Pikkuiseni.
Sinä olet nukkumassa.
Näytit aina niin suloiselta nukkuessasi.
Luurankoyökkärissä.
Nukuit kyljelläsi, käsi poskesi alla tai sitten selälläsi, kädet sivuilla.
Liikuit unissasi kokoajan.
Nyt nukut selälläsi, liikkumatta.
Mutta luurankoyökkärissä.
Nukut untasi kotona pohjoisessa,
suuren männyn suojassa, pehmeän metsämaan ympäröimänä.
Kasvot kohti jokea.
Luonnon lapsi.
Siellä sinä nukut, omassa lepopaikassasi.
Sitä valaisee monet, kaipauksesta kertovat kynttilät.
Hyvää yötä, kauniita unia.
Äiti rakastaa sinua.
Enemmän kuin taivaalla on tähtiä.
” Ja siellä on kultainen metsä
ja metsässä kultainen puu.
Ja unien sinilintu
ja linnulla kultainen suu.
Ja se sininen unien lintu,
se lapsia tuudittaa.
Se laulaa unisen laulun,
la-la-lallallallal-laa. ”
En tiedä onko bändi 51 Koodia tuttu, mutta heidän biisi Puu on äärettömän kaunis. Haluan vain jakaa sen sinulle. Olet ajatuksissa.
❤️?
Voi, Mari! Emme tunne toisiamme, mutta meillä on yhteisiä ystäviä. Yksi heistä vinkkasi blogistasi. Luin sen eräänä iltana (lue: yönä) alusta loppuun. Luin ja itkin. Itkin ja luin.
Sinulla todella on taito kirjoittaa. Näppäimistöltäsi lähtee niin elämänmakuista tekstiä, että luettuani tuntui kuin olisin tavannut ja tuntenut Veeran.
En edes yritä väittää, että ymmärtäisin, miltä sinusta on tuntunut ja mitä olet käynyt läpi. Haluan joka tapauksessa sanoa, että olet viisas, vahva ja rohkea – kiitos, että päätit aloittaa Surupäiväkirjan ja teit siitä julkisen. Uskon, että se on puhutellut jo tuhansia ihmisiä. Ja tulee varmasti koskettamaan vielä monia.
Kaikkea hyvää elämääsi! Kiitos, että olit Veeralle maailman paras äiti. Kiitos, että kirjoitat. Kiitos, että olet.
Luettuani jutun Sinusta Anna-lehdestä löysin blogisi. Järkyttävä tapaus. Jäin ihmettelemään sitä, miksi menit ampujan hautajaisiin? Miehen, joka kohteli Sinua niin kuin kohteli ja lisäksi teki jotain käsittämätöntä. Miksi menit?
Lue Marin blogi kirjoitus kesäkuulta. Siellä selviää miksi hän meni niihin hautajaisiin.
❤️
Hei Mari
Olen seurannut blogiasi sen alusta asti, vaikken tunne teitä, koskettaa kokemasi kovasti. Jään miettimään sanojasi vielä pitkään tekstisi lukemisen jälkeenkin.
Olen useasti aloittanut viestin kirjoittamisen sinulle, mutta aina jäänyt ”puolitiehen”, koska en vain löydä sanoja joilla sinua lohduttaisin tai miten sinua lähestyisin.
Haluaisin kuitenkin kiittää sinua blogistasi.
Itse olen löytänyt kirjoituksistasi voimaa omaan, ihan tavalliseen arkeeni.
Olet käsittämättömän rohkea ja vahva nainen!
Iltarukouksissani olette Veeran kanssa läsnä.
Maria
Kiitos Mari Surupäiväkirjastasi. Niin kuin monet ovat jo maininneet, olet taidokas kirjoittaja. Luin blogisi alusta loppuun parissa päivässä ja minusta tuntui että lukisin kirjaa tai kuuntelisin äänikirjaa. Mitään ei tarvitse muuttaa, poistaa tai lisätä. Tekstisi kelpaisi sellaisenaan kansien väliin.
Toivottavasti toiveesi toteutuu ja saat kirjoittamisesta ansaitsemasi ammatin. Ehkä löydän Surupäiväkirjan joskus kirjakaupasta, mistä sen löytäisi moni muukin.
Olet ihana, rohkea ja ansaitset paljon hyvää. Olen antanut Veeralle kauniita ajatuksia taivaaseen, joita hän varmasti saa nyt ja vastaisuudessakin paljon Surupäiväkirjan lukijoilta.
Jatka kirjoittamista ja toteuta unelmasi <3
Hei Mari. Tämä on surullisin ja kaunen blogi mitä olen koskaan lukenut. Ja olet todella taitava kirjoittaja. Toivon että joku päivä surupäiväkirja löytyisi kirjana. Kaikkea hyvää sinulle!
Voimia kovasti. <3 Toivon täydestä sydämestäni, että kaiken surun keskellä löydät rauhan. Ja onnen. <3
Haudataanko sinut tulevaisuudessa Veeran viereen kun sinusta aika jättää?
Tämä blogi on niin kamalaa ja järkyttävää luettavaa, silti odotan aina uutta postaustasi. Kirjoitat niin hyvin. Saat Veeran elämään kirjoituksissa. Voi kuulla Veeran naurun, nähdä hänet tanssimassa ja nitkuttamassa irti hammastaan. Ei ole sanoja joilla voisin sinua lohduttaa, olet kokenut sen kamalimman asian jonka ihminen voi kokea ja vielä kamalimmalla tavalla.
Haleja❤️