä käsillä se oli haastavaa.
Tomerana tyttönä Veera koki paremmaksi opetella itse ja niin hän tekikin.
Taitelijaluonteen omaavasta tytöstä ehti kehittyä taitava kynsienlakkaaja.
Ja erittäin aktiivinen sellainen.
Veeralla oli aina kynsilakkaa.
Veeralla oli leuassaan pieni, sydämen muotoinen kesakko.
Laskimme monesti luomia ja suurimpia kesakoita.
Veeralla niitä oli muistaakseni 19, omaa lukuani en muista mutta se oli suurempi.
Pisamia ei saanut kuulemma laskea, koska silloin minulla olisi ollut paljon, paljon enemmän.
Toisaalta soimaan itseäni siitä, etten käynyt mutta toisaalta tiedän, että se oli oikea ratkaisu. Vaikka Veera oli varmasti siistitty ja puettu, ei Veera olisi näyttänyt Veeralta.
Ajatus kylmästä, harmaasta ihosta puistattaa.
Kaikki se kylmyys ja hiljaisuus.
Elottomuus.
Puhumattakaan luodinreiästä posken alla.
Olen ajatellut kokoajan, että Veera on taivaassa.
Minun mielessäni taivas on paikka, joka on jokaiselle itselleen täydellinen.
Paikka, jossa kaikki on hyvin.
Välillä olen eksynyt ajatuksissa huoleen siitä, pärjääkö Veera siellä?Tunteeko hän pelkoa oudosta paikasta?
Veera oli ujo ja arka uusissa paikoissa ja uusien ihmisten seurassa.
Onneksi meillä on siellä paljon rakkaita, jotka varmasti huolehtivat tytöstä.
En ajattele, että Veeran isä pitäisi hänestä huolta, en edes ajattele häntä Veeran seuraan.
En oikeastaan ajattele häntä koko taivaaseen mutta en helvettiinkään.
En ajattele häntä;
häntä ei yksinkertaisesti ole.
Eilisiltana havahduin yhtäkkiä lapsenomaiseen iloon;
ja onhan minun pappani siellä!
Pappa kuoli muutamia vuosia sitten, kun Veera oli ihan pieni. He eivät koskaan tavanneet, sillä minä en papan viimeisinä vuosina ollut tekemisissä hänen kanssaan.
Alkoholismi vei hänen vointinsa ja muistinsa.
Minulla on hänestä pelkkiä hyviä muistoja, hän oli alkoholismistaan huolimatta minulle se rakas ja ihana pappa.
Toisinaan minua harmittaa, etteivät he ehtineet Veeran kanssa tavata mutta lohduttaa se, että olen varma heidän tavanneen nyt.
Ja siellä jossain pappa kutittaa, naurattaa ja lellii piloille Veeran, aivan kuten teki minullekin aikoinaan.
Sä olet vahva ihminen <3
Luin ekaa kertaa blogia juuri äsken. Itkua en voinut pidätellä. Pieni poikani nukkuu juuri nyt vieressäni. Toivottavasti jaksat elää. En osaa sanoa oikeita sanoja.en lohduttaa. En pysty ymmärtämään tilannettasi. Niin raastava se on. Ihailen sitkeyttäsi ja voimiasi. Omat murheeni tuntuvat kovin mitättömiltä.
”The sky looks different when you have someone you love up there.” ?
Voimia niin paljon, tänäänkin ❤️
Syvä osanottoni sinulle Mari ja voimia suureen suruusi. Kokemasi koskettaa monia ihmisiä ja toivon että voimme kantaa surustasi edes pienen osan. Olet monissa monissa rukouksissa. Rakastat tytärtäsi eniten koko maailmassa ja hän sinua. Se ei häviä koskaan ja saat siitä voimaa jatkaa elämääsi. Ei sinun tarvitse päästää Veerasta koskaan irti, hän kulkee aina vierelläsi antaen sinulle iloa ja voimaa koko elämäsi ajan. Ja rajan tuolla puolen hän ottaa sinut vastaan. Rakkaudella, Mari.
Veeran syntymäpäivän jälkeen en saanut käytyä lukemassa tekstejäsi. Oli vaan jotenkin niin paha mieli, etten pystynyt. Syksyn kuluessa vuoden takaiset tapahtumat olivat kuitenkin mielessä jatkuvasti ja eilen päätin, että onhan minun rohjettava…
Paljon onkin tapahtunut elämässäsi. Onnellisia askelia uudenlaiseen arkeesi. ❤️
Eihän tästä kahden päivän urakasta kovin voimakas olo tule. Aika puhki poikkihan siitä menee. Luin moneen kertaan tekstin, jossa muistelit aamua pakkasessa. Kun näit viimeisen kerran lapsesi. Yritin lukemalla käsittää. Mutta kun ei käsitä. Ei mitään. Että miten sinä voit selvitä, miten tämä kaikki voi olla mahdollista, miten isä…
Yritän nyt kuitenkin olla vahvempi ja uskaltaa lukea taas tekstejäsi. Ne ansaitsee tulla luetuksi. Jos sinä uskallat kirjoittaa, onhan minun nyt hyvän tähen uskallettava lukea.
Samalla elää, rakastaa ja olla tulematta hulluksi oman 6-vuotiaan menettämisen pelosta.
Kiitos että olet avannut tarinasi. Se ehkä antaa jollekin narsistin uhrille sen viimeisen sysäyksen lähteä. Voimia ❤️
Vaikka et käynyt katsomassa Veeraa, ei Veera varmasti ajatellut että äiti olisi hyljännyt.
Siinä oli vain Veeran ruumis. Hän kulki jo silloin mukanasi, vierelläsi. Eikä hän ole yksin eikä pelkää. ❤️
Olen nähnyt useita vainajia sekä työssäni että omia läheisiäni ja joka kerta olen huomannut, että tuossa on vain kuoret. Se ei ole enää se ihminen jonka tunsin, ei ollenkaan, vaan pelkät tyhjät kuoret vain. Lisäksi, kun ihmisessä on väkivallan jälkiä, tulee siitä niin paha olo. Uskon että jos olisit käynyt Veeraa katsomassa, katuisit sitä. Siitä olisi voinut tulla uusi painajainen, kuva jota et saa mielestäsi. Näin on varmastikin parempi.
Siskoni poika kuoli nuorena. Hän oli minulle todella rakas ja tärkeä, mutta en pysty käymään hänen haudallaan. Olen miettinyt samoin kuin sinä, olenko hyljännyt minulle rakkaan? Mitä hän ajattelee, kun en käy edes hänen haudallaan?
Sitten ymmärsin, hölmö minä! Kyllähän hän sen näkee, miten paljon minä kaipaan. Kuulee miten paljon ja usein häntä ajattelen. Huomaa, miten tärkeä hän minulle ja miten en voi häntä unohtaa. Hän pyyhkäisee huomaamattani poskeltani kyyneleen, kun nyt tätä kirjoittaessanikin ne valuvat valtoimenaan.
Veerakin kuulee, näkee, huomaa ja tietää, että on yhä Sinulle tärkeintä maailmassa. Ei hän epäile yhtään, korkeintaan vähän höpönä pitää ajatuksiasi?
Voimia sinulle, ihan valtavasti ja kiitos kun saamme seurata Veeran ja Sinun tarinaa. Kaikesta huolimatta Sinulla on ihana, hellyyttävä syy jaksaa nousta aamuisin: ”äiti aiokko sie nukkua koko päivän” ❤️
Luulen että meitä lukijoita on monta, jotka kuulevat tuon iloisella pienen tytön äänellä, joka kerta kun sen kirjoitat. ❤️
Voimia uusiin päiviin. Olet vahva ihminen niinku oli tyttäresi myös ❤
Voi meitä äitejä, mikä kauhistuttava vaara piilee siinä että rakastaa omiaan ”enemmän kuin taivaalla on tähtiä”! Me emme, eikä kukaan muukaan lopulta pysty varjelemaan noita meidän rakkaita edes siltä kaikkein kauheimmalta. Ja kun pahin tapahtuu, kun menettää oman ainutlaatuisen rakkaan, sydän särkyy eikä enää koskaan parane ennalleen.
Olet kokenut jotain sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan. Olet joutunut kokemaan sen vain siksi, että rakastit omaa Veeraasi. Rakastit enemmän kuin taivaalla on tähtiä, niin kuin me äidit teemme.
Voimia äidin suureen murheeseen, puhaltelisipa taivaan enkeli äidin sydäntä hellästi hoitaen, helpottaisipa edes vähän surua ja ikävää ❤
Et ole hylättyt koskaan Veeraa, sillä Veera kulkee aina sinun mukanasi ja muistaa aina sinut rakastavana äitinä ja kulkee sinun enkelinä sinun mukana ja toivoo varmasti, että pidät itsessäsi huolta ja jatkat omaa elämääsi ilman katkeruutta. Sure ja itke rauhassa ja muista sinua rakastetaan ♥️♥️
Taivaassa Veeran on hyvä olla. Siellä on aina rakkautta ja lämpöä. Hän tietää sinun tunteesi, tottakai hän tietää kuinka paljon rakastit ja teit kaikkesi. Luulen, että Taivaassa ei negatiivisia tunteita olekaan, pelkoa, vihaa, kateutta. Sillä Jumala on tuonut meidät maapallolle tuntemaan niitä ja oppimaan niistä. Hänen luonaan meidän ei tarvitse niistä enää kärsiä vaan siellä on aina hyvä olla.
Kiitos kirjoituksistasi ❤️
Tosi kauniisti sanottu ?
Lapsilla on aivan erityinen paikka Jumalan lähellä. Veera on päässyt taivaaseen, jossa hänen on hyvä olla, siitä sinun ei tarvitse huolta kantaa. Jumala näkee myös sinun surusi ja tuskasi, heittäydy Hänen armonsa ja lohdutuksensa varaan. ”Hän, joka antaa surun, antaa myös lohdutuksen.”
Me tutut ja tuntemattomat kannamme sinua rukouksissa<3
Hei Mari. En ole koskaan kommentoinut blogeja, mutta nyt halusin kiittää sinua rohkeudestasi ja avoimuudestasi avata ovi elämääsi näin vaikean ja raskaan aiheen ääressä. Tekstisi on hyvin koskettavaa. Uskon, että teet sillä juuri sen, mitä totesitkin tavoittelevasi: purat stigmaa tabun ympäriltä, autat saman kokevia ihmisiä ja ennen kaikkea teet Veeran elämästä ja muistosta arvokkaan.
Oma kuopukseni on vain 10 päivää vanhempi kuin kaunis tyttäresi, joten kanssaäitinä saan häivähdyksen kiinni menetyksen tuskastasi ja surustasi, vaikka olen omat lapseni saanut pitää. Tunnistan samoja hassuja arjen hetkiä ja lapsen kanssa elettyä iloa, jota teksteissäsi kuvailet. Vaikka suru ja ikävä eivät taida koskaan kokonaan väistyä, toivon, että ne voisivat kulkea onnellisuuden, ilon ja rauhan rinnalla – ja että saisit pitää ne kauniit muistot Veerasta mukanasi.
Kaikkea hyvää sinulle, mihin elämä ikinä johdattaakaan!